MP tähtää kuuden joukkoon – Jalkapallon Ykkösen kausi käynnistyy pääsiäisenä

Mikkelin Palloilijoiden päävalmentaja Juha Pasoja kuvaa jalkapallon Ykkösen kauteen valmistautumista odottamattoman hankalaksi.

MP:n kausi käynnistyy 18.4. KPV:n vieraana Kokkolassa. Ensimmäinen kotiottelu on 8.5.

– Talvikausi on ollut todella rikkonainen koronan takia. Muutamien loukkaantumisten takia koko joukkue ei ole harjoitellut yhdessä kertaakaan ennen huhtikuuta saati pelannut yhdessä harjoitusotteluita.

Pelin sisällön ja pelitaktiikoiden läpikäynti on Pasojan mielestä aikataulussa. Palaset alkavat loksahdella kohdalleen.

– Viime kauden analyysin jälkeen tulimme siihen tulokseen, että tarvitsemme hieman erityyppisiä pelaajia menestyäksemme sarjassa tällä kaudella.

Joukkue on uudistunut.

– Osittain se on normaalia vaihtuvuutta, kun pelaajat haluavat urallaan uusia haasteita. Osan pelaajista olisimme halunneet pitää, mutta mahdollisuuksia ei ollut syystä tai toisesta.

Pasoja uskoo MP:n vahvistuneen aiemmasta joka osa-alueella.

– Tärkeintä on pelaajien halu kehittyä ja edetä urallaan.

– Aika näyttää, miten sijoitumme sarjassa. Vahva luottamus on siihen, että sijoitus paranee viime vuodesta. Haluamme pelata syksyllä kuuden joukossa eli Ykkösen ylemmässä loppusarjassa.

Pasoja arvioi, että yhden kauden mittaiseksi jääneestä yhteistyökuviosta Mikkelin Pallo-Kissojen kanssa oli hyötyä.

– Nuoret pelaajat saivat peliaikaa Kakkosessa, mikä on heidän kehityksensä kannalta tärkeää.

Tälle kaudelle yhteistyökumppaniksi tuli Savilahden Urheilijat. Kolmosen SavU on käytännössä MP:n kakkosjoukkue.

– Tämä yhteistyö on pyörinyt minun aikanani joka vuosi ja se on toiminut hyvin.

– Nyt erona on, että joukkue koostuu meidän junioreistamme sekä edustuksen pelaajista. Tavoitteena on löytää kaikille sopivia pelejä ja pelituntumaa. MP hallinnoidessa toimintaa on suunnittelu hieman helpompaa, Pasoja analysoi.

Ykkösen ennakkosuosikit ovat Juha Pasojan mielestä Pietarsaaren Jaro, Kotkan KTP ja Turun Palloseura.

MP kaudella 2022

Päävalmentaja Juha Pasojan valmennustiimissä toimivat Mika Pasanen (valmentaja), Tuomo Hiltunen (maalivahdit), Tuula Sviili (fysiikka), fysioterapeutti Timo Kyttä, lääkärit Hannu Paajanen ja Ilari Kuitunen.

Joukkueenjohtajat Mika Korpela ja Esa Rouvinen

Kausikortteja on myyty noin 400.

Joukkueen budjetti on 250 000 euroa, ei sisällä pelaajabudjettia.

Sopimuspelaajat:

1 Aleksi Honka-Hallila, 2 Jarkko Heimonen, 3 Väinö Vehkonen, 4 Arttu Loukiainen (MP kasvatti), 6 Vaillance Nihorimbere, 7 Samuli Hölttä, 8 Joona Hiltunen, 9 Peetu Kerminen (MP), 10 Arjan Goljahanpoor, 11 Joslyn Luyeye-Lutumba, 12 Nuutti Laaksonen, 13 Otto Huuhtanen, 14 Jesse Jäppinen 15 Santeri Karjalainen (MP), 16 Antti-Pekka Kesonen, 17 Valtteri Nikulainen (MP), 18 Topi Keskinen (MP), 19 Valdrin Azemi, 20 Jonathan Dunyin, 21 Leevi Leinonen (MP), 22 Veli-Matti Nuija (MP), 23 Eero Ylönen (MP), 24 Jesse Kilpeläinen, 25 Juuso Tarvainen, 26 Joona Kuismala (MP), 27 Kevin Beugre, 30 Timi Heikkinen, 93 Juuso Liukkonen.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka