Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kaupungin kivijalat | Polkupyörä sähköistyy nyt vauhdilla – Wauhtipyörässä myytäisiin fillareita enemmänkin, jos tavaraa olisi

Polkupyöräily on simppeliä. Liikutaan kahdella pyörällä, pääasiassa ihmisvoimin ja mekaniikan avustuksella niin kauan kuin ketjua riittää.

Viime vuosina fillarikaupassa on kuitenkin tapahtunut historiallisia muutoksia. Isoin on sähköavusteisten polkupyörien läpimurto.

– Myin ensimmäiset sähköpyörät jo 2000-luvun alussa, mutta joskus vuosina 2012-13 alkoi tapahtua, muistelee Wauhtipyörän yrittäjä Timo Ruuska.

– Viime vuosina sähköpyörämarkkina on tuplaantunut joka vuosi. Joinakin vuosina jopa kolminkertaistunut, Ruuska jatkaa.

Sähköpyöräily kasvaa monesta syystä. Ihmisten ekologiset ja liikunnalliset valinnat ovat yksi ilmiselvä tekijä, mutta muitakin on.

– Työsuhdepyörien tulo kaksi vuotta sitten oli iso asia. Ihmiset alkoivat hankkia sähköpyöriä työmatkaliikenteeseen.

Polkupyöräala on myös hyötynyt viime vuosien pandemia-ajoista.

– Kun ryhmäliikunnat menivät koronan takia tauolle, ihmiset alkoivat liikkua yksin tai kaksin. Ja ostivat polkupyöriä, Ruuska sanoo.

Sähköpyörä menee hyvin kaupaksi. Menisi paremminkin.

– Maailmanlaajuinen komponenttipula kiusaa myös pyörämarkkinaa. Tehtaat tekisivät, mutteivät saa osia, Ruuska kertoo.

Nuorille eivät peruspyörät kelpaa

Puutetta on muistakin kuin elektroniikkakomponenteista.

– Shimanon rataspakkoja ja jarruja ei ole tarpeeksi. Ihan perusosista on pulaa, yrittäjä taustoittaa.

Wauhtipyörässä toimitetaan nyt polkupyöriä, jotka tilattiin syksyllä 2020. Näin saattaa olla asia, jos halajaa jotakin tiettyä mallia.

– Äsken kävi asiakas, joka onnekseen löysi pyörän siitä mallistosta, joka meillä on liikkeessä tarjolla, Ruuska sanoo.

Ruuska perusti alun perin RM-Wauhtipyöränä tunnetun liikkeen Mika Marttisen kanssa vuonna 1997.

– Rantakylässä aloitettiin St1:n korjaamotiloissa. Neljän vuoden päästä muutettiin keskustaan, Mikonkadulle puutaloon, Ruuska kertaa.

Nykyisellä paikallaan Raatihuoneenkadun ja Mikonkadun kulmassa liike on ollut vuodesta 2010.

Samoissa tiloissa hoituvat sekä myynti että huoltotoimenpiteet, joita tehdään edelleen kaikkiin merkkeihin ja malleihin.

Wauhtipyörän sortimenttia katsellessa tajuaa, että yksi pyörätyyppi loistaa poissaolollaan.

– Perinteisiä, jalkajarrullisia peruspyöriä ei mene enää käytännössä ollenkaan. Nyt ostetaan kaupunkikäyttöönkin maastopyörä, jolla voi liikkua monessa paikassa.

– Ne ovat kehittyneet ja monipuolistuneet. Etenkään nuorille eivät peruspyörät kelpaa, Ruuska sanoo.

Uusimmissa sähkömalleissa akku on kätketty runkoputkeen ja moottori on tuskin havaittavissa keskiössä. Portaaton vaihteisto mahtuu samaan tilaan takanavassa kuin ennen vanhaan rumpujarru ja vauhti hidastuu levyjarrulla.

Eikä ketjuistakaan ole välttämättä huolta. Ruuska esittelee mallia, jossa ketju on korvattu hiilikuituisella vetohihnalla.

– Ei tarvitse öljytä eikä taatusti luiskahda rattailta, hän heittää.

Ja kun tarjolla on vielä sutjakkaa muotoilua ja koreita värejä, ei ole vaikea arvata, että sähköpyörät saavat tällä kaudella uusia ystäviä.

Hinnat vaihtelevat ominaisuuksien mukaan.

– Kunnon sähköpyörän hinta alkaa noin 2 500 eurosta. Sillä saa tunnetun valmistajan kuten Shimanon, Yamahan tai Boschin pyörän, jossa on akkukapasiteettia ja tehoa riittävästi, jolla moottorin avustamana polkee kevyesti vaikka Naisvuoren mäen ylös, Ruuska sanoo.

– Viidellä-kuudella tonnilla saa jo viimeistä tekniikkaa sisältävän, tehokkaan pyörän, jolla vaikeakulkuisetkin maastolenkit muuttuu pehmeämmiksi täysjousitetun rungon avulla.

– Halpispyöriä saa tuhannella eurolla, mutta niissä tekniset ominaisuudet ja laatu ovat selvästi heikommat, yrittäjä summaa.

Juttusarjassa esitellään mikkeliläisten kivijalkaliikkeiden palveluja.