Mikkelin taidemuseossa avautuu näyttely Osuuspankkiryhmän taidesäätiön aarteista – esillä mestareita romantiikan kaudesta nykyaikaan

Mikkelin taidemuseossa avautuu perjantaina 3. kesäkuuta näyttely, joka on koottu Osuuspankkiryhmän taidesäätiön laajoista kokoelmista.

Näyttelyn teoksissa etenkin suomalainen luonto tarjoaa linkin menneestä nykypäivään. Suomalaisen kultakauden taiteilijat kohtaavat nykytaiteen luoden vuoropuhelua eri aikakausien teosten välille.

Näyttelyissä mukana olevia teoksia avataan kahden teeman kautta: Romanttinen maisema ja Mielenmaisema.

Teokset luovat mielenkiintoisia yhtymäkohtia 1800-luvun romanttisesta maiseman esittämisestä 2000-luvun nykytaiteen tekijöihin, jotka ovat redusoineet maisemasta kaiken epäolennaisen.

Näyttelyn kuraattorina toimii filosofian tohtori, konservaattori ja taidehistorioitsija Nina Robbins.

OP Ryhmän Taidesäätiöllä on Suomen suurin yksityinen taidekokoelma.

Hän avaa näyttelyn kokonaisuuden rakentumista seuraavasti:

– Joskus on mielenkiintoista saattaa yhteen asioita, jotka ensi näkemältä eivät mahdu samaan joukkoon. Voimme esimerkiksi kysyä, kuinka suomalaisen kultakauden tekijä kohtaa nykytaiteen. Voivatko nämä teemat sijoittua samaan tilaan ja vielä jopa keskustella keskenään?

– Asettamalla selkeästi eri aikakauteen ja ismiin kuuluvat teokset samaan tilaan luodaan vuoropuhelua, jossa vastakkaisuuden on mahdollista linjautua yhteneväisyydeksi.

– Tämä rajanylitys jättää vastakkainasettelun sivurooliin – ja jäljelle jää taide, kiteyttää Robbins.

Vuonna 2022 suomalainen osuuspankkitoiminta täyttää 120 vuotta.

Osuuspankkiryhmän taidesäätiö on valinnut juhlavuoden teemakseen Jälkiä historiassa – 120 vuotta yhteisöllisyyttä.

Kaikki juhlavuoden taidenäyttelyt on suunniteltu heijastelemaan tätä teemaa. Taidesäätiön laajasta taidekokoelmasta esitellään teoksia, jotka kuvastavat Osuuspankkiryhmän historiaa ja myös linkittyvät toinen toisiinsa.

Taidesäätiön noin 3 000 teoksen kokoelma on Suomen suurin yksityinen taidekokoelma, jonka vanhimmat teokset ajoittuvat 1800-luvun puoliväliin, mutta painopiste on suomalaisessa 1990–2000 -lukujen nykytaiteessa.

Jälkiä historiassa – Oman aikansa nykytaidetta Mikkelin taidemuseossa 4.6.–18.9.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka