Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kesäduunarit | Alkon myyjä tarvitsee ongelmanratkaisukykyä – Venla Kärkkäinen korostaa työnsä edistymismahdollisuuksia

Kuka olet ja missä teet töitä?

Venla Kärkkäinen, 19. Työskentelen Alkossa Stellan myymäläryhmässä.

Kuinka pitkään olet ollut töissä?

– Työn olisi pitänyt alun perin alkaa kesäkuussa. Pääsin kuitenkin jo ylioppilaskokeiden jälkeen töihin. Sain vakituisen työsopimuksen heinäkuussa.

Millainen on normaali työpäiväsi?

– Minulla on aamu- ja iltavuoroja. Työpäivään kuuluu myymälän kunnossapito, asiakaspalvelu, kuormien purkaminen ja iltaisin tuotteiden järjestely hyllyillä. Pääosa työstä on myymälän puolella.

– Olen käynyt tekemässä vuoroja Stellan pisteen lisäksi myös Graanin ja Mäntyharjun Alkoissa.

Miten sait työn?

Joka päivä oppii uutta eikä yksikään päivä ole samanlainen.

– Laitoin ensin cv:n ja hakemuksen, jossa kerroin, miksi olisin hyvä alkolainen. Sen jälkeen minun piti nauhoittaa muutamaan kysymykseen videovastaus, käydä Teams-työhaastattelussa ja jutella Stellan myymälän esimiehen kanssa.

– Hakuprosessi oli mukava, koska sain kokemusta monesta erilaisesta hakutyylistä.

Millaisen perehdytyksen sait?

Kun tulin töihin, minulla oli kahden päivän virtuaalikoulutus, jossa käsiteltiin vastuullisuutta sekä myymälän perusasioita ja käytäntöjä. Sen jälkeen minulla oli noin viikon pituinen perehdytys myymälässä työn lomassa. Asioita käytiin läpi pikkuhiljaa.

– Alkossa voi aina jatkaa perehdytysprosessia pidemmälle, jos haluaa. Meillä on digitaalisia kursseja, joissa voi omatoimisesti perehtyä esimerkiksi tiettyyn rypälelajiin tai valmistusmaahan.

– Lisäksi kun kesätyöntekijät tulevat, meillä oli yhteinen keskustelupaneeli, jossa käytiin läpi tulevia sesonkituotteita.

– Meillä on myös erilaisia maistelutilaisuuksia, joissa juomiin pääsee tutustumaan paremmin. Kun tuotteita on itsekin maistanut, niiden suositteleminen on helpompaa.

Miten olet viihtynyt työssä?

– Hyvin. Pidän työstä paljon. Täällä on todella hyvät edistymismahdollisuudet ja mahdollisuus perehtyä pidemmälle. Joka päivä oppii uutta eikä yksikään päivä ole samanlainen.

– Asiakkaat ovat ihania. Työssä tulee onnistunut olo, kun suosittelee jotain viiniä ja asiakas tulee seuraavana päivänä kehumaan valintaa minulle. Työssä saa olla paljon tekemisissä asiakkaiden kanssa, keskustella ja jakaa vinkkejä.

Kenelle suosittelisit työtä?

– Suosittelisin työtä ihmiselle, joka on innokas ja valmis oppimaan. Työssä pitää tehdä tietynlaista ongelmanratkaisua sekä viihtyä ihmisten kanssa.

– Usein asiakas ei tiedä, mitä tarkalleen haluaa. Asiakas esimerkiksi haluaa viinin joka on puolikuiva tai sopii tiettyyn ruoan kanssa, mutta tarvitsee valinnassa apua. Tällaisissa tilanteissa pitää osata toimia asiakkaan kanssa ja löytää hänelle sopiva ratkaisu.

– Työhön tullessa ei ole oletuksena, että tietää kaiken Alkon tuotteista – pitää vain olla avoin mieli.

Mitkä ovat suunnitelmasi ensi kesälle?

– Olen nyt vakituinen työntekijä, joten jään tänne töihin ja olen luultavasti täällä vielä ensi kesänä.

Kesäduunarit-juttusarjassa tutustutaan mikkeliläisiin kesätyöntekijöihin ja heidän työpäiviinsä. Sarja päättyy.