Kuluvana talvena on Mikkelissä ollut erinomaiset mahdollisuudet liikkumiseen. Ainakin niillä, jotka liikkuvat suksilla.
Latureittejä on paljon, niistä löytyy kaiken kelin hiihtäjille sopivia vaihtoehtoja ja ne on pidetty hyvässä kunnossa.
Kävellen etenevillä on hankien keskellä huomattavasti vähemmän vaihtoehtoja. On tyydyttävä kevyen liikenteen väyliin ellei halua lähteä hankeen tai järvien ja lampien jäille kahlaamaan.
Tarpoessa tulee väkisinkin mieleen, että Mikkelin kaupungin liikuntatoimi tekisi monet mikkeliläiset onnellisiksi, jos keskusta-alueella olisi talvisin edes yksi kunnossa pidettävä kävelyreitti, joka ainakin pääsääntöisesti kulkisi muita kuin kevyen liikenteen väyliä pitkin.
Esimerkiksi Urpolan viiden kilometrin lenkki sopisi ottaa tähän käyttöön. Monelle hiihtäjälle se on liian rankka mutta kävelemiseen se sopii kesät talvet.
Tätä ratkaisua olisi hyvä ainakin kokeilla, edes yksien lumien ajan. Ehkäpä jo ensi talveksi voitaisiin tehdä tällainen päätös?