Viime aikoina tässä kaupungissa on ollut paljon ilahduttavaa toimeliaisuutta. Ilahduttavaa siitäkin huolimatta, että maailma olisi paljon parempi paikka jos sellaista toimeliaisuutta ei tarvitsisi olla.
Puhun hyväntekeväisyydestä. Yksityiset kansalaiset, yritykset ja yhteisöt ovat Mikkelissäkin käyneet ravintolakeikoilla, keränneet avustustarvikkeita, lahjoittaneet rahaa ja lähteneet vapaaehtoistyöhön, jotta maastaan paenneille ja omassa maassaan hädänalaisiksi joutuneille ukrainalaisille saadaan apua.
Tällainen reagoiminen on hyvä merkki.
Se osoittaa, että myös meissä mikkeliläisissä elää vilpitön myötäelämisen ja avunannon henki. Se on jotakin aivan toista kuin se vastuuton, raaka ja kyyninen ajattelu, joka on Venäjän Ukrainaa vastaan aloittaman sodan taustalla.
Hyvin moni yksityishenkilö on viime aikoina perustellut avustushankkeitaan ja -tapahtumiaan sillä, ettei voi vain katsella toimettomana sivusta, kun tuollaista epäoikeudenmukaisuutta tapahtuu.
On tullut tarve tehdä edes jotakin.
Sekin on oikein hyvä merkki.
Koska jokaisella meillä on vaihtoehtoja. Me voimme oksentaa huonon olomme keskustelu- ja tekstiviestipalstoille. Tai jopa syytää vihamme suoraan sotaan täysin syyttömien ihmisten päälle.
Se ei tee mitään muuta kuin synnyttää uutta katkeruutta ja pahaa mieltä.
Tai sitten me voimme tehdä jotakin. Lahjoittaa kahvirahat, mennä katsomaan hyväntekeväisyyskeikkaa tai kutoa sukkia. Mitä vain.
Se jokin voi tuntua pieneltä ja vaatimattomalta. Mutta kun sellaista jotakin tulee riittävän monesta paikasta, syntyy pienistä puroista isoja jokia.
Ja silloin niillä on vaikutusta.
Se vaikutus voi olla sitäkin, että ymmärtää, että näin toimimalla minä voin edes omalta pieneltä osaltani vaikuttaa siihen, millainen tämä maailma minun välittömässä lähipiirissäni on.
Mikkeliläisenä toivon, että me pystymme pitämään päämme kylmänä ja sydämemme lämpimänä vaikka ympärillä miten tuivertaa.
Kirjoittaja on Mikkelin Kaupunkilehden päätoimittaja.