Mikkelin Teatterilla pääsee tulevana maanantaina 16. toukokuuta näkemään mikkeliläisen tanssikoulun Carmencitan talvi- ja kevätkauden työn tuloksia.
Tanssikoulun kevätnäytös Punahilkka vie nimensä mukaisesti katsojan suositun lastensadun tapahtumiin.
Ohjauksessa ja koreografioissa on tanssikoulun rehtorin Carmen Rodergasin mukaan tosin käytetty taiteellista vapautta ja ihan vähän värikynääkin.
– Sanoisin, että esitys on modernisoitu versio perinteisestä sadusta. Huumoriakin on mukana, Rodergas paljastaa.
Teatterin suurella näyttämöllä nähdään lähes 90 esiintyjää. Se tarkoittaa sitä, että mukana on suurin osa tanssikoulun oppilaista.
Pienimmät esiintyjät ovat taaperoikäisiä.
– Pienet tanssijat ovat lavalla yhdessä aikuisten kanssa, jotta saamme paketin pysymään kasassa, Rodergas naurahtaa.
Lavalle nousee oppilaiden lisäksi myös tanssikoulun opettajia.
Kevätnäytöksen aihe päätettiin jo viime syksynä, ja siihen saivat koulun oppilaatkin vaikuttaa. Tarkoituksena oli löytää aihe, joka innostaisi mahdollisimman monia.
– Halusimme valita perinteisen sadun, sillä olen huomannut, että lapsille ei enää tänä päivänä lueta iltasatuja siinä määrin, mitä esimerkiksi omassa lapsuudessani. Halusin muistuttaa näistä vanhoista saduista, Rodergas perustelee.
Olemme satsanneet esityksiin nyt erityisen paljon.
Satua kuljetetaan musiikin ja tanssin keinoin. Tanssityylejä esityksessä nähdäänkin useita, aina katutanssista flamencoon ja perinteiseen balettiin.
Musiikki tulee nauhalta, ja sitäkin on luvassa monipuolisesti.
– On esimerkiksi klassista musiikkia, poppia ja jopa räppiä, Rodergas listaa.
Esitys alkaa kello 18. Liput voi ostaa ennakkoon tanssikoululta Maaherrankadulta arkisin kello 15.30 ja 16.15 välillä tai teatterilta puoli tuntia ennen esitystä.
Liput maksavat aikuisilta 20 euroa ja lapsilta 15 euroa. Alle kouluikäiset pääsevät katsomaan esitystä viiden euron hinnalla.
Tanssisatu Punahilkka käynnistää Carmencitan vauhdikkaan kesän.
Kesäkuussa luvassa on muun muassa matalan kynnyksen tiiviskursseja, joita vetää Carmen Rodergasin kanssa tanssikoulun uusi opettaja Alli Tulppo.
Tarjolla on esimerkiksi balettia, katutanssia, flamencoa ja lastentanssia.
Tiiviskurssien kokonaisuus kantaa nimeä Mikkelin tanssiva kesä, ja siitä löytyy lisätietoja tanssikoulun nettisivuilta osoitteesta www.lacarmencita.fi.
Kesän aikana tanssikoulu jakaa tanssin riemua ja iloa myös Mikkelin keskustassa järjestettävillä yllätyksellisillä tanssitempauksilla.
Niistä ensimmäinen nähdään Stellan edessä kävelykadulla 16. kesäkuuta kello 16.30.
Tempauksissa ovat mukana kaikki tanssikoulun oppilaat lapsista aikuisiin.
– Tanssien koreografiat ovat lyhyitä ja toistuvia, joten myös katsojat voi liittyä mukaan tanssiin, Rodergas vinkkaa.
Tanssikoulun lastenryhmä pääsee puolestaan loistamaan Mikkelin torilla lauantaina 18. kesäkuuta esityksellään Nina Prima Pellerina.
Tanssiesitys nähdään kolme kertaa: kello 10, 11 ja 12.
Tapahtuma on osa Mikkelin kulttuurin unelmavuoden Kulttuuritupsahdukset -tapahtumasarjaa.
– Olemme satsanneet kesään ja esityksiin nyt erityisen paljon. Korona-aikana monet esityksemme ovat jääneet pienimuotoisiksi, joten nyt on aika panostaa kunnolla, Rodergas iloitsee.
Tanssikoulu Carmencitan tanssisatu Punahilkka Mikkelin teatterissa maanantaina 16.5. kello 18.
Näytöstä tukevat Mikkelin kaupungin kulttuuripalvelut sekä tanssikoulu Carmencitan kannatusyhdistys.