Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ristiinan Sotakoulu ehostuu talkoilla – avointen ovien päivänä lauantaina pääsee katsomaan, mitä ahkeroijat ovat saaneet aikaan

Ristiinassa 1700-luvulla rakennettua Sotakoulua on ehostettu perusteellisesti sitkeän talkootyön ja hankerahoituksen turvin lähes vuosikymmenen ajan.

Sotakoulun ensimmäisen isännän, eversti Yrjö Maunu Sprengtportenin (1740-1819) elämäntyöhön keskittyvä näyttelyhuone on valmistunut tänä vuonna.

Tuorein urakka oli viime kesäkaudella, kun taloon rakennettiin uusi esteetön sisäänkäynti sekä eteis- ja WC-tilat. Talovanhus liitettiin myös ensi kertaa kunnalliseen vesijohtoverkostoon.

Tulevan talvikauden aikana Sotakoulun valtaosaltaan remontoituihin tiloihin rakennetaan Kalliotaidekeskuksen näyttely- ja toimitilat sekä keittiö.

näyttää nyt sisäpuolelta.

Parin seuraavan kesäkauden aikana talkoojoukolla on edessään talon ulkomaalaus ja ehostus. Peruskorjauksen on arvioitu valmistuvan vuoden 2024 loppuun mennessä.

Tutkimukseen ja historiaan perustuvaa hanketta on hallinnoinut vuodesta 2015 lähtien Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti partnereinaan Mikkelin kaupunki ja Miksei Mikkeli Oy.

Kaikkiaan kunnostukseen on käytetty lähes 900 000 euroa hankerahaa. Mikkelin kaupunki on avustanut nyt omistamansa talovanhuksen kunnostustöitä 50 000 eurolla vuosittain.

Ristiinaan 1700-luvulla rakennettu everstin virkatalo on ainoa alkuperäisessä asussaan pystyssä oleva niistä kymmenestä virkatalosta, jotka aikoinaan rakennettiin.

Taloa on isännöinyt 25 everstiä Ruotsin ja Venäjän vallan sekä autonomian aikakausilla. Kaksikerroksisessa talossa on tilaa 300 neliömetriä alakerrassa sekä vintillä. Huoneita on alunperin ollut 12.

Sotakoululla on ollut kaikkiaan talkoissa väkeä 14 eri järjestöstä. Mukana on ollut myös kadettikuntaa ja reserviläisiä. Talkootunteja on kertynyt tähän mennessä 5 000. Talkoopuita lahjoitti kaikkiaan 20 metsänomistajaa.

Ristiinan Sotakoululla pidetään ovet avoimina lauantaina 24.9. kello 12-15.

– Tapahtumassa on tietoiskuja talon historiasta, tuotemyyntiä ja kahvio. Haluamme jo tässä vaiheessa näyttää kaikille, miltä talo nyt näyttää sisäpuolelta, kertoo Ristiina-seuran puheenjohtaja Anne Hujala.