Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikkelin Ladyline uudistaa ja kehittyy – Tänä vuonna 15 vuotta täyttävä naisten liikuntakeskus juhlii sekä toiminnallisesti että uudistuneella ilmeellä

Ladyline-yrittäjä Heli Veteli ja Mikkelin liikuntakeskusvastaava Nina Väisänen ovat hyvillä mielin valmistautuneet Mikkelin hyvinvointikeskuksen 15-vuotisjuhlaviikkoon, jota vietetään 7.–11. marraskuuta.

Luvassa on heidän mukaansa lukuisia liikunnallisia aktiviteetteja niin nykyisille kuin uusille asiakkaille.

– Kuntosalilla on avoimet ovet ja edullinen ryhmäliikuntaan tutustumisen mahdollisuus sekä alan toimijoiden esittelyjä.

– Joulukuussa ryhmäliikkujamme saavat vielä uuden palvelukonseptin.

Mikkelin Rokkalassa sijaitseva 600 neliön naisten liikuntakeskus on saanut uuden logon ja värimaailman.

Kuntosali on uudistunut kokonaisvaltaisesti, ja keskuksen seinäpinnat ovat saaneet hillityn harmaan ja vaaleanpunaisen värisävyt.

Meneillään oleva syyskausi on Vetelin mielestä tuonut erityisiä ilon ja tyytyväisyyden hetkiä.

– Ryhmät ovat nyt lähes täynnä ja liikkujat innostuneita.

–  Me palvelemme laajaa asiakaskuntaa. Mikkelin liikuntakeskuksen asiakkaat ovat 14–86-vuotiaita naisia. Aamuisin käy iäkkäämpiä ja illalla nuorempia treenaamassa. Kaikenikäisille on jotakin tarjolla.

Ryhmätunteja kertyy 20 joka viikko.

Naisten salien kysyntä on kasvussa.

Veteli luonnehtii Mikkelin liikuntakeskusta Ladyline-ketjun brändiuudistuksen lippulaivaksi.

IIsalmessa asuva Veteli on ollut aiemmin yrittäjänä 22 vuotta: koru- ja lahjatavara-alan yrittäjänä Iisalmessa ja R-kioskikauppiaana Kiuruvedellä.

Kuntosalibisnekseen Veteli ryhtyi viisi vuotta sitten. Vuonna 2019 Veteli palkittiin Ladyline-ketjun vuoden yrittäjänä.

Hyvinvointia vahvistava Ladyline on täysin suomalainen naisten kuntokeskusketju.

– Aloitin Ladylinella myyntitehtävissä vuonna 2014 ja Iisalmen keskuksen yrittäjänä 2017. Kajaani tuli mukaan 2020.

Veteli korostaa tykkäävänsä liikunta-alan vapaudesta ja arvostaa ketjun tukea ja mahdollisuutta vaikuttaa asioihin.

– Vuorovaikutus omistajan, yrittäjien ja henkilöstön kesken on erinomaista. Kukaan ei ole yksin.

– Palkitsevaa tällaisessa yritystoiminnassa ovat iloiset naisasiakkaat. Heidän toiveitaan kuunnellaan ja pyritään mahdollisuuksien mukaan toteuttamaan.

Monipuolisen valmentajakoulutuksen liikunnan ja hyvinvoinnin parista hankkinut Veteli sanoo toimivansa Mikkelissä yrittäjänä täynnä intoa

– Täällä on todella hyvä ja ammattitaitoinen porukka.

Täällä on todella hyvä ja ammattitaitoinen porukka.

Liikuntaneuvoja Nina Väisänen, 38, toimii Ladyline Mikkelin keskusvastaavana. Hänen työntehtävien kirjo on laaja, painottuen erityisesti myyntiin ja markkinointiin.

– Parasta työssäni on ehdottomasti asiakkaat ja työkaverit.

– Mikkelin keskuksessa kanssasi työskentelee personal trainer Niina Haikonen sekä kaksi henkilöä vastaanotossa ja useita ryhmäliikuntaohjaajia.

Fysioterapeutiksi opiskeleva Marjo Tanninen, 27, on ollut Ladylinen asiakas jo seitsemän vuotta.

Hän käy aika säännöllisesti kuntosalilla pari kolme kertaa viikossa.

– Parasta täällä on erinomainen ilmapiiri ja osaava henkilökunta.

– Olen suositellut näitä palveluja kavereillekin, Tanninen kertoo tyytyväisenä.

Ladyline-ketjun palvelut on suunnattu naisille. Se tarjoaa kuntosalipalveluita, ryhmäliikuntaa, personal trainer -palveluita sekä ravintovalmennusta. Ketjulla on kaikkiaan 12 toimipistettä eri puolilla Suomea.