Kaksipäiväiset, 11.-12. lokakuuta järjestettävät Mikkomarkkinat tuovat jälleen runsaasti kauppiaita Mikkelin torille.
Paikalla on koko Suomen torimyyjien parhaimmisto ja joukossa on uusiakin tuttavuuksia. Myytävänä on lähes kaikkea, mitä ihminen tarvitsee ja paljon enemmänkin.
Mikkomarkkinat on syksyn suurin ja vilkkain markkinatapahtuma Mikkelissä. Mikkelin tori on ollut markkinapaikka jo vuodesta 1744.
Tätä aitoa markkinaperinnettä ylläpidetään vahvasti sekä päivitetään tähän päivään sopivaksi.
Tietenkin torilta löytää myös kauniit callunat syysistutuksiin.
Markkinatunnelma torilla alkaa viritä jo tiistaina aamuseitsemältä, kun torikauppiaat avaavat kojunsa.
– Tarjolla on löytöjä riippukeinuista toiminnallisiin lasten leluihin, rottinkisiin huonekaluihin ja metrilakusta luonnon antimiin ja leipomotuotteisiin, avaa Torikauppiasyhdistyksen puheenjohtaja Kaija Ahonen markkinoiden tarjontaa.
Tarjonta on runsasta: perinteisiä markkinatavaroita, kuten erilaisia kodin käyttötavaroita, käsitöitä ja tekstiilejä, sekä herkkuja kotiin tai paikan päällä nautittavaksi.
– Valkosipulit, hunaja ja kaskinauriit lienevät syksyn hittituotteet. Ruoka- ja kahvilakojuissa on tarjolla rapeaksi paistettuja muikkuja, supisuomalaista hernekeittoa sekä makoisia muurinpohjalettuja. Myös eksoottisempaa ruokaa on tarjolla, Ahonen luettelee.
Erilaisia syksyisiä kodin somisteita voi ostaa kotiin tai tuliaisiksi.
– Tietenkin torilta löytää myös kauniit callunat syysistutuksiin ja kranssit kotiovea koristamaan, Ahonen kertoo.
Mikkomarkkinoiden jälkeen tori alkaa valmistautua seuraavaan sesonkiin. Joulua kohti mennessä torin tarjontaan tulee jouluisia tuotteita.
Mikkomarkkinat Mikkelin torilla tiistaina 11.10. klo 7–18 ja keskiviikkona 12.10. klo 7–17. Mikkomarkkinoille on vapaa pääsy. Tarkempia tietoja markkinoille tulevista kauppiaista löytyy Mikkelin Tori -nettisivuilta: www.mikkelintori.fi.