Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kaupungin kivijalat | Mikkelin Valmakauppa on todellinen sekatavaraliike – tarjolla on tuotteita sekä maatiloille että kotitalouksiin

Valtaosa Rokkalan vanhalla meijerialueella sijaitsevista rakennuksista joutuu pian purkutraktorin alle, mutta yksi asia pysyy tukevasti paikoillaan. Meijerimyymälä Valmakauppa on seissyt samalla tontilla jo 17 vuotta ja seisoo vastakin.

– Meillähän vaan maisemat paranevat. Ei kauppa tästä minnekään lähde, rakennus kun on yrityksen omistuksessa, sanoo Valmakaupan myyjä Tero-Jussi Pöntinen.

Tärkein asiakasryhmä Valmakaupassa ovat omistajat eli maidontuottajat.

Valmakauppa on osa osuuskunta Tuottajain Maidon toimintaa, joka on Valiolle maitoa tuottavien tilojen omistama yritys. Osuuskunta toimittaa omistajatiloilta kerätyn maidon tuotantolaitoksiin jalostettavaksi ja markkinoitavaksi.

Tuottajain Maito on puolestaan Valion osakas omistaen siitä neljäsosan.

Mikkelin Valmakaupan myymälävastaava Jouni Liukkonen painottaakin, että kaupan tarkoituksena ei ole tuottaa maksimaalista voittoa, vaan enemminkin pysyä yrityksen arvojen mukaisessa positiivisessa tuloksessa.

– Näin pystymme takamaan omistajayrittäjille mahdollisimman laajan valikoiman tarvikkeita sekä palveluita. Samalla voimme edesauttaa tilojen pärjäämistä arjessa.

Kun alkujaan Valmakauppa oli yksinomaan maataloustuottajien kauppa, ovat nykyään kuluttaja-asiakkaat yhä tärkeämmässä roolissa.

Monille saattaa kuitenkin olla edelleen yllätys, että Valmakaupassa voi asioida kuka tahansa.

Kaupassa on myynnissä on käytännössä kaikkea, mitä lypsykarjatilalla tarvitaan, mutta sen lisäksi tarjolla on mittava valikoima tuotteita kotitalouksiin.

Valmakaupassa asioiminen on hyvä tapa tukealypsykarjataloutta.

Myynnissä on hyllytolkulla elintarvikkeita, pesuaineita, työvaatteita, maataloustarvikkeita ja muun muassa rasvoja eläimille ja niitä hoitaville käsille. Lisäksi kaupan on jonkin verran muitakin lemmikkieläintuotteita.

– Tänne tulee viikoittain uusia asiakkaita, joilla ei ole ollut käsitystä kaupan tarjonnasta tai siitä, että täältä voivat ostaa muutkin kuin tilalliset, sanoo Mikkelin Valmakaupan elintarvikepuolesta huolehtiva Mervi Laukkarinen.

Valmakaupan nimi viittaa Valion maitoon. Elintarvikeosasto onkin luonnollisesti täynnä Valion tuotteita.

Kuluttaja-asiakkaita paikalle vetävät erityisesti raakapakasteet sekä juustot, jogurtit ja muut maitotuotteet tarjouksineen.

Pakastealtaasta kuluttajien ostoskassiin päätyvät myös tukkukokoiset jäätelöpakkaukset, marjasekoitukset ja vihannekset. Joulun alla kuumille kiville menevät joulutortut.

– Me tilaamme torttuja joulun alla joka vuosi 900–1000 pakkausta. Kaikki tortut ovat aina menneet kaupaksi, Liukkonen nauraa.

Lähiruokaakin on tarjolla. Myynnissä on esimerkiksi Rapion myllyn jauhoja, Virtasalmen Viljatuotteen gluteenittomia tuotteita sekä Puula-Särvin Oy:n kalasäilykkeitä.

Pöntinen, Laukkarinen ja Liukkonen pyörittävät kauppaa kolmistaan.

He arvioivat, että noin puolet elintarvikeosaston tuotosta tulee nykyisin kuluttaja-asiakkaiden kukkarosta. Se on kolmikon mielestä erittäin hieno asia, sillä ostosten tekeminen Valmakaupassa on hyvä tapa tukea lypsykarjataloutta.

– Kun tuloksesta vähennetään menot ja kulut, jäljelle jäävä tuotto maksetaan omistajayrittäjille, Pöntinen selvittää.

Tuottajain Maidon Valmakauppoja on Mikkelin lisäksi neljällä paikkakunnalla: Kouvolassa, Lappeenrannassa, Riihimäellä ja Parikkalan Särkisalmella.

Mikkelin liikkeen historia juontaa juurensa vuoteen 1991, jolloin Mikkelin Osuusmeijeri fuusioitui Osuuskunta Tuottajain Maitoon. Mikkelin Osuusmeijerillä oli ollut jo pitkään myyntitoimintaa maidontuottajilleen.

Kuluttajille maitotuotteiden myynti avautui Tuottajain Maidon toimesta 1990-luvun puolivälissä.

Valmakauppa on entiseltä nimeltään Paimenpoikamyymälä. Valmakaupaksi nimi muuttui vuonna 2016, kun Valioryhmän osuuskuntien myymälöiden nimet yhtenäistettiin.

Mikkelin kauppa toimi vuoteen 2005 saakka osoitteessa Porrassalmenkatu 57, jonka jälkeen liike muutti nykyisiin kauppatiloihinsa osoitteeseen Porrassalmenkatu 48.

Tuottajain Maidon vuoden 2021 liikevaihto oli vuonna 116 miljoonaa euroa. Osuuskuntaan kuului tuolloin 552 tuottajaa. Viime vuonna osuuskunta vastaanotti maitoa noin 210 miljoonaa litraa.

– Kun näitä lukuja katsoo, voi ihan rehellisesti sanoa, että hyvin menee. Valmakaupan tulevaisuus näyttää valoisalta, Pöntinen summaa.

– Tuottajien määrä on vähentynyt hiljaiseen tahtiin, mutta vastaavasti taas kuluttaja-asiakkaita tulee koko ajan lisää, hän päättää.

Juttusarjassa esitellään paikallisia kivijalkaliikkeitä ja niiden toimintaa.

1000

Joulutortut menevät Valmakaupassa kuumille kiville. Niitä myydän joulun alla vuosittain lähes tuhat pakkausta.