Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikkelin Pesulalle kahdeksan Radisson-hotellin pyykit pestäväksi – yhtiö tarvitsee pikaisesti uusia työntekijöitä

Mikkelin Pesula Oy ja Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta SOK ovat allekirjoittaneet puitesopimuksen, joka koskee hotelli- ja ravintolatekstiilien huoltoa ja vuokraamista hotelleihin Suomessa.

Sopimus astuu voimaan 1. huhtikuuta 2023. Se kasvattaa Mikkelin Pesulan liiketoimintaa merkittävästi lähiaikoina.

Alkuvaiheessa puitesopimus koskee seitsemää Sokotel Oy:n ja yhtä Turun Osuuskaupan operoimaa Radisson Blu Hotellia.

Sokotel Oy on SOK:n tytäryhtiö, joka operoi yhteensä 14 Sokos Hotellia ja seitsemää Radisson Blu Hotellia Suomessa.

Jatkossa puitesopimus avaa ovia myös muiden osuuskauppojen hotelli- ja ravintolatekstiilien sopimusten suuntaan.

Sopimuksen ansiosta Mikkelin Pesulan tuotanto kasvaa ja tehostuu tulevaisuudessakin.

Mikkelin Pesulan tuotanto kasvaa ja tehostuu tulevaisuudessakin.

– Solmittu puitesopimus on merkittävä avaus Mikkelin Pesula Oy:n toiminnalle. Sopimus lisää kasvuamme ja on myös omistajastrategian mukaista.

– Sopimus osoittee, että toimintaamme luotetaan. Huollamme jo tälläkin hetkellä usean Radisson-hotellin tekstiilejä ja olemme saaneet tästä palvelustamme todella paljon kiitosta.

– Henkilökuntamme on sitoutunutta ja prosessimme ovat kunnossa, Mikkelin Pesula Oy:n toimitusjohtaja Kari Rämö sanoo.

Mikkelin Pesulan tuotantomäärä kaksinkertaistuu sopimuksen ansiosta vuonna 2023. Uusi sopimus edellyttää panostusta henkilökuntaan, koneisiin ja ennen kaikkea laadukkaisiin tekstiileihin.

Mikkelin Pesulassa avautuukin uusia työpaikkoja.

− Pesula tarjoaa jatkossakin vakaita ja turvallisia työpaikkoja, joita Etelä-Savon alue tarvitsee. Henkilökuntaa tullaan rekrytoimaan lisää nykyisten lisäksi.

Rämön mukaan pesula tarvitsee ainakin 15 uutta työntekijää.

– Lisäksi tarvitsemme heti ekstraajia esimerkiksi ilta- ja viikonloppuvuoroihin. Meihin voi olla yhteydessä nettisivujemme kautta, Rämö neuvoo.

– Myös kuljetustarve lisääntyy. Tarvitsemme joustavia ja tehokkaita kuljetusalan alihankkijoita, jatkaa Rämö.

Tekstiilien varastointi vaatii myös lisätilan hankkimista. Sitä on tarkoitus vuokrata.

– Olemme olleet vahvasti sairaalapesula, mutta hotellitekstiilien lisäys edellyttää, että huomioimme toiminnassamme myös hotellipesulalta vaadittavat muutokset.

– Tuleva tuotannon lisäys tarkoittaa investointeja yli neljän miljoonan euron edestä, jatkaa Rämö.

Mikkelin Pesulan omistavat Osuuskauppa Suur-Savo ja Etelä-Savon sote-kuntayhtymä Essote. Yhtiön liikevaihto on seitsemän miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää noin 80 henkilöä Pitkäjärven tuotantotiloissaan.