Tämän olen kertonut ennenkin, jossakin muualla. Mutta menköön vielä tämän kerran, koska väärä pukki on joulumuistoistani mieluisimpia. Näin jälkikäteen.
Meillä oli tuttu joulupukki silloin, kun lapset olivat pieniä. Hänellä oli upeat vaatteet ja muhkea parta. Sähkömies kun oli, hän oli värkännyt tuohikonttiin välkkyvät jouluvalotkin. Niitä hän näytti lapsille ja sanoi että pukki toi Korvatunturilta vähän revontulia nähtäväksi. Sitä ihmettä!
Tuttu mies tiesi kysellä kuulumiset ihan nimeltä. Ei ollut tarpeettomia jännitysmomentteja aattoillassa. Siksi hän kävi meillä kaikkina jouluina.
Kunnes kerran ovikello soi tuiskuisena aattoiltana sovittuun aikaan. Kirkassilmät ja silkohapset alias jälkikasvuni kirmasi avaamaan pukille oven.
Ja tulihan sieltä pukki, muttei meidän pukkimme. Sen kuuli jo äänestä, mutta myöhästyin kohtalokkaat sekunnit ja menetin tilanteen hallinnan. Pukki oli jo sisällä, käsi lahjasäkissä tiukasti kiinni ja askelsi määrätietoisesti peremmälle.
Lapset eivät vaihdokasta noteeranneet ja kun ei se ollut kännissä niin ajattelin että antaa mennä kun on alamäki. Peruutella ei voinut.
Ei hän tiennyt lasten nimiä. Ulosanti oli muutenkin small talkia sanan varsinaisessa merkityksessä. Vaivaantunut tunnelma liihotteli.
Ja sitten soi taas ovikello. Oma pukkimme oli sakeassa tuiskussa pahasti myöhässä ja huohotti hikisenä että anteeksi anteeksi. Minä sanoin että meillä on jo täällä yksi pukki, kiitos mutta selitän myöhemmin. Hän jatkoi matkaa.
Vihdoin rykäisin ja sanoin että pukin varmaan pitäisi mennä muidenkin lasten luokse. Menimme pihalle ja sanoin että muuten ihan jees mutta sinä et ole meidän pukkimme emmekä olleet sinua tänne kutsuneet.
Väärä pukki suuttui ja alkoi jo vähän riitaakin haastaa, kunnes sanoin että katsopa varauskirjaasi vielä. Sitä tavattuamme sanoin että meidän osoitteemme on Rauhankatu 24 ja sinun pitäisi olla numero 21:ssä tuossa kadun toisella puolella, käteni osoittamassa suunnassa. Siellä varmaan odotellaan, niin että opettele edes lukemaan ennen kuin mulle alat.
Hän lähti.
Siinä vaiheessa jo nauratti. Lapset eivät lahjamerensä keskeltä kommentoineet asiaa. Tämmöistä tänään, ajattelin. Otin glögin, kenties toisenkin.
Seuraavana jouluna oma pukkimme kävi vielä kerran, että saatiin asiat kuntoon. Sitten hän lopetti pukkihommat ja meillä paljastettiin kaamea totuus siitä ettei joulupukkia ole olemassakaan. Minkä lapset tietenkin tiesivät, mutta ihan hyötymismielessä olivat pelissä mukana.
Hyvää joulua kaikille. Toivon, että tänä jouluna syntyy tarinoita, joita muistellaan naurussa suin.
Kirjoittaja on Mikkelin Kaupunkilehden päätoimittaja.