Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Teatteriravintola Ilossa nähdään syksyllä myös elokuvia – luvassa on tuttuja klassikoita mukavalta sohvalta katsottuna

Mikkelin Hallituskadulla toimiva Teatteriravintola Ilo aloittaa ensi syksynä elokuvaesitykset.

Elokuvaravintola Ilossa on lokakuusta lähtien kerran kuussa, torstai-iltaisin luvassa klassikkoelokuvia kuten Mamma Mia/Sing together, Kummisetä, Poliisin poika ja Tuntematon sotilas.

Elokuvat katsotaan sohvilta ja nojatuoleista ja katselun lomassa ravintolassa on tarjolla pientä purtavaa.

Elokuvamenu sisältää helposti syötäviä herkkuja, kuten esimerkiksi juustolajitelman, tapaksia tai toasteja.

– Asiakas voi koota annoksekseen mieleisensä kokonaisuuden, jonka voi tilaa ennakkoon uudistuneesta nettipalvelustamme, joka avautuu 1.8 mennessä. Ryhmämyynti tapahtuu toimistosta, kertoo yrittäjä Pauliina Hukkanen.

Myös Ilon anniskeluravintola palvelee elokuvailtoina.

Ensimmäinen elokuvailta on 13. lokakuuta.

Ensimmäinen elokuvailta on 13.10. Elokuvateatteri Ilossa on 50 paikkaa ja

elokuvaillan voi varata myös yksityisesti, itselleen tai työporukalle.

Toinen syksyn uutuus Ilossa ovat improillat, joita pidetään kerran kuukaudessa torstaisin.

– Illan aikana asiakkaat pääsevät osallistumaan improvisaation ihmeelliseen maailmaan.

– Vetäjinä toimivat paikalliset pitkän linjan tekijät ja tulossa on myös valtakunnallisesti tunnettuja improvisaatiotaiteilijoita vierailijoiksi, paljastaa Hukkanen.

Syyskauden ohjelmistossa on myös monipuolisesti komediaa, stand upia, taikuutta ja musiikkia.

– Tulossa ovat muun muassa Mika Nuojua Pöljän pojan tarinalla, Riia Kataja ja Minna Kivelä El Toro-komedialla sekä Ilmari Saarelainen Parasta ennen komedialla.

Mika Eirtovaara tuo Mikkeliin stand up -shownsa ja Joni Pakanen loihtii huipputaikuutta.

– Musiikkipuolelta tulossa ovat muun muassa Johanna Iivanainen, Jesse Kaikuranta, Osmo Ikonen ja Timo Rautiainen, Hukkanen luettelee.

– Uutena genrenä meillä nähdään Murhamysteeri-illallinen ja Dinner in the dark eli Illallinen pimeässä, Hukkanen jatkaa.

Ilo myy jo nyt niin sanottuja early bird -lippuja syyskauden esityksiin. Ilon toimistosta 30.6. mennessä ostettuihin lippuihin saa alennuksen. Show &dinner -iltojen liput maksavat 65 euroa, early bird- hinta on 59, havainnollistaa Hukkanen.

Koko ohjelmisto on nähtävillä osoitteessa www.teatteriravintolailo.fi