Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kaupungin kivijalat | Pupunkorvat kruunaavat Anna Häkkisen tuotteet – Uusi yrittäjä sai idean mallistoonsa omalta tyttäreltään

Jos mikkeliläiseltä Anna Häkkiseltä, 36, olisi toissa keväänä kysytty, että millaisessa työssä hän uskoo olevansa kahden vuoden päästä, olisi Häkkinen todennäköisesti veikannut väärin.

Vielä tuolloin Häkkiselle ei nimittäin ollut harmainta aavistustakaan, että hänellä on pian oma yritys, hyvin menestyvä verkkokauppa ja piskuinen ompelimo Mikkelin keskustan tuntumassa.

Häkkisen yritys on perustettu viime vuoden helmikuussa. Se on nimeltään Swanie Finland.

– Päädyin tähän tilanteeseen monen onnellisen sattuman kautta. Tuuriakin oli mukana, hän naurahtaa.

Maaherrankadulla sijaitsevassa ompelimossaan Häkkinen valmistaa oman mallistonsa tuotteita. Mallisto muodostuu lasten vohvelikankaisista kylpypyyhkeistä, -takeista ja -viitoista sekä käsipyyhkeistä. Kirsikkana kakun päällä ovat tuotteisiin ommellut suloiset pupunkorvat.

– Pupunkorva-ajatus tuli ihan siitä, että oma lapseni on iso pupufani. Tyttäreni innostamana olen laajentanut mallistoani vastikään myös tuotteisiin, joissa on pupunkorvien sijasta hiirenkorvat, Häkkinen naurahtaa.

Oma lapseni on pupufani.

Tuoteperheen väriskaalan Häkkinen on suunnitellut harkiten. Valittavissa olevat värit sointuvat saumattomasti toisiinsa, mutta vaihtoehtoja löytyy siitäkin huolimatta jokaiseen makuun.

– Ideana on ollut, että tuotteet voivat toimia myös sisustuselementteinä. Erityisesti pastellivärit ovat olleet suosittuja.

Kaikki alkoi pienestä kokeilusta. Häkkinen ompeli alkuun pupunkorvapyyhkeitä vain omalle lapselleen.

Kun pyyhkeitä valmistui yli perheen oman tarpeen, ryhtyi Häkkinen selvittämään, löytyisikö ylimääräisille pyyhkeille ostajaa Facebookista.

Yllätys oli suuri, kun tilauksia alkoi kertyä tulvimalla. Sen jälkeen asiat ovat sujuneet mojovalla vauhdilla.

– Perustin yrityksen ja avasin verkkokaupan oikeastaan heti.

Häkkinen ompelee kaikki tuotteensa ainakin toistaiseksi itse.

Se että tuotteita oli alussa saatavilla vain rajoitettu määrä, teki niistä entistäkin halutumpia.

– Käytin tuotteiden ompelemiseen ison osan vapaa-ajastani. Kun kodinhoitohuoneemme alkoi käydä ahtaaksi, aloin etsiä tiloja ompelimolle. Nämä tilat kiinnittivät huomioni ihan sattumalta.

Häkkinen kertoo panostavansa ekologisuuteen ja laatuun.

Swanie Finlandin tuotteet ovat Öko-Tex-merkittyjä. Se tarkoittaa sitä, että tuotteissa ei ole haitallisia torjunta-aine-, raskasmetalli- tai formaldehydijäämiä.

Häkkisen yritykselle myönnetty Design from Finland -merkki puolestaan osoittaa, että tuotteet on muotoiltu Suomessa.

– Haluan tehdä sellaisia tuotteita, jotka kestävät lapselta toiselle. Siksi käytän vain laadukkaita materiaaleja, jotka sietävät aikaa ja kulutusta.

Valtaosa myynnistä tulee verkkokaupan kautta.

Ompelimon ovia Häkkinen pitää avoinna ainakin toistaiseksi vain sopimuksesta.

– Toki tänne voi tulla ostoksille aina paikalla ollessani. Arkena minut tavoittaa ompelimolta melkein joka päivä.

Kesälle Häkkinen on suunnittelut jonkinlaista pop up -toimintaa.

– Ajatuksena olisi, että pitäisin kesällä ompelimossa myymälää kahtena tai kolmena päivänä viikossa. Se mahdollistaisi sen, että myös turistit voisivat tulla matalalla kynnyksellä tutustumaan tuotetarjontaani.

Swanie Finlandin ompelimo sijaitsee osoitteessa Maaherrankatu 36.

Kaupungin kivijalat -juttusarjassa esitellään mikkeliläisten kivijalkaliikkeiden palveluita.