Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Opalle oma myyntiosasto Mikkelin K-Rautaan – yhtiö luopui tehtaanmyymälästä

Keittiötarvikkeita ja ruoanlaittovälineitä valmistavalle Opalle on avattu oma myyntiosasto Mikkelin K-Raudassa.

Niin sanotulla shop in shop -periaatteella toimivalta myyntiosastolta löytyy Opan valmistamia teräsastioita, kuten kattiloita ja kahvipannuja, sekä pinnoitettuja paistinpannuja, patoja ja kattiloita.

Osastolla on myynnissä myös keittiövälineitä, kuten vuokia, lastoja, kauhoja sekä pihtejä.

K-Raudan kauppias Petra Pokela sanoo, että aloite oman osaston perustamisesta tuli Opan puolelta.

Meillä myytävistä tuotteista merkittävä osa valmistetaan Mikkelissä.

– Me läksimme mielellämme mukaan yhteistyöhön. Keittiötuotteet sopivat hyvin nykyaikaisen rautakaupan valikoimiin, joihin kuuluu myös erilaisia kodin sisustustuotteita, sanoo Pokela.

– Aina pitää kokeilla jotakin uutta. Opa sopii siksikin hyvin Mikkelin K-Rautaan, koska se on paikkakunnalla pitkään toiminut, tunnettu tuotemerkki, Pokela jatkaa.

Osaston virallisia avajaisia vietetään 15. joulukuuta. Tällöin Opan osastolla vierailee Kuopion lettukeisari keittämässä joulupuuroa asiakkaille.

Vuonna 1926 perustettu Opa, alkujaan Oy Peltitehdas Ab, on osa Opa Muurikka Oy:tä. Yhtiö syntyi vuonna 2007 Opan ja Muurikan fuusioiduttua.

Opan päätuotealueita ovat keittiötarvikkeet ja ruoanlaittovälineet. Muurikan tuotteet ovat pääosin ulkokäyttöön suunnattuja ruoanlaitto- ja elämystuotteita.

Opa Muurikka sulautui osaksi Pisla Oy:tä vuonna 2020. Jo sitä ennen se oli ollut viitisen vuotta Pisla Oy:n emoyhtiön omistuksessa.

Kirjalassa sijainnut Opa Muurikan tehtaanmyymälä sulki ovensa lokakuussa. Sulkeminen liittyi yhtiön päätökseen luopua omista tehtaanmyymälöistään ja keskittää jälleenmyynti eri kauppaketjuihin.

Mikkelissä toimiva Opa Muurikan tehdas jatkaa toimintaansa entiseen tapaan.

– Meilläkin myytävistä tuotteista merkittävä osa valmistetaan edelleen Mikkelissä, Pokela korostaa.