MiKV:n Eetu Valtola juoksee U18 EM-kisoissa

Mikkelin Kilpa-Veikkojen (MiKV) kestävyysjuoksun lahjakkuus Eetu Valtola (16) valmistuu parhaillaan ensimmäiseen kansainväliseen edustustehtäväänsä.

Hän osallistuu ensi viikolla yleisurheilun U18 EM kisoihin, jotka käydään Israelin Jerusalemissa.

Suomen kisajoukkueeseen kotiin jääväksi varakilpailijaksi on valittu myös MiKV:n Heidi Paasonen (16).

Valtolan kisamatka ja Paasosen mahdollinen kisamatka on 2 000 metrin estejuoksu.

Eetu Valtola lähtee kisoihin hyvillä mielin hakemaan kokemusta kansainvälisestä kisatunnelmasta ja ennätyksenhakua tietenkin myös.

– Jos mitalia haluaisi, pitäisi juosta erittäin kovaa.

Finaaliin pääsemistä ensi viikon tiistain alkueristä hän pitää realistisena tavoitteena.

Eetun ennätys 2 000 metrin estematkalla on 6,02,82.

– En tiedä, miten sijoitun ikäluokan tilastoissa. Ikäluokan nopein on juossut minua 10 sekuntia kovempaa.

EM-kisojen alkuerät juostaan 5.7 ja finaali 7.7.

Oman ikäluokan SM-kisat Lempäälässä ovat Eetu Valtolan tämän kauden muita tärkeitä kisoja.

– Juoksen SM-kisoissa ainakin 2000 metrin esteet, 3000 metrin sileän kisan ja MiKV:n joukkueessa 4x800 metrin viestijoukkueessa.

– Tavoittelen myös edustuspaikkaa Suomi-Ruotsi maaotteluun.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka