Mikkelissä järjestettiin kesällä monta musiikkitapahtumaa. Kahteen niistä tiivistyy suomalaisen tapahtuma-alan arkitodellisuus.
Satamassa soitettiin kunnianhimoisen piristävästi ideoitu Kerran Mikkelissä-22. Siellä soi rock, koko lailla tuntemattomien esiintyjien voimin.
Sinne ei tullut väkeä edes hyvin maltillisten odotusten verran. Sää oli mitä oli, mutta ennen kaikkea kävi niin, etteivät esiintyjät kiinnostaneet sitä väkeä, joka hakee festareilta varmaa viihdettä, ei uusia ja avartavia kokemuksia.
Mikkelipuistossa pidettiin St Michel Summerfestit. Esiintyjälistalla oli vain tuttuja, lyhyemmän ja pidemmän linjan artisteja.
Sinne tuli koronanjälkeiseksi ajaksi hyvin väkeä. Tuli, koska saatiin mitä haluttiin; varmaa viihdettä ja yhteislaulettavan tuttuja biisejä.
Ei voi sanoa, oliko toinen tapahtuma toista parempi toista. Mutta toinen menestyi, toinen ei.
Näin se menee. Rock on marginaalissa, pop ja iskelmä jylläävät. Ja festarikansa tykkää niistä jälkimmäisistä. Se tapahtumajärjestäjän on syytä ymmärtää, jos haluaa, että festareille tulee muitakin kuin oman kuplan porukkaa.
Näin toimii markkinatalous.
Myös ennakkolippujen ostaminen tai ostamatta jättäminen on ollut kestopuheenaihe. Tässäkin asiassa on ainakin kaksi näkökulmaa.
Järjestäjä toivoo, että mahdollisimman moni investoisi festivaalilippuun mahdollisimman aikaisin. Jopa silloin, kun kaikkia esiintyjiä ei ole vielä julkistettu.
Se on ymmärrettävää. Järjestäjä joutuu kaivamaan kuvetta ahkerasti jo paljon ennen kuin ensimmäinen sointu singahtaa ilmoille.
Ulkomaalaisille esiintyjille pitää useimmiten maksaa puolet esiintymispalkkiosta ennen kuin keikka vahvistetaan. Pitää vuokrata ääni- ja valolaitteita, pestata henkilökuntaa ja hankkia ravintolapalveluja.
Siihen tarvitaan rahaa. Siksi niitä early birdejä ja muita siivekkäitä kaupataan innokkaasti ja alennuksella.
Asiakas miettii, miten lomat asettuvat, onko kesällä rahaa, tuleeko taas korona ja mitä muita keikkoja olisi.
Ja sitä, mitä tapahtuu jos tapahtuma perutaan. Saako rahat takaisin vai tarjotaanko tilalle lahjakortteja johonkin, jolle ei ole mitään käyttöä.
Tämäkin vinkkeli on ihan ymmärrettävä. Jos pistää rahat likoon, pitää saada vastinetta. Ei viime hetken peruutuksia, epämääräisiä lupauksia ja kuukausien puhelin- ja sähköpostirallia korvauksen saamiseksi.
Tapahtuma-alalle tarvittaisiin tässä asiassa paljon nykyistä selkeämmät pelisäännöt asiakkaiden luottamuksen kohentamiseksi. Ehkä ne ennakkoliput sitten liikkuisivat liukkaammin.
Kirjoittaja on Mikkelin Kaupunkilehden päätoimittaja.