Pian meillä Mikkelissä on uusi kaupunginjohtaja. Ellei joku vetäise uutta ässää hihasta ihan siinä loppumetreillä niin kuin Kummelin sketsissä.
Suhtaudun vakavasti kunnallispolitiikkaan ja arvostan sen parissa askartelevia. Rivikaupunkilaisen näkökulmasta Timo Halosen seuraajan etsinnässä on kuitenkin ollut, jos ei puskafarssin niin ainakin maalaiskomedian piirteitä.
Sillä erotuksella, että näytelmän seuraaminen ei ole hirveästi naurattanut.
Tempoilu on alleviivannut yhtä Mikkelin kunnallishallinnon perusongelmaa, yhteisen tilannekuvan puuttumista.
Kaupungintalon kulmilla sooloillaan ja häselletään liikaa. Se ei kasvata luottamusta käsiin, jotka Mikkelin ruoria pitelevät.
Siksi mietin, olisiko Mikkelissä hyvä järjestää eräänlainen käänteinen työpaikkahaastattelu sitten, kun uusi kaupunginjohtaja on valittu.
Yleensähän se, joka on pestaajan roolissa, sanelee pestaamalleen henkilölle, mitä hänen pitäisi linjata, tehdä ja saada aikaiseksi.
Mutta mitäpä jos uuden kaupunginjohtajan annettaisiinkin pitää kunnon kysymyssessio kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle?
Sellainen, jossa pitää vastata kysymyksiin eikä piiloutua kuntapoliittisen jargonin ja tahtotilapyörittelyn taakse.
En ole käytettävissä kaupunginjohtajaksi. Ei ole kyllä pyydettykään.
Mutta jos olisin kaupunginjohtaja, kysyisin Mikkelin luottamusjohdolta näitä:
– Minulla on todistetusti koulutukset, tutkinnot ja muut kyvykkyydet hoitaa tehtävääni. Kykenettekö te omasta mielestänne arvioimaan parhaan mahdollisen tiedon pohjalta asioita, joista joudutte päättämään?
– Oletteko sitä mieltä, että teitte kaiken voitavanne sen eteen, että edeltäjälläni oli parhaat mahdolliset edellytykset tehdä työtään?
– Onko minulla teidän tukenne? Takaatteko minulle työrauhan myös siltä osin, ettette laita omia epäonnistumisianne ja päättämättömyyksiänne minun piikkiini?
– Miten teillä itsellänne on tähän saakka mennyt noin omasta mielestänne? Oletteko toimineet niin, että mikkeliläisten onni ja hyöty on aina ollut tekemisissänne etusijalla?
– Te edellytätte minulta jämäkkyyttä ja innovatiivisuutta. Pystyttekö itse olemaan jämäkkänä, kun pitää päättää asioista, jotka aiheuttavat kamalan porun äänestäjissänne?
– Nyt kun ollaan, ainakin jollakin tavalla, uuden polun alussa, oletteko sen kunniaksi ajatelleet lopettaa loputtoman jaakailun, riitelyn ja vätylöinnin? Ja alatteko viimein keskittyä niihin asioihin, joiden vuoksi teidät on luottamushommiinne äänestetty?
Kirjoittaja on Mikkelin kaupunkilehden päätoimittaja.