Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikkelin teatterin Keskiviikkoklubille pääsevät esiintymään kaikki halukkaat – yleisölle on loppuvuonna tarjolla livemusiikkia moneen makuun

Kulttuurielämyksiä mikkeliläisille tarjoava Mikkelin teatterin Keskiviikkoklubi pyörii jälleen täydellä teholla kesätauon jälkeen.

Yleensä kahdesti kuukaudessa järjestettävät klubit kokoavat yhteen kulttuurintekijöitä ja livetapahtumien ystäviä.

Keskiviikkoklubit ovat niin sanottua matalan kynnyksen toimintaa. Klubeille pääsevät esiintymään sekä harrastajat että ammattilaiset.

Raha ei liiku toiminnassa suuntaan eikä toiseen, ja tapahtumat ovat myös yleisölle maksuttomia.

Klubitapahtumia järjestetään neljättä vuotta. Tarjolla on ollut perinteisesti viihdettä moneen makuun aina musiikista teatteriin ja runoiltoihin.

Tämän syksyn sovittu ohjelmatarjonta on musiikkipainotteista, mutta loppuvuoden ohjelmistoon etsitään parhaillaan mukaan muidenkin taiteenalojen, esimerkiksi kirjoittamisen tai improvisaation harrastajia tai ammattilaisia.

Esiintyjiä haetaan muun muassa 19. lokakuuta ja 2. marraskuuta järjestettäviin klubi-iltoihin.

Klubien järjestämisen mahdollistaa teatterin yhteistyö Mikkelin seudun harrastajateatterien tukiyhdistys Hattu ry:n ja Bistro Holvin kanssa.

Tavoitteena on tuoda paikallista osaamista esiin.

–Esiintyjät ovat olleet pääsääntöisesti paikallisia näyttelijöitä, runoilijoita, muusikoita ja lausujia, luettelee klubitapahtumien työmyyrä Ismo Funke Hattu ry:stä.

Klubi-iltoja pidetään Mikkelin teatterin vanhalla pienellä näyttämöllä ravintola Holvin yhteydessä. Tapahtumat alkavat kello 19 ja kestävät keskimäärin kaksi tuntia.

Klubeihin ei ole varsinaista ikärajaa, mutta täysi-ikäisyys on suositeltavaa. Sisään mahtuu noin 60 henkeä.

– Jos haluaa varmistaa paikkansa yleisössä, voi ilmoittautua ennakkoon laittamalla sähköpostia osoitteeseen hattury.toimitus@gmail.com. Ilmoittautuminen ei kuitenkaan ole pakollista.

Myös esiintymään mielivät pääsevät kätevimmin mukaan vinkkaamalla asiasta sähköpostitse. Funke lupaa, että kaikki lavalle haluavat pääsevät kyllä esiintymään jollakin aikavälillä.

– Mitä omintakeisempaa ohjelmaa, sen parempi, hän nauraa ja lisää, että kyseessä on todellakin matalan kynnyksen tapahtuma.

– Mukana on ollut paljon myös sellaisia esiintyjiä, jotka ovat lavalla ensimmäistä kertaa. Se on upea asia, sillä tämän toiminnan keskeisimpänä tavoitteena on tuoda paikallista osaamista esiin, Funke tähdentää.

Kun ensimmäiset Keskiviikkoklubit järjestettiin vuonna 2018, oli järjestäjien tavoitteena tehdä klubeista pysyvä osa teatterin toimintaa.

Visiona oli kaupungin yhteinen kulttuuriolohuone, jonne voi tulla tapaamaan ihmisiä, nauttimaan livetapahtumista ja klubitunnelmasta.

– Teatterilta otettiin yhteyttä ja ehdotettiin jotain tämän tyylistä tapahtumaa. Intohimoisena livetapahtumien ystävänä innostuin ajatuksesta heti.

–Ja täytyy sanoa, että homma on pyörinyt oikein mukavasti. Työtä on kyllä ollut paljon, koska kaikki tehdään talkoovoimin.

Funke sanoo laittaneensa merkille, että Keskiviikkoklubit ovat ottaneet vasta nyt kunnolla tuulta purjeisiin. Se näkyy erityisesti yleisömäärässä.

– Nyt klubeilla käy iltaa kohden 25–30 henkeä. Se on hyvin, mutta toki enemmänkin mahtuisi.

Seuraava Keskiviikkoklubi järjestään tänään keskiviikkona. Esiintymässä on muotoilijana tunnetun Pauliina Rundgrenin yhtye nimeltä Wired.

– Löysin yhtyeen ihan sattumalta Facebookista. Kävin kuuntelemassa heidän musiikkiaan ja totesin, että tämä on pakko saada esiintymään klubille, Funke kuittaa.