Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Karolus Kaarlehto on tyytyväinen paluumuuttaja – Jukurien kakkosvahti haluaa vakiinnuttaa paikkansa liigapelaajana

Jukurien liigajoukkueen maalivahti Karolus Kaarlehto, 24, on ammattijääkiekkoilijan urallaan torjunut kiekkoja Slovakiassa, Ranskassa ja Tanskassa.

Suomalaiseen liigapaitaan pukeutuneena hän on pelannut aiemmin Turussa ja Lappeenrannassa. Mestistä hän on pelannut Imatralla, Savonlinnassa ja Turussa.

Viime tammikuussa hänet värvättiin ensi kertaa Jukurien miehistöön. Uusi kutsu tuli syyskuun puolivälissä, Markus Ruusun loukkaantumisen myötä.

– Oli mieluista palata joukkueeseen, jonka kanssa sain kokea 2022 keväänä urani ensimmäiset SM-liigan playoff-pelit vaikka matka loppuikin harmittavan lyhyeen.

– Lopetin viime kauden hyvin ja siitä jäi mukava fiilis. Todistin itselleni, että pystyn pelaamaan liigassa muutaman ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen.

– Olisin ollut valmis jatkamaan Jukureissa jo viime keväänä. Hienoa, että nyt tuli uusi mahdollisuus.

Kaarlehto on viihtynyt Mikkelissä.

– Jukurien joukkueen yhtenäisyys on ainutlaatuista. Aina on hauskaa mennä hallille ja ryhtyä hommiin. Harvassa on ollut joukkueet, joissa on ollut samaan aikaan yhtä hyvä pöhinä ja tekemisen meininki.

Mika Tarvainen on osaava ja vaatelias maalivahtivalmentaja ja Olli Jokinen rehti sekä päämäärätietoinen päävalmentaja.

Kaarlehto tiedostaa, että kokenut Frans Tuohimaa on pestattu Jukurien ykköstorjujaksi.

Nollapelit eivät toteudu ilman uhrautuvaa puolustuspeliä.

– Tekemisen meininki on kovalla tasolla päivittäin. Kumpikin meistä haluaa olla voittava torjuja. Kilpailu on reilua ja se jalostaa eteenpäin.

Keskeisiksi vahvuuksikseen maalivahtina Kaarlehto listaa pelin lukemisen ja tilanteiden tunnistamisen, rauhallisuuden ja kylmät hermot.

– Huippu-urheilussa kaikki ovat hyviä. On onnistuttava oikeassa paikassa ja pystyttävä antamaan parastaan päivittäin.

– Haluan tämän kauden aikana vakiinnuttaa vihdoin paikkani liigassa ja päästä Jesper Piitulaisen luo saunomaan.

Parhaiksi hetkikseen jääkiekkoilijana hän nimeää alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruusturnauksen, Ketterässä saavutetun Mestiksen mestaruuden, kaksi tehtyä maalia ja ensimmäisen nollapelin SaiPan maalinsuulla.

– Nollapelit ovat hienoja onnistumisia maalivahdille, mutta ne eivät koskaan toteudu ilman uhrautuvaa puolustuspeliä ja koko joukkueen hyvää kokonaisvaltaista onnistumista.

Kaarlehdon valmistautuminen kolmeen tuoreimpaan kiekkokauteen on toteutunut omatoimisesti Turussa.

– Olen ollut mukana turkulaislähtöisten ammattilaiskiekkoilijoiden treeniryhmässä, jossa on ollut NHL:ssä, kotimaan liigassa Euroopan muissa kärkisarjoissa pelaavia kiekkoilijoita.

– TPS:n entiset fysiikkavalmentajat ovat vetäneet meille harjoituksia nyt useamman kesän. Fysiikkatreenien lisäksi jäällä on harjoiteltu yhdessä.

Kaarlehdon kiekkopolku käynnistyi 5-6 vuoden ikäisenä, Turun kupeessa sijaitsevan Paimion Hakan kiekkokoulussa ja maaliahneena hyökkääjänä.

Pelipaikka vaihtui PaiHa:ssa, kun nuori mies pääsi kokeilemaan maalivahdin paikkaa. TuTo:n C-junnuihin hän siirtyi vuonna 2011. Matka jatkui TPS:n junioripolulle 2012.

Suomessa hän pelannut TuTo:n, SaPKo:n ja Ketterän Mestisjoukkueissa. Liigakiekon aiemmat kokemukset ovat TPS:stä ja SaiPa:sta.

Eurooppalaisia pääsarjajoukkueita ovat olleet tanskalainen Esbjerg Energy, Slovakian HK 32 Liptovský Mikuláš ja Dukla Michalovce sekä Ranskan Anglet Hormadi.

Kaarlehto ei tunnustaudu urahaaveilijaksi. Juniorina hän torjui kiekkoja pelaamisen ilosta.

– Tavoitteellisuus tuli ensi kertaa elämään TPS:n nuorissa, kun kilpailu tuli enemmän päivittäiseen tekemiseen. NHL käväisi mielessä kun nuorten maajoukkueet tulivat eteen.

– Olin myös U20 MM-kisoissa vuonna 2017. Vaikka jäimme valitettavasti mitalipelien ulkopuolelle, se oli yksi tähän asti hienoimmista kokemuksista.

– Viime vuodet on edetty lyhyen aikavälin tavoittein.

Vähän pidemmänkin ajan tavoitteita Kaarlehdolla silti on.

– Viiden vuoden kuluttua haluaisin pelata Euroopan kärkisarjassa, voittavassa joukkueessa.