Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Daddios täyttää kohta jo 30 vuotta – messevä groove syntyy, kun soittajien kemiat ovat kohdallaan

Kun maailma pursuaa hyviä biisejä ja kun muusikoilla on taitoa ja näkemystä toteuttaa niitä, mikäpä on soitellessa.

Ja kuunnellessa. Tämän voivat allekirjoittaa ne hyvän musiikin päälle ymmärtävät, jotka ovat nähneet mikkeliläisen Daddiosin keikalla.

Jo lähes 30 vuoden ajan Daddios on ilahduttanut soitollaan yleisöjään. Ja saanut monet tykkäämään sellaisestakin musiikista, josta he eivät aikaisemmin ole tienneet tykkäävänsä.

Daddiosin ohjelmisto nojaa 1970-lukulaiseen, pitkälti amerikkalaiseen tai ainakin amerikkalaisvaikutteiseen rockiin. Hyvästä syystä.

– 1970-luvulla tehtiin paras musiikki, paaluttaa laulaja-kosketinsoittaja Ville Vilén.

Hänen ja kitaristi-laulaja Jaska Pitkäsen kanssa jo Savonlinnan opiskeluvuosina alkanut ystävyys ja yhteiset musiikilliset näkemykset johtivat siihen, että kaksikko päätyi myös soittamaan yhdessä.

– Se alkoi Savonlinnassa. Sitten me kumpikin päädyimme 1990-luvun alussa Mikkeliin. Soitimme Jaskan kanssa kahdestaan. Minun instrumenttini oli silloin kitara, Vilén kertoo.

Samaan aikaan toisaalla vaikutti KKM Blues Band, jossa soittivat kitaristi Kapa Montonen, basisti Kari Kääriäinen ja rumpali Arto Kurvinen.

– He olivat keikalla ravintola Kipparissa. Tuli puheeksi että kiinnostaisiko tehdä jotakin kimpassa. Siitä se lähti.

Daddios-nimi löytyi vaivatta, koska kaikilla oli pieniä lapsia. Soittopaikkakin löytyi nopeasti Vuorikadulla sijainneesta ravintola Montanasta.

– Siitä, josta tuli myöhemmin King Creole, taustoittaa Pitkänen.

Daddiosista tuli ravintolan houseband, jonka torstaikeikat keräsivät nopeasti vakioyleisön.

Sellaista palautetta on tullut, että teillä on todella hyvä perusgroove.

– Syksyllä 1994 soitettiin tolkuton määrä keikkoja ja biisejä. Sillä tahdilla hioutui bändin soitto todella tiukaksi.

– Mietittiin mitä olisi kiva soittaa, kuunneltiin niitä kasetilta ja sovitettiin. Kun oli paljon keikkaa, tarvittiin paljon biisejä ohjelmistoon. Kapa jäi tanssikeikkakiireidensä vuoksi pois ja jatkettiin kvartettina, Vilén muistaa.

– Keikoista saatiin yllättäen oikein rahaakin ruoan ja parin kaljan lisäksi. Se oli yllätys, täydentää Pitkänen.

Daddiosin asemapaikka vaihtui jonkin ajan kuluttua Porrassalmenkadun Carameliin, jossa soitettiin vähän maltillisempaan tahtiin, kerran kuukaudessa.

– Caramelissa pidettiin tietokilpailujakin soiton lomassa, Pitkänen nauraa.

Tämän päivän Daddios soittaa muutaman keikan vuodessa. Usein rivissä nähdään myös Montonen.

– Settiin saisi harjoittelemattakin 50 biisiä ja vähän treenaamalla sata, Vilén sanoo.

Daddios on kaikille harrastus. Kääriäinen asuu Savonlinnassa, Vilén Helsingissä ja työt kuljettavat muitakin moniin suuntiin.

– Vaikka jokainen meistä soittaa koko ajan, pitää yhteissoittoakin harjoitella. Se on se juttu. Ennen keikkaa treenataan aina, Vilén sanoo.

Bändin kemia toimii.

– Sellaista palautetta on tullut, että teillä on todella hyvä perusgroove. Ja onhan se todella nautittavaa, kun soitto kulkee. Silloin asialla ei ole neljä tai viisi soittajaa vaan bändi, kuvailee Pitkänen.

– Se menee usein niin, että esimerkiksi Jaska osaa jonkin Bob Dylanin biisin. Muut sitten nopeasti hoksaavat, miten sen pitää mennä. Se tulee siitä kun kaikilla on soittokokemusta, musiikin tuntemusta ja korvaa, Vilén säestää.

Daddiosin ohjelmistossa on legendaarisia biisejä legendaarisilta nimiltä kuten Eagles, Neil Young, Dylan ja Creedence Clearwater Revival.

– Jaskalla on vahva tausta americanassa ja singer-songwriter -musiikissa kuten Jackson Browne ja John Prine, minulla taas on sellaisia suosikkeja kuten Steely Dan ja J.J. Cale.

– Niitä biisejä on sitten haluttu soittaa. On tehty omia sovituksia, jotka ovat välillä poikenneet paljonkin alkuperäisistä.

– Daddios ei ole bilebändi vaan cover-bändi, joka soittaa muiden biisejä omalla tyylillään. Joskus on ihan tahallaankin sovitettu biisejä erikoisella tavalla.

– Kyllä me tanssittaakin osaamme, muttemme halua soittaa väkisin kaikille tuttuja biisejä. Mieluummin sellaisia, joista tykkäämme. Harrastuksesta pitää saada itsellekin jotakin, Vilén sanoo.

Kaikenlainen musiikki sopii Daddiosin ohjelmistoon ja melkein kaikenlaista on soitettu, jos kohta soittajat tuumivat ettei perinteinen suomirock ehkä ole kaikkein omin juttu, vaikka Juice Leskisellekin on pidetty tribuutti-ilta.

– Kun vaihdoin kitaran kosketinsoittimiin, tuntui luontevalta soittaa esimerkiksi Procol Harumia ja Wigwamia. Repertuaari laajeni, Vilén sanoo.

Daddiosin esittämät kappaleet ovat osin jo historialliseksi luettavaa musiikillista perinnettä.

– Onneksi on järkäleitä kuten Beatles ja Dylan, jotka yhä uudet sukupolvet tuntuvat löytävän aina uudelleen, Pitkänen sanoo.

Eikä siinä vielä kaikki.

– Meillä jokaisella on omiakin biisejä. On mietitty että niitäkin voisi ottaa ohjelmistoon.

Daddiosin tämän syksyn keikkaohjelmistossa on jo yksi merkintä.

Bändi soittaa perjantaina 14. lokakuuta Club Domissa. Showtime on kello 22.00.