Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mammutin poskihampaita, dinosauruksen munia ja luita, muinaisen vesiliskon selkänikama ja paljon muuta – mikkeliläisen Jani Auersalon kokoelmassa on reilut 380 fossiilia

Mikkeliläistä Jani Auersaloa voi yhtään epäilemättä kutsua todelliseksi keräilijäksi.

Hänellä on kotonaan Mikkelin Savisillassa huikea kokoelma fossiileja kaiken elämän alkuvaiheilta lähtien.

Kaikkiaan Auersalon kokoelma käsittää yli 380 fossiilia, joista vanhimpien historia juontaa juurensa jopa miljardien vuosien taakse.

Fossiileja on esillä kirjaimellisesti hyllytolkulla. Vitriinin ovien takaa paljastuu esimerkiksi kaksi mammutin poskihammasta, muinaisen vesiliskon selkänikama, monta kymmentä muinaisten merieläinten fossiilia, dinosauruksen leukaluut ja kaksi dinosauruksen munaa, joista toisen sisällä on tutkittu olevan alkio.

– Jos tätä hautoisi, niin saisikohan oman lemmikki-dinosauruksen. Siinä voisikin olla naapureilla ihmeteltävää, kun lampsisin ohi tyrannosauruksen kanssa. Tosin sitä ei olla saatu selville, että minkä dinosauruksen munia nämä ovat, Auersalo vitsailee.

Auersalo esittelee yhtä kokoelmansa vaikuttavinta fossiilia, yli 400 miljoonaa vuotta vanhaa trilobiittiä. Trilobiitit ovat varhaisin tunnettu niveljalkaisten luokka, johon kuuluvia lajeja tunnetaan yli 25 000.

– Trilobiitit kuolivat sukupuuttoon yli 252 miljoonaa vuotta sitten. Jokunen tovi on siitä vierähtänyt, hän naurahtaa.

Trilobiitti ei kuitenkaan ole Auersalon vanhin fossiili. Hyllystä löytyy myös stromatoliitti. Se on syanobakteeriyhdyskunnan aikaansaama kerroksellinen kivimuodostuma. Stromatoliitit ovat todisteita varhaisimmasta elämästä maapallolla. Niiden uskotaan syntyneen noin 2,7 miljardia vuotta sitten.

– Eikö olekin aivan uskomatonta. Näitä aikajanoja ja -kausia pituuksineen on ihmisen mahdotonta käsittää. Se tekee fossiileista niin mielenkiintoisia, sanoo Auersalo kerratessaan samalla netistä stromatoliittien taustoja.

– Näiden asioiden tutkimiseen voisi käyttää loputtomasti aikaa, mutta silti ei tietäisi puoliakaan, hän tuumaa.

Auersalolla on aitoustodistus joistakin arvokkaimmista fossiileista, mutta ei lähellekään kaikista. Hän sanoo luottavansa omaan vaistoonsa ja myyjien vilpittömyyteen.

Fossiilit ovat hämmästyttäviä, kiehtovia ja ilahduttavia.

Väärennöksiä on hänen mukaansa vaikea erottaa aidoista vaikka asialla olisi kokenutkin harrastaja.

– En kuitenkaan usko, että minulla olisi kokoelmassa väärennöksiä. Olen ostanut fossiilit luettavilta tahoilta. Yksi keino erottaa aito fossiili väärennöksestä on sen haju. Aidossa fossiilissa on ihan omanlainen tuoksunsa, hän selittää.

Täydennystä kokoelmaansa Auersalo hankkii aina silloin, kun mielenkiintoinen aarre osuu kohdalle.

Hän on ostanut fossiileja muun muassa Englannista netin välityksellä.

Paras tapa löytöjen tekemiseen on kuitenkin Auersalon mukaan sellainen, jossa fossiilin saa käsiinsä ennen ostopäätöstä. Hän käy vuosittain Lappeenrannassa järjestettävillä Ylämaan jalokivimessuilla, jonne tulee myyjiä eri puolilta maailmaa. Sieltä mukaan tarttuu melko usein repullinen fossiileja.

– Ne ovat älyttömän laajat ja monipuoliset messut. Säästän niitä varten rahaa koko vuoden. Fossiilien ja korukivien lisäksi messuilla on ollut myynnissä myös esimerkiksi meteoriitin palasia, jotka nekin ovat melko mielenkiintoisia.

Jotkut fossiilit on hinnaltaan hyvinkin arvokkaita. Auersalo sanoo, että kun kyseessä on harvinaisempi fossiili, puhutaan jo tuhansien eurojen hintalapusta. Hinta määräytyy usein paitsi harvinaisuuden myös fossiilin koon mukaan.

Omien fossiiliensa arvoa hän ei kuitenkaan mittaa rahassa.

– Näistä fossiileista jokainen on minulle tärkeä, oli se sitten parin tai parin sadan euron arvoinen.

Toistaiseksi Auersalo on kerännyt kaikki fossiilinsa ostamalla. Suomessa fossiilin löytäminen on hänen mukaansa hyvin harvinaista, joskaan ei täysin tavatonta.

Parhaat mahdollisuudet fossiilin löytämiseen ovat Auersalon mukaan Ahvenanmaalla.

– Suomesta on löytynyt esimerkiksi mammutin luita. Mutta sanotaan nyt ihan suoraan, että jos lähtee viikonlopuksi etsimään fossiileja, niin melko varmasti palaa tyhjin käsin kotiin, hän naurahtaa.

Fossiilit ovat kiehtoneet Auersaloa niin kauan kuin hän muistaa. Ensimmäisen fossiilinsa, trilobiitin, hän osti 13-vuotiaana perheen lomareissulla Marokossa.

– Silloin en edes kunnolla tiennyt, että mistä on oikeasti kyse. Jos olisin tiennyt, niin varmasti olisin ostanut pöydät tyhjäksi. Siihen aikaan fossiilit olivat tajuttoman halpoja, hän sanoo.

Kiinnostus fossiileihin syventyi, kun Auersalo alkoi tutustua aiheeseen paremmin.

– Fossiilit ovat hämmästyttäviä, kiehtovia ja ilahduttavia. Ne ovat konkreettisia todisteita siitä, että maapallolla on ollut elämää kymmeniä miljoonia vuosia ennen ihmistä.

– Fossiilien kerääminen merkitsee minulle elämän monimuotoisuuden arvostamista ja kunnioittamista.

–Ne myös muistuttavat ihmiselämän lyhyydestä. Toisaalta sitä ei kannata alkaa liikaa miettiä, sillä nopeasti olo voi alkaa tuntua aika mitättömältä, hän tietää.

Auersalo ei ole vielä esitellyt kokoelmaansa suuremmalle yleisölle. Hän kuitenkin sanoo, että jonkinnäköisen näyttelyn pitäminen olisi täysin mahdollista.

– Joskus näyttely on käynyt mielessä, mutta ajatus ei ole vielä kypsynyt seuraavalle tasolle. Kyllähän nämä ehkä saattaisivat jotakin kiinnostaa, Auersalo virnistää.

Fossiilinen lisäksi Auersalo on kerännyt muinaisia esineitä, esimerkiksi koruja, työvälineitä ja astioita. Niidenkin tarina on alkanut tuhansia vuosia sitten.

– Mutta nämähän ovat ihan uusia, ihan kuin eilen tehtyjä, siis fossiileihin verrattuna, mies nauraa.