Kova työntekoon Harri Mattiselle elämäntapa – K-Citymarket Mikkelin uusi kauppias panostaa paikallisuuteen ja palveluun

Todella hyvin on homma lähtenyt käyntiin. Täällä on huippu henkilökunta. Tunnen olevani enemmän kuin tervetullut porukkaan mukaan.

Näin tiivistää tunnelmiaan K-Citymarket Mikkelin kauppiaana huhtikuun alussa aloittanut Harri Mattinen.

30-vuotias Mattinen muutti perheineen Mikkeliin Lappeenrannasta.

Siellä kauppiasura sujui Citymarketia huomattavasti pienimmissä K-ryhmän kaupoissa.

Työtä oli kuitenkin riittämiin Lappeenrannassakin, sillä parhaimmillaan Mattinen pyöritti siellä neljää kauppaa samanaikaisesti.

– Olin K-Supermarketin ja kolmen K-marketin kauppiaana. Myönnän olevani melkoinen työnarkomaani, Mattinen sanoo nauraen.

Mikkelin Citymarketin ruoriin hän kertoo tarttuvansa innolla ja uudistavalla otteella.

– Päivitämme kaupan valikoimaa asiakaskuntamme näköiseksi. Asiakastoiveita kuunnellaan siis herkällä korvalla.

Mattinen puhuu paikallisuuden puolesta. Hän innostaa tuottajia tuomaan tuotteitaan tarjolle.

– Paikallisia tuotteita löytyy hyllystä jo ennestään, mutta lisääkin mahtuu. Kaikki paikallinen tarjonta on tervetullutta.

Myös kaupan ilmettä uudistetaan. Mattinen haluaa, että kauppa näyttää ja tuntuu omalta.

– Olemme jo aloitelleet pientä remonttia, ja muun muassa hyllypäätyjä on jo laitettu uusiksi. Tulevaisuudessa tulemme uusimaan ainakin leipä- ja heviosaston kalusteita.

– Mitään isompaa remonttia, esimerkiksi kylmälaitteiden uusimista, emme kuitenkaan ihan vielä lähde tekemään.

Kauppapaikkaa Graanin liikekeskuksessa Mattinen kehuu erinomaiseksi. Samassa kiinteistössä toimii muun muassa Osuuskauppa Suur-Savon Prisma-hypermarket ja ravintolamaailma.

– Vetovoima on hyvä.

Mattinen luottaa, että liikekeskuksen ja Citymarketin ovet käyvät samaan tahtiin myös sen jälkeen, kun uusi Prisma aloittaa toimintansa Veturitallien alueella muutaman vuoden päästä.

– Meille nämä uudistukset eivät aiheuta minkäänlaisia toimenpiteitä. Suur-Savo pelaa omilla vahvuuksillaan, ja me keskitymme omaan toimintaamme.

Mattisen matka kauppiaaksi ei ollut aivan tavallinen.

– Minulla on duunaritausta. Aloitin työnelämäni isäni jalanjäljissä teollisuusmuuraajana Torniossa, mutta päädyin lopulta opiskelemaan kokiksi.

narkomaani.

– Kaupan alaa en osannut edes harkita.

Myöhemmin Mattinen teki töitä ravintola-alalla, muun muassa keittiömestarina Rukahovissa Kuusamossa ja Imatran Valtionhotellissa.

Ajatus yrittäjyydestä alkoi kyteä mielessä vähitellen.

– Panostan työhöni aina täysillä. Korkea työmoraali on iskostunut minuun jo kotikasvatuksessa.

– Aloin miettiä, että jos kova työnteko on minulle elämäntapa, miksi en lähtisi yrittäjäksi.

Idea K-kauppiaaksi ryhtymisestä syntyi yllättäen, kun Kesko muutama vuosi sitten osti Siwat ja Valintatalot ja tarvitsi nopeasti uusia kauppiaita.

Mattinen pääsi kauppiasvalmennukseen ja aloitti vuonna 2017 Lappeenrannan Ratakadun K-kauppiaana ilman aiempaa kokemusta.

– Sain ensimmäisen kauppani neljä kuukautta sen jälkeen, kun olin aloittanut töissä kaupassa. Alku oli kieltämättä todella intensiivinen, mies naurahtaa.

Vielä samana vuonna Mattinen aloitti K-market Tirilän kauppiaana.

Tammikuussa 2018 vastuulle tuli myös K-market Mattila.

– Kolme ja puoli vuotta mentiin marketeilla. K-supermarket Kristiinan kauppiaana aloitin elokuussa 2020.

Kaupan ala vei niin sanotusti miestä mennessään.

Kauppiaan työ tuntuu omalta jutulta, koska siinä Mattinen saa yhdistää kahta mielenkiinnon kohdettaan. Ne ovat ruoka ja asiakaspalvelu.

– Kauppiaana saan hyödyntää tietotaitoani ruoan saralta ja edistää esimerkiksi lähiruuan myyntiä.

Mukavaa on myös se, että kauppiaana uuden ideoiminen ja jatkuva kehittäminen kuuluvat työnkuvaan.

– Olen kova ideoimaan ja innostun helposti. Jos tulee joku hyvä kehitysidea, se täytyy toteuttaa mielellään heti.

Mikkeliin kutsu kävi, kun Citymarket Mikkelin edelliset kauppiaat ilmoittivat lopettavansa kauppiasuransa. Marko ja Seija Miettinen aloittivat Citymarketin kauppiaina vuonna 2013.

– He tekivät täällä hienoa työtä. Siitä on hyvä jatkaa.

Uudenlaiset työkuviot toivat Mattisen perheen elämään toivottua muutosta.

– Töitä paiskitaan ihan yhtä lailla kuin Lappeenrannassa. Mutta tuntuu vapauttavalta, kun voin nyt keskittyä täysillä yhteen paikkaan. Se tekee hyvää koko perheelle.

Kaikki paikallinen tarjonta on tervetullutta.

Mattisen perheeseen kuuluu vaimo Anni ja kuusi- ja nelivuotiaat lapset Kasper ja Minni.

– Anni työskenteli aiemmin rajavartiolaitoksella. Nyt hän on lähtenyt kokeilemaan, miltä työ kaupassa maistuu.

– Lapsetkin ovat käyneet välillä täällä auttelemassa. Kasper toivoo usein, että pääsisi hyllyttämään. Siitä on jo muodostunut meidän perheen yhteinen juttu, Mattinen hymyilee.

Mikkeli oli Mattisille ennen muuttoa tuiki tuntematon.

– Minulla ei oikeastaan ollut minkäänlaista mielikuvaa Mikkelistä. En ollut koskaan edes pysähtynyt täällä, ohi ajanut kylläkin. Tänne tultiin ihan puhtaasti töiden perässä.

Nyt perhe on ehtinyt jo hieman tutustua kaupunkiin.

– Mikkeliläiset ihmiset ovat lämminhenkisiä . On ollut ihana huomata, että mikkeliläisillä ja uusilla yhteistyökumppaneillamme on aito halu auttaa meitä kotiutumaan.

– Kaupunkina tämä on sopivankokoinen, ei pieni eikä iso. Mikkeli tuntuu mukavalta paikalta olla ja elää. Odotan erityisesti kesää.

Tällä hetkellä perhe asuu vuokra-asunnossa Emolassa. Muutto omakotitaloon Mikkelin Savisiltaan tehdään alkusyksystä.

– Lapset ovat nyt Röllin päiväkodissa, ja Kasper aloittaa koulunkäynnin syksyllä Rouhialan koulussa. Lapsetkin ovat viihtyneet Mikkelissä.

Hektisen työn vastapainoksi Mattinen viettää aikaa perheensä kanssa ulkoillen.

– Liikumme paljon luonnossa. Siinä saa ajatukset hetkeksi muualle. Käymme esimerkiksi retkeilemässä ja paistamassa makkaraa laavuilla.

Harrastusmahdollisuuksia Mikkelistä löytyy Mattisen mielestä hyvin. Niihin perhe aikoo tutustua vielä tarkemmin muuttokiireiden hellittäessä.

Lähellä sydäntä on erityisesti jääkiekko.

– Olen viihtynyt jäällä ihan pienestä pitäen.

– Innostus jääkiekkoon on tarttunut myös Kasperiin. Hän kävi Lappeenrannassa SaiPan kiekkokoulussa, ja täällä Mikkelissäkin olemme käyneet jäätä kokeilemassa. Jukurien peleissä kävimme pojan kanssa yhdessä ahkerasti.

Mattinen kertoo, että Citymarketin asiakkaat ja henkilökunta saivat hänestä rennon, ihmisläheisen ja helposti lähestyttävän kauppiaan.

– Pyrin kaikella energiallani luomaan työyhteisön, jossa henkilökunnalla on hyvä olla, hän päättää.

Kuka?

Harri Mattinen

K-Citymarket Mikkelin uusi kauppias.

30-vuotias.

Koulutukseltaan ravintola-alan kokki.

Perheeseen kuuluu puoliso Anni ja kuusi- ja nelivuotiaat lapset Kasper ja Minni.

Harrastaa kuntosalia ja jääkiekkoa.

Mielipuuhaa on ruoanlaitto ja ihmisten kanssa seurusteleminen.

Motto: ”Nyt joutuu jo ottamaan molemmat kädet pois taskusta.”

Onnelliseksi tekee perhe, lasten kasvun seuraaminen, hyvinvoiva henkilökunta, tyytyväiset asiakkaat ja uuden ideoiminen.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka