Kuka olet?
– Olen Armi Salo-Oksa, monessa liemessä keitetty yrittäjä ja elämää kokenut vastuunkantaja.
– Synnyin inkeriläisevakon tyttärenä Porvoossa, josta muutin emoni kanssa Helsingin seudulle ja kävin kouluni siellä.
– Muutin Mikkeliin vuonna 1984. Perustimme silloisen puolisoni kanssa nykyisen Marski Data Oy:n. Erosimme ja minusta tuli yksinhuoltaja.
– Vuonna 2000 iski kuin salama kirkkaalta taivaalta uusi rakkaus ja elämä. Jäin leskeksi mieheni pitkäaikaisen sairauden jälkeen seitsemän vuotta sitten.
– Olen yksin mutten yksinäinen. Minulla on ihana poika ja rakas lapsenlapsi Otto-Akseli, joka astuu murrosiän kynnykselle. Olen myös keinoemo Pertin tyttärelle Maijalle, joka kuuluu perheeseeni.
Mitä teet työksesi?
– Yrittäjänä aloitin vuonna 1989, vaatekauppiaana DuoShopissa. Myimme laadukkaita ja mukavia vaatteita miehille ja naisille.
– Siirryin yksinyrittäjäksi nykyiseen Marski Dataan tammikuussa 1994. Perintönä tulivat talousvaikeudet ja konkurssiuhka. Selvisimme seitsemän vuoden taistelun jälkeen. Viiden hengen työtiimi oli taloustalkoissa itseään säästämättä.
– Vuonna 2019 myin Marski Datan liiketoiminnan uusille omistajille, joista toinen on poikani Toni.
– Edelleen harjoitan yritystoimintaa pienimuotoisesti Stupa Invest Oy:n kautta.
Mitä luottamustoimia sinulla on?
– Olen ollut Mikkelin kaupunginvaltuustossa vuodesta 2004. Istun kaupunginhallituksessa ja olen Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja.
– Kaupunginhallituksen nimeämänä olen eteläisen aluekoulun seurantaryhmän puheenjohtaja, työllisyyden hoidon ohjausryhmässä ja Mikkelin kaupungin taidetyöryhmän jäsen. Olen myös kehitysyhtiö Miksei Oy:n hallituksen varapuheenjohtaja.
– Olen Etelä-Savon maakuntavaltuuston, Suur-Savon Sähkö Oy:n hallintoneuvoston, Suur-Savon Energiasäätiön ja Mikkelin Musiikkijuhlat ry:n hallituksissa. Lisäksi olen Mikkelin Toimintakeskus ry/Uutta Elämää Groupin hallituksen puheenjohtaja sekä Mikkelin Setlementti ry:n ja Savon Marttojen varapuheenjohtaja, Mikkelin Rotaryklubin presidentti sekä Mikkelin yliopistokeskuksen neuvottelukunnan jäsen.
– Olen myös Kansallisen Kokoomuksen puoluevaltuuston jäsen ja Kokoomuksen Kaakkois-Suomen piirin hallituksen varajäsen.
Miksi läksit kunnallispolitiikkaan?
– Vuonna 2003 yritykseni oli mukana Mikkelin kaupungin kilpailutuksessa. Sen voitti ulkomainen yritys 20 euron hintaerolla, koska halvin tarjous ratkaisi. Yritykseni jäi kolmanneksi emmekä olisi kauppaa saaneet, mutta asenne aluetalouden näköalattomuudesta ratkaisi. Päätin lähteä kuntavaaleihin.
– Kuntapoliitikkona toimiminen erityisesti vaikeina taloudellisina aikoina ei ole helppoa. Teet niin tai näin, sanomista tulee. Paksua nahkaa tarvitaan, mutta mitäpä ei tekisi rakkaan Mikkelin eteen!
Mikä ratkaisi puoluevalintasi?
– Kokoomuksen tavoite on itsestä ja toisista vastuuta kantavien ihmisten yhteiskunta siten, että jokaiselle mahdollistetaan hyvä elämä.
– Kokoomus on ihmiseen luottava uudistaja. Tärkeää on vapaus ja vastuu omassa toiminnassa. Jokaisella on mahdollisuus kehittyä ja onnistua. Heikommista huolehtiminen sekä perheen ja lähiyhteisön vastuu korostuvat.
Millaisia asioita haluat edistää?
– Ihmisten, yritysten ja yhteiskunnan vastuuta sekä luonnon ja ympäristön kunnioitusta.
– Haluan, että Mikkeli olisi kehittyvä ja kansainvälinen kaupunki, joka vetää puoleensa nuoria ja innovatiivisia ihmisiä kehittämään sitä edelleen.
Miten kuvailet itseäsi?
– Olen aika tomera täti, joka ei malta jättää asioita kesken, adjektiivit lojaali, pitkäjänteinen ja määrätietoinen kuvaavat minua hyvin. Olen myös jonkin sortin visionääri.
Mikä saa sinut iloiseksi?
– Innostun, kun löydän henkilöitä, jotka haluavat edistää asioita, uskovat itseensä ja kannustavat muita. Usein silloin löytyy ideat, jotka saavat siivet.
– Iloitsen myös pitenevistä päivistä, lintujen sirkutuksesta ja auringon paisteesta.
– Nyt iloitsen Jukurien menestyksestä ja toivon että se tarttuu kaikkiin mikkeliläisiin.
Entä murheelliseksi?
– Riita ja toisten julkinen loukkaaminen.
Miten lataat akkujasi?
– Kotona puuhatessa, puutarhaa hoitaessa, rantasaunassa, vaelluksilla pohjoisessa tai ulkomaan tuulia haistelemalla.
– Rantakeidas ja Naisvuori tutut uintiharrastuksestani. Äänikirjat ja käsityöt ovat oiva yhdistelmä etenkin kotisohvalla talvi-iltaisin.
Mistä et luovu mistään hinnasta?
– Olen joutunut luopumaan monista rakkaistani ja rakkaista asioista.
– Ei taida olla kuin yksi asia, josta en luovu. Kun rakennutin taloni entisen mökin paikalle, koivussa oli Oksan poikien laittama nimikyltti maalattuna veneen melaan. Se ei ikinä lähde puuta kaatamatta irti. Muut puut saivat rakennusvaiheessa tarvittaessa mennä, mutta tämä puun ja melan yhdistelmä on erittäin rakas ja tärkeä.
Kehu toisen puolueen päättäjää!
– Ensimmäiseksi mieleen tulee henkilö, jolla on luova ajattelukyky, analyyttinen ja maanläheinen ote asioihin. Hän on keskustan Heikki Nykänen.
Kehu Mikkeliä!
– Mikkeli on aito, turvallinen, luonnonläheinen, ihmisen kokoinen kaupunki asua ja tehdä työtä.
– Mikkelillä on kaikki mahdollisuudet menestyä, kun tehdään aluetta tunnetuksi ja luodaan edellytykset elinvoimalle ja kasvulle.
– Tulevaisuudessa unelmieni Mikkelini on myös suvaitsevainen, positiivinen, yhteistyökykyinen, tulevaisuuteen uskova, kansainvälinen maakuntakeskus.
Juttusarjassa mikkeliläiset kuntapäättäjät kertovat itsestään ja asioista, jotka ovat heidän sydäntään lähellä.