Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ilossa nähdään viikonloppuna monologinäytelmä Pöljänpojan vakuutus – Lavalle nousee Mikkelin teatterin entisenä johtajana tunnettu Mika Nuojua

Entinen Mikkelin teatterin johtaja, näyttelijä ja ohjaaja Mika Nuojua tuo teatteriravintola Iloon tulevana viikonloppuna monologin, joka on kiinnostanut erityisesti miesväkeä.

Pöljänpojan vakuutus on yhden miehen esitys, joka perustuu Pekka Huotarin samannimiseen esikoisromaaniin.

Härskiäkin huumoria sisältävä teos tiivistyy keski-ikäisen miehen henkisen ja fyysisen haaksirikon ympärille. Näytelmän on kuvailtu olevan ikään kuin äijäteatteria, mutta se sopii yhtä hyvin myös naiskatsojille.

– Kohderyhmäksi sopivat kaikki he, joilla on äiti, isä, lapsia tai muuten vaan pitävät koskettavasta huumorista ja väkevästä näyttelijätyöstä, Nuojua kuvaa.

Monologinäytelmä liikkuu kahdessa aikajaksossa: pienen pojan ja aikuisen miehen elämässä ja näkökulmissa.

– Nykyhetken rinnalla kulkevat lapsuusmuistot omista vanhemmista ja tapahtumista, jotka vaikuttavat meihin vielä aikuisinakin, Nuojua avaa.

Kielellisesti teos on Nuojuan mielestä Huotarin mestarinäyte.

On mukava tulla käymään Mikkelissä.

– Koko teoksen punainen lanka on kalevalaiseen kansanperinteeseen perustuva rytmillinen poljento, jossa alkutavut muistuttavat toisiaan. Näin saavutetaan runollinen ja moderni puhekieli, Nuojua paljastaa.

Alkujaan Oulun kaupunginteatteriin tehty monologi tarjoaa tiivistetyn katsauksen romaaniin. Nuojua kertoo, että alkuperäistekstiä on karsittu runsaasti, mutta teoksen ydin pysyy tukevasti ennallaan.

– Huotarin massiivinen romaani on tietysti täytynyt lyhentää vajaan kahden tunnin mittaan, mutta minäkertojalle sattuvat keskeisimmät tapahtumat ovat mukana edelleen.

Mikkelissä nähtävän monologinäytelmän on ohjannut Kari-Pekka Toivonen.

– Olemme pitäneet ohjaajan kanssa kynsin ja hampain kiinni näytelmän kaarta kehystävästä hillittömästä huumorista. Näin ollen näytelmä sopii mainiosti teatteriravintola Ilon ohjelmistoon, Nuojua sanoo.

Tätä nykyä Oulussa asuva Nuojua omaa pitkän ja kattavan kokemuksen esittävän taiteen parista. Hän on tehnyt teatteri- ja näyttelijätöitä reilut 30 vuotta.

Nuojua on työskennellyt eri teattereissa, lukuisissa elokuvissa ja televisiosarjoissa sekä toiminut ääninäyttelijänä monissa piirroselokuvissa.

– Ja hauskaa on ollut. Olen jatkuvasti mukana kolmessa tai neljässä näytelmässä, joista osa on kiertueohjelmistossa.

– Tällä hetkellä vierailen Helsingin kaupunginteatterissa, Espoon kaupunginteatterissa ja Tampereen komediateatterissa. Ohjaustöitä teen eri teattereissa vuosittain 1–4 kappaletta, Nuojua luettelee.

Mikkelin teatterin johtajana Nuojua työskenteli vuosina 2011–2014.

– On mukava tulla käymään Mikkelissä muutaman vuoden tauon jälkeen. Kaupunkiin liittyy paljon miellyttäviä muistoja, näyttelijäkonkari tuunelmoi.

Pöljänpojan vakuutus nähdään tulevana viikonloppuna teatteriravintola Ilossa kolmeen otteeseen.

Ensimmäinen esitys on perjantaina 14. päivä kello 18 ja toinen kello 20. Viimeinen esitys nähdään lauantaina kello 13. Perjantain aikaisempi esitys on niin sanottu show & dinner -paketti, eli se pitää sisällään myös ruokailun.

– Tervetuloa Iloon seuraamaan Pöljänpojan vakuutusta. Esityksessä on laatutakuu! lupailee Nuojua.

Liput: www.teatteriravintolailo.fi.