Katso nyt tätä. Ihan meinaa itku päästä kun tämä on päästetty niin hirveään kuntoon. Tosi surullinen näky.
Näin sanoo Saila Nurminen Selännekadulta. Olemme aivan Urpolan luontopolun alkupäässä, lähes kartanon takapihalla katselemassa masentavan näköistä olevaa Urpolanjoen uomaa syksyisenä päivänä.
Kuivana syksynä joessa on vettä tuskin nimeksi ja sekin seisoo paikallaan. Vaihtelevissa hajoamisen tiloissa olevaa humusta lilluu seassa.
Mukanamme ovat Nurmisen aviomies Tapani sekä heidän naapurinsa Pekka ja Mervi Hänninen.
Naapurusten omakotitontit sijaitsevat Urpolanjoen varressa, luonnonsuojelualueen välittömässä läheisyydessä. Nurmiset ja Hänniset ovat suivaantuneita siihen, miten metsittyneeseen ja sotkuiseen kuntoon heidän tonttiensa viereinen luontopolun ja jokivarren osuus on päästetty.
– Joen uomassa makaa niille sijoilleen kaatuneita puita, eikä vesi pääse sen takia virtaamaan normaalisti. Kesähelteillä vesi haisi. Joissakin paikoissa on lähes pohjaan saakka kasautunutta lehteä, Pekka Hänninen sanoo.
Ihmisroskaakin on seassa. Ruttaantunut oluttölkki erottuu luonnon väreistä.
– Vauvan vaippojakin täältä on löytynyt, Saila Nurminen sanoo.
Ihmisten jättämät jätökset ovat oma lukunsa. Nurmiset ja Hänniset ihmettelevät kuitenkin sitä, miksi kaupunki ei raivaa jokivartta, vaikka se on pahoin pusikoitunut ja luontopolku on pitkältä osuudelta hyvin kapea ja vaikeakulkuinen, heti sen jälkeen kun se lähtee Urpolan luontokeskuksen kohdalta.
– Vanhan kalanviljelylaitoksen kohdalla luontopolkua on levennetty mutta täällä ei ole tehty mitään. Kaikkein pahinta ovat kuitenkin nuo jokeen kaatuneet puut.
– Alueen hoitosuunnitelmassa todetaan, että kaikki jokea patoavat puut on raivattava pois, mutta tuolla nuo vain lojuvat, puuskahtaa Saila Nurminen.
Nurminen on pahoillaan myös siitä, että luonnonsuojelualueen isot puut tekevät hänen pihastaan varjoisen.
– Ei siellä menesty mikään hyötykasvi kun valoa ei tule.
Ei tämä ole pelkästään Urpolan asia.
Naapurusten mukaan alueella on pidetty useita katselmuksia.
– Kyllä täällä on kaupungin virkamiehiä käynyt. Siitä homma ei ole kiinni etteikö heillä ole tietoa. Miksi tätä kohtaa ei voisi muka raivata, sanoo Pekka Hänninen ja viittaa metsikköön, joka näyttää lähes umpeen kasvaneelta, vaikka syksy on jo puista lehtiä riipinytkin.
Pitkään Urpolassa asuneet pariskunnat muistavat, millaisessa kunnossa Urpolanjoki oli 1960-luvulla, ennen kuin alue julistettiin luonnonsuojelualueeksi.
– Silloin joessa pystyi soutelemaan ja melomaan. Rannat olivat siistit ja hyvässä kunnossa. Nyt vedotaan siihen, että tämä on luonnontilaista aluetta, vaikka ihmisen rakentamaahan tämä suurelta osin on, sanoo Tapani Nurminen ja viittaa kädellään rannan kivisiin ja puisiin pengerryksiin.
Asukkaat toivoisivat, että rantoja siistittäisiin, jotta luontopolku muuttuisi helpommin kuljettavaksi ja maisemat avartuisivat.
– Pitäisi antaa isompi arvo sille, että meillä on tällainen alue aivan keskellä kaupunkia. Ei tämä ole pelkästään meidän urpolalaisten asia, tämähän on kaikkien kaupunkilaisten liikunta- ja virkistysaluetta, korostaa Mervi Hänninen.
– Siistimmät maisemat olisivat eduksi myös Urpolan kartanolle, Tapani Nurminen jatkaa.
Naapurukset kokevat, etteivät kaupungin virkamiehet ole kuunnelleet heitä riittävän herkällä korvalla.
– Me toivoisimme parempaa keskusteluyhteyttä. Vuoropuhelulla tämäkin asia saataisiin varmasti paremmalle tolalle, he viestittävät.
Luonnonsuojelualueen hoitaminen on tarkkaa hommaa
Urpolanjoen ranta-alueet ovat luonnonsuojelualuetta, jota valvoo Etelä-Savon ely-keskus. Sitä, mitä se merkitsee, taustoittaa Mikkelin kaupungin ympäristöpäällikkö Hanna Pasonen:
– Urpolanjokilaakson ensimmäinen rauhoituspäätös on vuodelta 1981. Aluetta on laajennettu vuonna 1988.
– Alueella on kielletty roskaaminen, ojien kaivaminen, vesien perkaaminen ja patoaminen sekä kaikenlainen maa- ja kallioperän vahingoittaminen ja sen ainesten ottaminen, metsänkaato, rakennusten, teiden ja laitteiden sijoittaminen ja kaikki muu toiminta, joka saattaa muuttaa alueen maisemakuvaa tai vaikuttaa epäedullisesti alueen kasvillisuuden tai eläimistön säilymiseen, siteeraa Pasonen.
Käyttö- ja hoitosuunnitelmassa on määritelty toimet, joita luonnonsuojelualueella on mahdollista toteuttaa.
– Niistä on pyydettävä ely-keskuksen lausunto. Olemassa olevia kulkuväyliä ja luontopolkua saa ylläpitää, mutta uusia väyliä ei saa tehdä, täydentää Pasonen.
– Ranta-alueita ei raivata, lukuun ottamatta toimia, jotka on erikseen tietyille alueille käyttö- ja hoitosuunnitelmassa mahdollistettu.
– Rannassa on melko iäkästä lehtipuustoa ja puita kaatuu säännöllisesti jokeen. Niitä poistetaan ajoittain, Pasonen jatkaa.
Urpolanjoessa on rehevä suvanto myös Selännekadun ja Lohikadun välissä olevan sillan kohdalla.
– Sillan molemmin puolin on muodostunut saarekkeita, ja vesi on ohjautunut uusiin uomiin. Käyttö- ja hoitosuunnitelma mahdollistaa saarekkeiden ruoppaamisen muttei laajempaa ruoppaamista.
– Ruoppaaminen on ollut mukana kaupungin talousarviossa vuodelle 2022, mutta säästöjen takia toteutus on siirtynyt.
Rauhoituspäätös olisi purettavissa.
– Asiasta ei ole tietojeni mukaan keskusteltu. Ely-keskus päättää luonnonsuojelualueen rauhoittamisen lakkauttamisesta, ympäristöministeriötä kuultuaan.
– Perusteena rauhoituksen purkamiselle tai suojelumääräysten lieventämiselle voisi olla tilanne, jossa arvot, joiden perusteella luonnonsuojelualue on perustettu, ovat hävinneet tai oleellisesti heikentyneet eikä suojelulle enää ole perusteita, Pasonen sanoo.
Ympäristöpäällikkö korostaa alueen ainutlaatuisuutta.
– Varjostavien lehtipuiden ja runsaan pensaskerroksen luoma tunnelma ja pienilmasto tekee alueesta erityisen.
– Mikkelissä on paljon hoidettuja puistoja mutta vain yksi Urpolan luonnonsuojelualue, joka on hyvin kapea kaistale joen molemmilla rannoilla. Hoitotoimien on oltava tarkkoja ja pienimuotoisia, jotta alueen lehtomaista yleisilme ei häviä.
– Viranhaltijoille tulee jatkuvasti toiveita alueiden hoitamisesta, raivaamisesta ja kehittämisestä. Toiveiden ja muiden reunaehtojen välillä joudumme tasapainoilemaan sekä priorisoimaan asioita, päättää Pasonen.