Musiikkijuhlat löysi pakon edessä uuden kultasuonen – nyt tehdään ankarasti työtä sen eteen, että yhteistyö London Philharmonian kanssa jatkuisi

Mikkelin musiikkijuhlien festivaalijohtaja Teemu Laasanen koki heinäkuun alussa vuoristoratamaisia tunne-elämyksiä juuri, kun tapahtuma oli alkanut.

– Maanantaina tuli tieto, etteivät Janoska Ensemblen muusikot pääse Mikkeliin sairaustapausten vuoksi. Piti improvisoida vielä saman päivän aikana paikkaajaksi Marian Petrescu Trio ja vahvistukseksi jousikvintetti Mikkelin kaupunginorkesterin muusikoista.

– Tiistaina kuulimme, että London Philharmoniassakin on sairaita muusikoita. Silloin alkoi kylmätä, että mitä tästä tulee.

– Onneksi soittajat saatiin tilalle ja vielä samana iltana varmistui, että orkesteri on matkalla Suomeen.

– Sitten kun heidän keskiviikon konserttinsa tuli ja Pekka Kuusisto soitti mykistävästi, alkoi tuntua, että ollaan voiton puolella. Taisi siinä vähän tulla kyyneltäkin silmään, Laasanen muistelee.

Viime hetken säädöt olivat kuin musiikkijuhlien valmistelut pienoiskoossa. Perinteinen kuvio meni uusiksi maaliskuussa Venäjän aloitettua sodan Ukrainassa ja yhteistyön Mariinski-teatterin orkesterin ja kapellimestari Valeri Gergijevin kanssa katkettua.

Tilalle saatiin maineikas London Philharmonia-orkesteri, kapellimestarinaan nuori, energinen ja karismaattinen Santtu-Matias Rouvali.

Heidän konserttinsa todistaneet vakuuttuivat siitä, että Mikkelin musiikkijuhlat tuli pakon edessä iskeneeksi kultasuoneen.

London Philharmonian muusikot olivat otettuja kohtelustaan Mikkelissä. Mikkelissä heille järjestettiin kahden karonkan lisäksi uimareissuja ja muuta ohjelmaa. Sekä tuoreita mansikoita ennen esiintymisiä.

– Loppukaronkan kiitospuheessaan he sanoivat, ettei heitä ole missään pidetty niin hyvänä kuin täällä. Ja se orkesteri on soittanut kaikkialla, muun muassa Dubaissa prinsseille ja kuninkaille.

Toiveena olisi, että London Philharmonia voisi soittaa Mikkelissä jopa neljä konserttia.

– He kiittelivät konserttiyleisöä saamistaan suosionosoituksista ja kehuivat mikkeliläisiä orkesterin Facebookissa ja Instagramissa. Niillä on yli 300 000 seuraajaa, joten sana kyllä leviää, Laasanen kertoo.

Mikkelin konsertit näki myös New York Timesin toimittaja. Hän oli tekemässä laajaa henkilökuvaa Rouvalista, joka on vahva ehdokas New Yorkin filharmonikkojen seuraavaksi kapellimestariksi.

Lontoolaisten saapuminen Mikkeliin jatkossa on kiinni aikatauluista ja rahasta.

– Keskustelut on aloitettu. Nyt selvitetään, pystyvätkö he tulemaan Mikkeliin heinäkuun alussa ja kuinka monta konserttia ohjelmaan mahtuisi.

Laasasen mukaan on mahdollista, että musiikkijuhlia saatetaan siirtää jopa elokuun alkuun, jos se on tarpeen.

– Tätä selvitetään nyt, samoin rahoitusta. Toiveena olisi, että London Philharmonia voisi soittaa Mikkelissä kolme, jopa neljä konserttia, jotta lipputuloja saataisiin enemmän. Sen lisäksi kuitenkin tarvitaan myös julkista rahoitusta, Laasanen painottaa.

Lisäkonsertteihin löytyisi taatusti yleisöä.

– Sadat ihmiset kyselivät ihan loppumetreille asti peruutuspaikkoja London Philharmonian kahteen konserttiin, Laasanen paljastaa.

Osuuskauppa Suur-Savosta tuli täksi vuodeksi musiikkijuhlien pääyhteistyökumppani. Yhteistyön yhtenä merkkinä tapahtuma laajeni myös kaupungille, missä järjestettiin lukuisia oheistapahtumia, kuten päivien avaukset kauppakeskus Stellassa.

– Näin saimme tuotua musiikkia lähemmäksi kaupunkilaisia, sanoo toimitusjohtaja Ari Miettinen.

Uudistuksiin lukeutuivat myös ravintoloissa järjestetyt, konsertteihin kytketyt illallistapahtumat.

Miettinen luonnehtii ensimmäistä yhteistyökesää myönteisin sanoin.

– Musiikkijuhlat ehkä kaipasi rytminvaihdosta joka tapauksessa ja nyt se tehtiin positiivisissa merkeissä.

– Parannettavaa on aina, mutta kyllä tämä kesä selkeä onnistuminen oli. Suunta on oikea, kuuluu Miettisen arvio.

Vuoden 2023 ohjelmaa aletaan kasata syksyn aikana, kunhan palautepalaverit eri yhteistyötahojen kanssa on käyty.

– Pyrimme siihen, että jonkinlainen ohjelmarunko olisi koossa vielä tänä vuonna, Laasanen vahvistaa.

Fokus on jatkossakin laadukkaassa musiikissa.

– En aseta genrerajoja. Musiikin taso ratkaisee. Meillä on nytkin ollut ohjelmistossa jazzia ja lastenmusiikkia, emmekä missään tapauksessa halua musiikkijuhlille elitististä leimaa, päinvastoin pyrimme kaikin keinoin madaltamaan kynnystä tulla mukaan tapahtumiin, vakuuttaa festivaalijohtaja.

– Ensi kesäksi pyrimme saamaan jälleen mukaan Eero Tarastin, jonka teosesittelyt ovat olleet hyvin pidettyjä. Tänä kesänä aikataulut menivät sen verran ristiin, ettei hän ehtinyt mukaan, Laasanen jatkaa.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka