Kaihdin ja markiisi Tilli vaihtoi omistajaa - Ellen ja Henri Tullisen Sawon Säde jatkaa liiketoimintaa

Joskus asiat sujuvat sillä lailla että kaveri kilauttaa.

Näin kävi Jari Tillille. Jo 31 vuotta Kaihdin ja Markiisi Jari Tilli -yhtiönimellä Mikkelin keskustassa liiketoimintaa harjoittanut yrittäjä oli pohtinut yrityksestään luopumista.

Puuttui vain se, jolle hyvän yrityksen voisi myydä. Sitten Tilli avasi suunsa oikealla hetkellä.

– Kaverini kertoi ostaneensa yrityksen. Sanoin että mikset ostanut tätä minun firmaani kun sekin on myynnissä.

– Hän sanoi, että illalla sinulle soittaa sellainen kaveri joka sen ostaa. Näin kävi, kertaa Tilli.

Kaverin nimi on Henri Tullinen. Yhdessä vaimonsa Ellenin kanssa ha jatkavat yritystoimintaa liiketoimintakaupan jälkeen.

Konsepti on entinen. Sawon Säde myy kaihtimia, markiiseja sekä tulisijoja.

Oma yritys toteuttaa Tullisten pitkäaikaisen haaveen.

– Yrittäjyyttä on suunniteltu jo 15 vuoden ajan. Monenlaista idea on matkan varrella koeponnistettu, mutta ennen tätä ei ole löytynyt sopivaa, sanoo Henri.

Tullisia kiehtoo haave olla oman elämän herra.

Toimialan ratkaisi se, että Jari Tillin myyntiaikeet kantautuivat Tullisten korviin sopivaan aikaan.

– Meillä ei ollut tiettyä toimialaa, johon ehdottomasti olisimme halunneet ryhtyä. Tillien liiketoiminnan myyntiaikeista kuultiin tosiaan ystävän kautta. Soitin Jarille ja kysyin, onko hän miten tosissaan. Siitä alkoivat neuvottelut, tuore yrittäjä jatkaa.

Liiketoimintakaupan myötä liikkeen nimi muuttuu Sawon Säteeksi.

– Tätä varten perustimme Sawon Säde Oy:n jossa olemme Ellenin kanssa molemmat osakkaina. Toiminta uudella nimellä alkoi toukokuun alussa, vahvistaa Henri.

Yrittäjyydessä Tullisia kiehtoo halu ”olla oman elämän herra”, kuten he asian muotoilevat.

– Olemme tehneet palkkatöitä pitkään. Toivottavasti tämä yritys työllistää joskus meidät molemmat, sanoo valtionhallinnossa virkamiehenä jatkava Ellen.

– Minä teen tätä täysipäiväisesti ja Ellen auttaa tarvittaessa. Jari ja Karoliina ovat myös alkuvaiheessa tukena, Henri sanoo.

Hänellä on pitkä työura myyntitehtävissä Intersportissa, UPS:llä sekä Lassila & Tikanojalla.

– Tässä yrityksessä kiinnosti mahdollisuus myynti- ja asennustyöhön ja kokonaisvaltaiseen palveluun, mutta myös visuaalinen puoli suunnitteluineen ja neuvontapalveluineen, sanoo myös pukuompelijan töitä tehnyt Ellen.

Orijärvellä asuvaan Tullisen perheeseen kuuluu vanhempien lisäksi lapset Daniel (15) ja Bea (11) sekä kääpiöpinseri Gigi.

Perhettä yhdistää urheilu ja liikunta. Ellen harrastaa fitness-urheilua, jossa on tullut menestystä SM- ja EM-tasoille asti. Daniel harrastaa kuntosalia ja Bea rytmistä voimistelua.

– Minä harrastan valokuvausta ja yritän ehtiä käydä salilla, kuittaa Henri.

Jari Tillille päätös ei ollut vaikea.

– Olen tehnyt tätä pitkään. Kiertänyt tuhansissa mikkeliläiskodeissa mittaamassa ja asentamassa kaihtimia ja markiiseja.

– Kun sopivat ostajat löytyivät, päätös oli helppo. Tässähän vielä ehtii tehdä jotakin muutakin ennen eläkepäiviä. Kiertäminen asiakkaiden luona toki jatkuu edelleen, Tilli kertoo.

Tilli jatkaa Lukkanin lasiterassien myymistä sekä asentamista, mikä tietää jalkatöiden jatkumista.

– Minulla on myös poliisihallituksen luvat asentaa ja myydä Ajax-turvajärjestelmiä. Verkkokauppakin on tulossa, sen hoitaminen vaatii myös aikaa, luettelee Tilli kiireitään.

Miten hän evästää uusia yrittäjiä?

– Työtä, työtä ja työtä. Pitkään menee ennen kuin kaikki kikat oppii, Tilli sanoo.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka