Kierrätystaiteilijalle romukin voi olla aarre – Ritva Nurmi loihtii mielikuvituksellisia olentoja vaikka vanhoista purukumeista ja mopeista

Jos joku osaa kierrättää mielikuvituksellisesti, niin hän on mikkeliläinen taiteilija Ritva Nurmi, 80.

Nurmen taitavissa käsissä vanhat kumisaappaat, rikkinäiset työvälineet, tyhjät muovipullot tai vaikkapa jauhetut purukumit taipuvat mitä hämmästyttävimmiksi taideteoksiksi.

Nurmen töitä pääsee ihmettelemään Mikkelissä Kyyhkylän kartanon mailla sijaitsevassa Navettagalleriassa. Se on avoinna vieraille ympärivuotisesti ja kaikkina kellonaikoina, jopa yöaikaan.

Nurmi on tehnyt kierrätystaidetta lähes 25 vuotta. Sinä aikana on ehtinyt syntyä työ poikineen. Galleriassa on esillä on taiteilijan laskujen mukaan tuhatkunta teosta.

– Näitä on niin valtavasti, että ei enää osaa laskeakaan. Kotoa ja pihamaalta löytyy lisää, taiteilija naurahtaa.

Yhden työn tekemiseen menee aikaa materiaaleista ja teoksen koosta riippuen parista tunnista pariin päivään.

Nurmi tekee mieluiten teokset valmiiksi siltä istumalta. Kun inspiraatio iskee, ei ole aikaa hohhailla.

– Kyllähän sitä tekisi vieläkin koko ajan, mutta tilat loppuvat kesken, niin kodista kuin täältä galleriastakin, hän hymähtää.

Ensimmäisessä kierrätystaideteoksessaan Nurmi hyödynsi koulun käytäviltä putsattuja vanhoja lapasia, villasukkia ja sormikkaita.

Tuloksena syntyi tekstiilitaulu nimeltä Iltaruskon aikaan. Teos valmistui vuonna 1998, ja sen jälkeen tekstiiliteoksia alkoi syntyä yksi toisensa perään.

Tuntuu hyvältä antaa romuille uusi elämä.

Pian Nurmi hoksasi hyödyntää taiteessaan myös roskia, romuja ja muuta kierrätystavaraa.

– Tuntuu hyvältä antaa romuille uusi elämä. On edelleen jokainen kerta yhtä innostavaa nähdä, mitä vanhasta romusta saakaan aikaiseksi. Se on todella mielenkiintoista.

Kierrättäminen ei ole Nurmelle vain harrastus. Se on elämäntapa. Hän on itsekin kuin kävelevä kierrätystaideteos.

Värikkään mekkonsa hän on tehnyt vanhasta pussilakanasta. Nuttu on koristeltu kirpputorilta löytyneillä pitsiliinoilla, jotka Nurmi on värjännyt itse mieleisekseen.

– Haluan ilahduttaa ja hämmästyttää vastaantulijoita, tuoda heille aurinkoisen mielen, Nurmi perustelee.

Nurmi työstää taidettaan omassa kodissaan, joka sekin sijaitsee Kyyhkylässä – aivan lähellä Navettagalleriaa.

– Jos en asuisi näin lähellä, niin ei tällainen onnistuisi. Galleriaa täytyy kuitenkin pitää kunnossa ja vähän silmälläkin. Tosin ei täällä koskaan ole ollut minkäänlaista ilkivaltaa.

Nurmi ei myy teoksiaan, vaan niiden tarkoitus on tuottaa ihmisille hyvää mieltä.

– Ei tätä tehdä rahan takia, hän kuittaa.

Useimmat työt syntyvät pienen pöydän ääressä Nurmen keittiössä.

Töiden valmistamiseen tarvittavat työvälineet ovat yksinkertaisia. Hän käyttää saksia, veistä, liimaa, vasaraa, sahaa, teippiä ja tietenkin maaleja.

– Näiden tekeminen on oikeastaan aika yksinkertaista. Inspiraation saa käytettävistä materiaaleista itsestään. Näitä voi tehdä kuka tahansa, Nurmi sanoo.

Tavaroita Nurmi saa lahjoituksena tai itse etsimällä.

– Ei tästä maailmasta ihan äkkiä materia lopu, hän sutkauttaa.

Hän esittelee teoksia, joihin on käytetty vanhoja moppeja, pallogrillin kantta, sateenvarjon runkoa ja metsästä löytynyttä puunkarahkaa.

– Joku visio syttyy yleensä heti, kun saan esineen eteen. Erityisesti innostun silloin, kun saan jonkun uuden materiaalin, jota en ole aiemmin käyttänyt.

Yhtä kekseliäitä ovat teosten nimet. Navettagalleriassa nököttää muun muassa Saapassiira, Pannutaavi ja Karahka-Eliel.

– Nimet syntyvät aina teoksessa käytettyjen materiaalinen mukaan.

Nurmi toivoo, että hänen kuoltuaan joku ottaisi gallerian hoitoonsa ja teokset saisivat jatkaa elämäänsä.

– Olisi surullista, jos nämä kaikki teokset päätyisivät roskalavalle tai varastoon, hän päättää.

Navettagalleria on avoinna joka päivä kellon ympäri. Osoite on Kyyhkyläntie 6, 50100 Mikkeli.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka