Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Käsi sydämellä | Näen koko ajan valokuvia luonnossa liikkuessani, sanoo mikkeliläinen valokuvaaja Ilpo Aalto. Hän on viihtynyt kameran takana jo 46 vuotta.

Koulupoikana kerättiin perhosia ja kiikaroitiin lintuja. Luonnossa oltiin paljon, koska ei ollut tietokoneita. Televisiossakaan ei ollut kuin pari kanavaa.

Osasin vähän piirtää ja maalata aiheita, joita kuvasin ”cocacolakameralla”. Maalaaminen vaihtui sitten kokonaan valokuvaukseen.

Luontoa olen kuvannut jo vuodesta 1976 alkaen eli tarkkalleen 46 vuotta.

Luonnon kuvaamisessa minua viehättää juuri luonnossa oleminen – hiljaisuus – oli se sitten metsässä, järvellä, suolla tai tunturilla. Ja tietysti minua viehättää luonnon loputtomat yksityiskohdat sekä tunnelmat.

Inspiroidun erikoisesta säästä, valosta tai paikasta. Näen koko ajan valokuvia luonnossa liikkuessani.

Kuvaan kaikkina vuodenaikoina. Ihan keskikesä ei oikein innosta kovan valon vuoksi, mutta syksy taas tuo paljon uusia mahdollisuuksia kuviin. Ruska, huurre, sumu ja ensilumi ovat mielenkiintoisia kuvattavia.

Vaikka luonto on ykkösenä, työni vuoksi kuvaan kaikenlaista ihmisistä koneisiin ja rakennuksista tuotteisiin.

Olen toiselta ammatiltani mainonnan suunnittelija. Perustin yritykseni Aalto Oy:n vuonna 1989.

Olen suunnitellut lukemattomia logoja, taittanut esitteitä, lehtiä ja kirjoja sekä tehnyt erilaista mainosmateriaalia kymmenille yrityksille. Logojen suunnittelu on mielityötäni, ja nytkin niitä on työn alla.

Lisäksi työlistalla on kotisivuja, kampanjoita, tuotekuvauksia sekä hieno mahdollisuus kuvittaa Essoten uusi Mielen ja kuntoutuksen talo luontokuvilla.

Kuvaajana olen työni takia melko tekninen. Ihailen laadukasta kuvaa, mutta toki huoliteltu sommitelma ja tunnelma ovat minulle tärkeitä.

Valokuvaaminen ja mainosalan työt toimivat hienosti yhteen, ne tukevat toisiaan. Esitteet, asiakaslehdet ja kotisivut tarvitsevat laadukkaita valokuvia. Kun itse suunnittelee materiaalia, niin tietää millaisia kuvia niihin tarvitaan.

Myös luontokuvia on mennyt eri materiaaleihin runsaasti.

Näillä maileilla on nähnyt ja kuvannut muka kaikkea.

Haastava maisemakuvaus on suosikkini. Toiseksi mielenkiintoisinta on lähikuvaus tai sitten abstraktien yksityiskohtien kuvaus. Lintuja kuvaan lähinnä huvin vuoksi keväisin ja saaristossa vieraillessani.

Kuvaan mieluiten kuitenkin Etelä-Savossa, koska tunnen täällä paikat ja maisemat. Ja niille kuville on kysyntää.

Käyn toki kuvausreissuilla kauempanakin, kuten vuosittain Lapissa tai hienoissa vanhoissa metsissä eri puolilla Suomea.

Ulkomailla olen kuvannut asiakkaiden referenssejä usein, viimeksi nyt kesällä kahden viikon Ranskan reissun aikana.

Urbaaneja maisemia olen kuvannut New Yorkissa, Pariisissa, Lontoossa, Roomassa ja monissa muissa kuvauksellisissa kaupungeissa.

Olen tehnyt kolme omaa kuvakirjaa, lähinnä eteläsavolaisia maisemia ja lajeja esitteleviä lahja- ja katselukirjoja. Varsinkin yritykset ovat hankkineet niitä liikelahjoiksi mukavasti.

Mielessäni on muhinut jo pidemmän aikaa yksi uusi kirja-aihe, johon olenkin kerännyt jo ison kansion kuvia. Siihen olisi tulossa enemmän tekstiä eli tarinaa, ja se ottaa aikansa.

Nyt luontokirjojen kysyntä ja elinkaari ovat tippuneet, joten sekin on vaikuttanut hankkeen edistämiseen. Kirja on kuitenkin melko kallis kustannettava. Sitä ennen kuviani näkee esimerkiksi kotisivuillani osoitteessa www.luontohetki.fi.

Minulla on paljon valokuvaajaesikuvia. Suomalaisista esikuvani on toki Hannu Hautala, joka oli varmaan yksi kuvaamiseen minua innostuttanut henkilö. Sitten voin mainita Jorma Luhdan, Kari Soverin ja ystäväni Tapani Räsäsen.

Suomen ammattiluontokuvaajat ry:ssä, missä olen itsekin jäsen, tapaan myös paljon esikuviksi luettavia kuvaajia.

Ulkomaalaisia esikuvia on myös lukuisia, esimerkiksi Ansel Adams, Galen Rowell, John Fielder ja Hans Strand.

Kun on valokuvannut näin pitkään, on nähnyt alan monet muutos- ja kehitysvaiheet.

Ennen kuvaaminen oli enempi tekniikkalaji. Filmien herkkyydet olivat hitaita, kalustossa käsisäädöt ja -tarkennukset. Silloin piti oikeasti opetella kuvaamaan ja hukkaruutuja syntyi kosolti.

Nyt voi huoletta kuvata tuhansia kuvia odottaen, että siellä on joku hyvä välissä. Eivätkä hukkaruudut maksa mitään. Kuvaajia on hyvien automaattisten digikameroiden vuoksi tullut sankoin joukoin lisää.

Ennen tosin pärjäsi laadukkaalla ”rautakameralla” vuosikaudet, mutta nykyään olisi päivitettävä kalustoa harva sen vuosi, kun valmistajat keksivät uusia ja muka välttämättömiä ominaisuuksia.

Oma kuvauskalustoni koostuu useammasta ammattiluokan digikamerasta. Objektiiveja on kymmenkunta superlaajakulmasta makroon ja teleen. Kuvaan vieläkin joskus isolla 4x5-tuumaisella palkkikameralla maisemia laakafilmille. Musta huppu päähän ja ihmettelemään tähyslasilla väärin- ja nurinpäin olevaa kuvaa – kuten torikuvaajat aikoinaan.

Valokuvaajauralleni on mahtunut monia hienoja ja ikimuistoisia hetkiä. Sellaisia ovat aamusumujen seasta paljastuvat puunlatvat Neitvuorella tai Inarin tunturissa pelottomien kiirunoiden puuhailu viimeisissä valonsäteissä.

Vaikuttava oli myös Empire State Buildingin huipulta seurattu valojen syttyminen Manhattanille muuttohaukkojen kirkuessa ilmassa.

No olihan sekin ainutlaatuinen hetki, kun vastaanotin Vuoden luontokuvan palkinnon Finlandia-talossa vuonna 2004.

Perheeseeni kuuluu vaimo, kolme lasta ja kaksi lapsenlasta.

Harrastan mökkeilyä Saimaalla, luonnossa liikkumista yleensä ja luonnon antimien keräämistä.

Täydellinen hiljaisuus metsässä tai mökkirannalla kesäiltana on arjen luksusta, se tekee onnelliseksi.

Mieleinen harrastus minulle oli myös puukkojen valmistus, mutta se loppui siihen, kun käyttämämme paja hävitettiin.

Unelmoin siitä, että saisi kuvattua ilveksen jossain hienossa maisemassa.

Toinen unelmani valokuvausta ajatellen on se, että osaisi vielä katsoa ympärilleen kuin pieni lapsi, jolle kaikki on uutta, hienoa ja mielenkiintoistaNyt näillä maileilla on nähnyt ja kuvannut muka kaikkea.

Tärkein unelma on toki se, että olisi vielä vuosia mahdollisuus liikkua kameran kanssa luonnon keskellä.

Käsi sydämellä -juttusarjassa ääneen pääsevät mikkeliläiset kulttuurin harrastajat ja ammattilaiset.