Viikon verran karkelointia ja juhlaa – 30 vuotta täyttävä Hulivilikarnevaali viihdyttää taas lapsiperheitä kesä-heinäkuun vaihteessa

Lasten kulttuuritapahtuma Hulivilikarnevaali järjestetään Mikkelissä tänä vuonna 27. kesäkuuta – 3. heinäkuuta.

Viikon mittainen karnevaali on tarkoitettu 0–13-vuotiaille lapsille, heidän perheilleen ja muille lapsenmielisille.

Tänä vuonna karnevaaleja vietetään entistäkin isommin ja näyttävämmin, sillä Hulivilikarnevaali täyttää 30 vuotta.

Se on pitkä ikä monipäiväisellä kulttuuritapahtumalle, jonka ohjelmasta suurin osa on kävijöille täysin maksutonta.

– Hulivilikarnevaali on lapsiperheille, kaupungille ja yrityksille tärkeä tapahtuma. Se kuuluu Mikkelin kesään, sanovat tapahtuman tuottajat Minttu Tamski ja Saara Vauhkonen.

He ovat vuorotelleet tapahtuman tuottajina vuodesta 2017 alkaen.

– Tänä vuonna päätimme juhlan kunniaksi rakentaa tapahtuman yhdessä. Toki työtäkin on nyt enemmän, sillä karnevaalin ohjelmisto on vielä aikaisempiakin vuosia monipuolisempi, tuottajat kertovat.

Mikkelin kaupungin kulttuuripalveluiden tuottamassa tapahtumassa on vieraillut vuosittain lähes 10 000 kävijää.

Vuodesta 1992 järjestetty Hulivilikarnevaali onkin aikojen saatossa noussut maakunnan suurimmaksi lasten tapahtumaksi kävijämäärältään.

Ohjelmasta vastaavat sekä paikalliset että valtakunnalliset kulttuuri- ja järjestöalan toimijat.

Jokaiselle tapahtumapäivälle on oma teemansa ja paikkansa.

Maanantaina juhlitaan karnevaaliviikon avajaisia Stellassa ja satamassa, tiistaina ohjelmassa on Huliviliviikon perinteinen työpajapäivä Puistokadulla, keskiviikkona tutustutaan luontoon Urpolan luontopolulla ja torstaina vuorossa on elokuvapäivä.

Perjantaina seikkaillaan satutunnelmissa Mikkelin pääkirjastolla, ja päivän päätteeksi lähdetään retkeilemään Mikkelipuistoon, jossa järjestetään koko perheen yhteinen telttayö.

Huliviliviikon pääpäivä on lauantai 2. heinäkuuta. Silloin juhlitaan isosti Hulivilikarnevaalien syntymäpäiväjuhlia.

Karnevaali on upean ja mahtavan yhteistyön tuotos.

Mikkelipuistossa järjestettävät juhlat pitävät sisällään toiminnallista ohjelmaa, esityksiä ja tietenkin syntymäpäiväherkkuja.

Viikon kruunaa Huliviliviikon päätöskonsertti Naisvuoren kesäteatterissa sunnuntaina.

Esiintymässä on neljän dinosauruksen ja lohikäärmeen muodostama yhtye Hevisaurus.

Hulivilikarnevaalien kasaaminen on vuosittain iso puristus. Suunnitteleminen ja ohjelmistopalapelin kasaaminen aloitetaan heti alkuvuodesta, tänä vuonna tammikuussa.

– Aina tapahtumaviikon alussa sitä ihmettelee, että miten ihmeessä me tämä kaikki taas tehtiinkään, Vauhkonen nauraa.

– Työmäärä on aika iso, mutta se kyllä palkitsee, Tamski lisää.

– Parasta tässä kaikessa on ehdottomasti nähdä tapahtumasta nauttivien lasten ilo, Vauhkonen hymyilee.

Tuottajat sanovat, että tapahtuman takana on iso yhteistyöverkosto. Siihen kuuluu alueen yrityksiä, yhdistyksiä ja kulttuurin tekijöitä.

Ilman yhteistyötä tapahtuman järjestäminen ei olisi mahdollista, ainakaan nykyisessä mittakaavassa.

–Kaupungin taloudellinen tilanne ei mahdollista ihan kaikkea, mitä tapahtumaan haluttaisiin. Niinpä yhteistyö eri toimijoiden kesken korostuu entisestään.

– Kaikkia mukana olevia tahoja ja toimijoita on iso kiittäminen. Hulivilikarnevaali on upean ja mahtavan yhteistyön tuotos.

Tapahtuman rakentamisessa ison työn tekevät kulttuuripalveluiden kesätyöntekijät. Heitä on tänä kesänä kaikkiaan 10.

– Heistä puolet keskittyy nimenomaan Hulivilikarnevaalien rakentamiseen. Kesätyöntekijöistä on korvaamaton apu, Tamski ja Vauhkonen kehuvat.

Tarvetta saattaa olla myös talkooväelle.

– Jos talkoileminen karnevaalien parissa kiinnostaa, niin tervetuloa auttamaan. Suositeltavaa on ilmoittaa tulostaan etukäteen kulttuuripalveluihin, jotta pysymme paremmin kartalla, tuottajat vinkkaavat.

Moni mikkeliläinen varmasti muistaa tapahtuman jo omasta lapsuudestaan.

Onko ohjelmistossa jotain sellaista, mikä on kulkenut matkassa mukana kaikki 30 vuotta?

– Päätöskonsertti on aina kuulunut karnevaaleihin. Se huipentaa viikon.

– Perinteisesti tapahtuman toiminnallista pääpäivää on vietetty Naisvuorella. Moni saattaakin jo lapsuudestaan muistaa, että Hulivilikarnevaali pidetään siellä.

– Tänä vuonna toimintapäivä on kuitenkin siirretty Mikkelipuistoon Naisvuoren tornin remontin takia. 30-vuotinen perinne siis katkeaa, mutta saa jatkoa varmasti ensi vuonna.

Hulivilikarnevaali ei ole aina ollut viikon kestävä kulttuurijuhla.

Alkuvuosina tapahtuma järjestettiin yksipäiväisenä ja myöhemmin viikonlopun mittaisena.

Viikon mittaiseksi tapahtumaksi Hulivilikarnevaali laajeni vasta vuonna 2012.

Tapahtuma on syntynyt kulttuuritoimiston, Mikkelin lastenhoitajayhdistyksen ja Mikkelin Matkailun yhteistyössä.

Vuosien saatossa tuotantoa on tehty myös ostopalveluina. Kulttuuripalveluiden omaan tuotantoon tapahtuma palautettiin vuonna 2017. Tapahtumaa tukee opetus- ja kulttuuriministeriö.

– On upeaa, että meillä on täällä Mikkelissä näin mittava, laaja ja monia koskettava lasten kulttuuritapahtuma. Tästä tapahtumasta saamme olla ylpeitä, tuottajat päättävät.

Hulivilikarnevaali Mikkelissä 27.6.–3.7. Tapahtuman ohjelmistoon voi tutustua nettisivuilla www.hulivilikarnevaali.fi.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka