Mikkeliläisen ABC:n pihalla syntyi idea bändille – Nyt Folks-yhtye on julkaisemassa ensimmäisen albuminsa

Kahden mikkeliläisen nuoren perustama Folks-yhtye julkaisee pian ensimmäisen albuminsa.

Arttu Siitarin ja Niko Torniaisen perustama indiehenkinen yhtye sai alkunsa helmikuussa vuonna 2021.

Bändin ensimmäinen single Places Unknown julkaistiin tammikuussa.

Yhtyeen juuret löytyvät mikkeliläisen ABC:n pihalta.

– Olin viettämässä kavereiden kanssa iltaa, kun törmäsin Nikoon ja muutamaan muuhun tuttuun. He kertoivat minulle ideastaan perustaa bändi ja innostuin ajatuksesta heti, kertoo Siitari.

– Kysyin, olisiko minun mahdollista päästä heidän ideaansa mukaan. Viikon päästä olimme jo tekemässä musiikkia mun luona.

Bändin alkuaikoina mukana oli myös Siitarin ja Torniaisen kaverit Valtteri Metso ja Paavo Snicker. Lopulta nuoret päätyivät kuitenkin tekemään musiikkia kahdestaan. Musiikin tekeminen oli ollut molemmilla haaveena jo pitkään ja yhteistyö on sujunut hyvin.

– Mä painotun enemmän melodiapuoleen, ja Niko keksii tosi hyviä sanoja. Sitten me muokataan niitä sopimaan hyvin yhteen, Siitari sanoo.

Kaksikko kuvailee musiikkiaan indietyyliseksi.

– Se on iloista ja rentoa hyvänmielen musiikkia, Torniainen toteaa.

– Minulle biiseistä tulee mieleen nostalgia ja hyvien aikojen muisteleminen, Siitari pohtii.

Kappaleiden taustalla soi esimerkiksi kitara ja basso. Siitari on yhtyeen laulaja.

Suurimmiksi onnistumisiksi nuoret nimeävät ensimmäisen singlen päätymisen Spotifyn omalle listalle heti seuraavana päivänä sen julkaisemisesta.

– Myös omat kaverit ja perhe ovat kehuneet musiikkia paljon, Torniainen kertoo.

Bändin toinen single Go Back on soinut jo radiossakin.

– Niko soitti minulle viiden sekunnin mittaisen puhelun armeijasta kesken taisteluharjoituksen ja kertoi, että biisi halutaan soittaa radiossa. Hän käski vastaamaan pyyntöön kyllä ja löi luurin korvaan, Siitari naurahtaa.

Kolmas ja viimeinen single ennen albumin julkaisua ilmestyy 3. heinäkuuta. Albumi julkaistaan heinäkuun puolivälissä.

Siitari ja Torniainen päätyivät valitsemaan singleiksi sellaisia kappaleita, jotka tuntuivat erottuvan eniten joukosta.

Myös toista albumia valmistellaan kova vauhtia. Tavoitteena on saada mahdollisimman paljon aikaan kesällä, koska Siitari muuttaa syksyllä Mikkelistä pois.

Yhtyeen tulevaisuus on vielä kysymysmerkki. Kaksikko on kuitenkin motivoitunut jatkamaan.

– Halutaan ehdottomasti jatkaa musiikin tekemistä. Vaikka menestystä ei tulisi, musiikin tekeminen on silti tosi mukavaa, Siitari toteaa.

– Musiikkia pitää tehdä sen takia, että siitä tykkää. On myös tärkeää, että keskittyy omaan tekemiseen eikä yritä olla kuin muut, Torniainen tiivistää.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka