Uusi kahvila lisää Mikkelin sataman palveluja – Jyrki Peltonen toi kahvilan satamaan, kun ravintolalaiva lähti etsimään muita markkinoita

Uusi satamakahvila paikkaa Mikkelin sataman Toivo-laivan jättämää palveluaukkoa.

Kuopioon lähteneen ravintolalaivan laituripaikan tuntumaan on juuri avattu Bar Laituri. Hankkeen takana on torikahvilasta tuttu Marskin Airot ja Jyrki Peltonen.

Päälaiturin keskivaiheille on 140 asiakaspaikan katettu laiturikahvila.

– Tarjolla ovat A-oikeudet ja totutut kahvilatuotteet. Lisäksi kehitellään erilaisia ruokateemoja, lähinnä viikonvaihteiksi, esimerkiksi muikunpaistoa, kertoo Peltonen.

Peltonen sanoo valmistelleensa satamakahvilaa viime kesästä saakka.

– Nyt mennään näin, mutta jos kysyntää riittää, ensi kesänä vuoden kuluttua tähän viereen tulee kelluva terassikahvila. Asiakkaat ratkaisevat, sanoo Peltonen.

Peltosen kahvilan lisäksi muuta uutta tarjontaa satamassa ei alkaneelle kesälle juuri ole.

Sataman ikoni, pyöreä satamakioski, Satama Bar & Bistro, on vastannut käytännössä yksin kahvilapalveluista. Vuosi sitten laiturille avattiin kaupunkikonsernin toteuttama katettu terassi.

Kesäkuun puolivälissä satamassa on aika hiljaista.

Vierasveneitä ei ole laiturissa, ja paikallistenkin venepaikat pistolaitureilla ovat enemmän tyhjillään.

Veneilijöiden palvelujen tulee olla kunnossa, saunaa myöten.

Mikkelin kaupunki vetää sataman kehittämisessä henkeä ja valmistelee paljon puhutun satamalahtihankkeen etenemistä.

Kaupungin yhdyskuntatekniikan valvoja Matti Kaira sanoo, että toistaiseksi mennään tällä tasolla.

– Kaupungin puolelta palvelut ovat satamassa ennallaan. Muu tarjonta on yksityiseltä puolelta, sanoo Kaira.

Jotain uutta on. Kaupunki sijoitti veneilijöiden huoltorakennuksen viereen yleisökäyttöön WC-kontin, joka palvelee myös kahvila-asiakkaita.

Kaupunki järjestää septitankin ja pilssiveden tyhjennyspalvelun. Polttoainemyyntiä hoitaa yksityinen.

Laituripaikkoja on entinen määrä. Kaira sanoo, että kokemusten mukaan nykymäärä riittää vastaamaan kysyntään.

Ristiinan Yövedellä Astuvansalmelle risteilevä Aino-laiva on kesällä uusi alus Mikkelin satamassa.

Saimaan Savilahden perukkaan ei veneilijä tule ohimennen.

Palvelutarjonnasta on puhuttu aina. Peltonen on itsekin veneilijä ja myös venekaupan ammattilainen.

– Veneilijöiden palvelujen tulee olla kunnossa, saunaa myöten. Parantamisen varaa on.

Moni kävijä hakee kesäpaikkakunnalta toria ja satamaa.

Kahvilayrittäjiä on nyt kaksi. Peltonen sanoo, että tilaa olisi muillekin toimijoille. Hän pitää Bar Laiturin auki iltakymmeneen, ajoittain puoleen yöhön, elokuun loppuun saakka.

Satama Cafe & Bistro on auki joka päivä aamusta alkaen.

– Mikkeli on antanut liikaa etumatkaa Lappeenrannan, Savonlinnan ja Jyväskylän kaltaisille satamille. On kyllä huoli, että jos mitään ei ole, tämä lopahtaa kokonaan, tuumii Peltonen.

– Moni kävijä hakee kesäpaikkakunnalta toria ja satamaa. Mikkelissä ei kahta toria voi olla. Hallitustorin ja sataman palveluilla on oma tarjontansa, pohtii Peltonen.

Kesätapahtumia satamassa toki nähdään. Tarjolla kesällä on suurmarkkinoita, rockia, harrasteautoja sekä kalamarkkinat.

Makasiinien purkaminen muuttaa hieman suurtapahtumien paikkajärjestelyjä.

Kaupungin palvelujohtaja Linda Asikainen sanoo, että aktiivisuutta satamaan kaivataan, mutta hieman jarruttaa se, että sataman infrassa on puutteita.

– Tämä kesä mennään nykyisellä mallilla, mutta kesälle 2023 on luvassa parannusta, sanoo Asikainen.

Mikkelin satama

Roope-satama, muun muassa jätehuolto, polttoaine, WC, suihkut sekä septin, pilssin ja kemiallisen wc:n tyhjennys.

Satamaväylä 2,4 metriä, Savilahden sillan alituskorkeus 8,5 metriä.

Kymmenen vierasvenepaikkaa.

Lisätietoja netistä, esimerkiksi satamapaikka.com ja Mikkelin kaupungin sivut.

Katso myös Anttolan ja Ristiinan Saimaa-satamat.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka