Kesäduunarit | Kassatyössä pääsee tapaamaan erilaisia ihmisiä – Kukka-Maaria Siitari kertoo saaneensa hyvän perehdytyksen työhönsä

Kuka olet ja missä teet töitä?

– Kukka-Maaria Siitari, 18. Työskentelen Mikkelin Prisman kassalla.

Kauan olet ollut töissä?

– Aloitin kesäkuun alussa eli olen ollut töissä noin kuukauden.

Millainen on normaali työpäiväsi?

– Olen pääsääntöisesti kassalla. Jos kaupan puolella tarvittaisiin apua, voisin myös mennä sinne.

– Työhön kuuluu asiakkaiden palvelu ja ostosten piippailu. Vien myös tuotteita takaisin hyllyille, jos asiakkaat ovat jättäneet jotain ostamatta tai unohtaneet sen kassalle.

– Lisäksi teen laatukierroksia, joissa tarkkailen ympäri kauppaa sitä, miten siistiä meillä on. Kerään myös roskat. Tällä tavalla pienenämme siivoojan urakkaa. Kierrokset tehdään muun työn lomassa, kun vaan on aikaa.

Millaisen perehdytyksen sait?

– Sain todella hyvän perehdytyksen. Sain harjoitella kassalla ammattitaitoisen työkaverin kanssa muutaman päivän. Kun kassalla oleminen alkoi sujumaan, jäin kassalle yksin. Sain kuitenkin hälytettyä apua radiopuhelimella, jos sille oli tarve.

– Opittavaa oli paljon, mutta työssä oppi silti nopeasti.

Miten sait työn?

Lähetin työhakemuksen rekryportaalin kautta. Lisäksi laitoin myös sähköpostia esimiehelle ja pyysin työtä.

Miten olet viihtynyt työssä?

– Olen tykännyt asiakaspalvelutyöstä paljon, kun en ole sellaista aikaisemmin tehnyt.

– Tein aikaisemmin töitä rakennusalalla ja olen viihtynyt kaupassa hyvin. Työ ei ole yhtä fyysistä ja saan olla sisällä viileässä tilassa.

Mikä on lempiasiasi työssä?

– Ihanat asiakkaat, jotka piristävät päivää. On tosi kivaa tavata erilaisia ihmisiä. Töissä on myös kivat työkaverit ja mahtava työilmapiiri.

Mistä asiasta pidät työssäsi vähiten?

– Joskus hiljaisemmat päivät ovat vain sitä kassalla istumista.

– Paikat menevät jumiin istuessa ja työ voi tuntua puuduttavalta, mutta siitäkin kyllä selvitään.

Kenelle suosittelisit työtä?

– Sellaiselle, joka tulee hyvin toimeen ihmisten kanssa, on joustava ja yhteistyökykyinen. Hyvät vuorovaikutustaidot on tärkeitä.

Mitkä ovat suunnitelmasi ensi kesälle?

– Tulen todennäköisesti tänne uudestaan. Pääsin opiskelemaan logopediaa, joten aion muuttaa pois Mikkelistä. Uskon kuitenkin, että tulen tänne kesäksi, koska täällä on kuitenkin kaikki kaverit.

Kesäduunarit-juttusarjassa tutustutaan mikkeliläisiin kesätyöntekijöihin ja heidän työpäiviinsä.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka