Jokaista konetta ei tarvitse omistaa itse – yrittäjä Jouni Laurilan firmasta saa vaikka porakoneen päiväksi lainaan

Yrittäjä Jouni Laurila vastasi puhelimeen kotonaan Mikkelin Purolaaksossa.

Oli jouluaattoaamu ja soittajalla kiire. Tarvittiin tekstiilipesuri, kun sohvalle uinahtaneelle perheenjäsenelle oli sattunut ns. vahinko.

Laurila pakkasi pesurin autoon ja ajoi paikalle. Pariskunnan sohva pestiin ja joulunvietto pääsi alkamaan.

– Harvallahan sellaista pesuria on kotona valmiina kun sellaiselle vehkeelle ei ole usein käyttöä, naurahtaa Laurila pikakeikkaa muistellessaan.

Yhä useammalla nykyihmisellä tosiaankin on tarvetta omistaa esimerkiksi moottori- tai raivaussahaa, betonimyllyä, oksasilppuria, klapikonetta tai alumiinisia kevyttelineitä. Niitä kun loppujen lopuksi tarvitaan aika harvoin.

Tähän ajatukseen perustuu Laurilan bisnesidea. Hänen kotoaan pyörittämänsä Mikkelin Kotikonevuokraus vuokraa koneita, laitteita ja apuvälineitä ihan tavallisille ihmisille. Porakoneesta isompaan lähtien.

– Minä vuokraan nimenomaan yksityishenkilöille. Omakotiasujille, mökkiläisille, kenelle tahansa. Firmojen kanssa en asioi, heitä varten ovat isommat toimijat, linjaa Laurila.

Laurilan tuotevalikoima on myös sellainen ettei vastaavia laitteita usein löydy suurempien laitevuokraajien sortimentista.

Laitteen saa vuokralle vuorokausitaksalla.

Minä vastaan puhelimeen ja palvelen aina kun olen kotona.

– Hinta on edullinen jos sitä vertaa siihen että ostaisi jopa satojen eurojen laitteen itselleen ja tarvitsee sitä sitten kerran vuodessa.

– Muita kuluja ei tule päälle, ellei kalustolle satu vahinkoa. Polttoaineista tosin joutuu perimään käyvän taksan, ellei käyttäjällä itsellään ole polttoainetta. Hinnat ovat nousseet niin paljon, Laurila pahoittelee.

Tekstiilipesuri on asiakkaiden suosikkeja. Sillä kun voi pestä mattoja ja siihen saa pesuaineet mukaan.

– Ja työmieskin tulee tekemään homman, kunhan taksasta sovitaan. Kaikkihan eivät jaksa tai pysty tekemään raskaampia töitä itse, yrittäjä sanoo.

Laurila tekee myös jonkin verran urakoita sopimuksen mukaan.

– Lumilingon kanssa olen tehnyt hommia.

Tavarat myös viedään ja noudetaan, asiakkaan toiveiden mukaan.

– Ja minä vastaan puhelimeen ja palvelen aina kun olen kotona, Laurila lupaa.

Laurila muutti Mikkeliin muutama vuosi sitten uuden parisuhteen takia. Uusi asunto löytyi Purolaaksosta ja siellä sijaitsee myös oman firman tukikohta ja varasto.

– Yritys on perustettu ja pyörii omalla rahalla. Muuten tämä voisi olla paljon vaikeampaa. Nyt pysyvät kulut kurissa.

Nyt työtilanne vaihtelee päivittäin, mutta alussa meinasi tulla stoppi.

– Heti kun olin saanut kaksi vuotta sitten maaliskuussa elinkeinoluvan postissa, iski korona päälle. Alkuun pääseminen kesti.

Laurila teki Jyväskylässä pitkän päivätyön Polar Rakennuksen rakennuskalustovarikolla. Sen jälkeen töitä löytyi kuljetusalalta.

– Polarilta tuli lopputili kun Skanska osti sen ja sulki varikon. Rakentajan Konevuokraamolla ehdin olla myös jonkin aikaa.

Oman liikeidean taustalla on siis myös paljon osaamista.

– Olin hommannut erilaista kalustoa ja siitä syntyi ajatus että voisihan näitä vuokrata muillekin. Sen lisäksi meillä korjataan kaikenlaisia laitteita, peräkärrystä polkupyörään, Laurila sanoo.

Korjaustyöt mitoitetaan tarpeen mutta myös laitteen kunnon mukaan.

– Neuvottelen aina asiakkaan kanssa mitä tehdään ja mitä kannattaa tehdä. Viidenkympin tai satasen arvoiseen vanhaan laitteeseen ei kannata enää kallista remonttia tehdä jos samalla rahalla saa uuden, Laurila sanoo.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka