Ravintola-ala on kärsinyt jo pitkään vakavasta henkilöstöpulasta. Myös Mikkelin seudulla on alan yrityksillä yhä pahempia rekrytointiongelmia.
Koronaepidemia on pahentanut tilannetta. Pitkään alalla työskennelleet ovat tehneet ravintola-alan koronasulkujen ja lomautusten aikana elämänmuutoksia. Osa on siirtynyt toisiin tehtäviin työelämässä, osa lähtenyt opiskelemaan alanvaihto mielessä.
– Ala ei ole myöskään ollut enää moniin vuosiin kovin vetovoimainen ja kiinnostava oppilaitoksien opiskelijahauissa.
– Pikkuhiljaa alkaa näkyä myös nuorten ikäluokkien pieneneminen, hakijamäärät ovat ihan toista kuin kymmenen vuotta sitten, taustoittaa koulutusyrittäjä Jaana Kovanen.
Kovanen on käynnistänyt yrityksensä Vimma Devotionin kautta uudentyyppisen, intensiivisen koulutuksen, jolla ravintola-alan tilannetta pyritään parantamaan.
Nopeatahtinen koulutus kestää kymmenen päivää. Sen tavoitteena on koulutettujen suora työllistyminen mukana oleviin yrityksiin, mahdollisesti jopa vakituisiin työsuhteisiin.
Jos asenne on kohdallaan, se on jo hyvä alku.
– Mukana on neljä eteläsavolaista alan yritystä; Dom Mikkeli, Kahvilaravintola Saimaa Ristiinassa, Ravintola Sataman Herkku Hirvensalmella ja Sahanlahti Resort Puumalassa, taustoittaa Kovanen.
Koulutus on Etelä-Savon ely-keskuksen yhteishankintana rahoittamaa koulutusta ja se toteutetaan TE-toimiston kanssa.
– Koulutettavia etsitään ravintolakokin, tarjoilijan ja puhtauspalvelualan siivoustehtäviin. Moniosaajaksi on mahdollista kouluttautua myös, vinkkaa Kovanen.
Koulutus järjestetään yhteistyöyrityksissä, oikeassa ravintolaympäristössä. Puhtauspalvelukoulutus toteutetaan matkailuyrityksessä, niin ikään oikeissa työtehtävissä.
Kahvilaravintola Saimaa tarjoaa Ristiinassa lounasta, a la carte-ruokaa sekä catering-palveluja. Suunnitelmissa on myös toiminnan laajentaminen ensi kesänä. Ravintolapäällikkö Jonna Tuukkanen odottaa saavansa yritykseen lisää työvoimaa.
– Rekrytointi on näinä aikoina haasteellista. Toivottavasti tästä koulutusohjelmasta on apua. Hyville tekijöille on tarvetta alalla ja toivottavasti tätä kautta meille löytyisi joko uusi osaaja tai joku, jolla on jo alan kokemusta, Tuukkanen sanoo.
Tuukkasella on tarjolla motivoituneille opiskelijoille tekemällä oppimista hyvässä ohjauksessa.
– Jos asenne on kohdallaan, se on jo hyvä alku.
Kovasella on pitkä kokemus ravintola-alalta.
– Olen työskennellyt monessa Mikkelin ravintolassa ja yleisesti ottaen ala on tuttu kovasta juomabisneksestä presidentinlinnaan.
Ravintolauran jälkeen Kovanen työskenteli yli 14 vuotta Etelä-Savon ammattioppilaitos Esedussa opettajana ja esimiehenä.
Vimma Devotionin Kovanen perusti vuonna 2018.
– Mahtavaa, että olen päässyt työskennellä erilaisten yritysten ja yrittäjien kanssa. Ongelmat ovat hyvin samanlaisia joka puolella.
Koulutus alkaa Mikkelissä 19. huhtikuuta ja siihen voi jo hakea TE-palvelujen Mikkelin työvoimakoulutuksen verkkosivuilla.
– Koulutus on myös ammattilaisille mahdollisuus osaamisen päivittämiseen. Mutta alalle on mahdollista kouluttautua myös ilman aikaisempaa osaamista.
– Pystymme huomioimaan jokaisen koulutettavan aikaisemman osaamisen ja räätälöimään osallistuvien yrittäjien kanssa koulutuksen sisältöä sen mukaan, Kovanen sanoo.
Lisätiedot: Jaana Kovanen jaana.kovanen@vimmadevotion.fi 050-3370535; TE-toimisto Päivi Tamminen, paivi.tamminen@te-toimisto.fi 0295 044147