Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pate Mustajärvi tulee soolokeikalle Mikkelin teatteriin – "Olen pyrkinyt löytämään itsestäni myös vähän tarinankertojaa"

Jos ei tiedä, kuka on Pate Mustajärvi, on todennäköistä että suomirockin seuranta on jäänyt vähiin viimeisten reilun 40 vuoden aikana.

Ja vaikka olisikin seurannut, ei ehkä tiedä, mitä kaikkea Popedan keulamiehenä parhaiten tunnettu Pate Mustajärvi on.

Hän on myös sanoittaja ja tulkitsija. Jälkimmäinen rooli korostuu hänen soolourallaan, jolla on mittaa 38 vuotta ja 12 albumia.

Tässä roolissa Mustajärvi nähdään pian Mikkelissä. Hänen Tämä(kin) tarina on tosi -teatteri- ja konserttisalikiertueensa alkaa Mikkelin teatterista 23. maaliskuuta.

Teatterimiljöö on Mustajärvelle mahdollisuus esittää soololevyjensä rauhallisempaa musiikkia asiaankuuluvassa ympäristössä.

Ari ”Kankku” Kankaanpään kanssa kierrettiin aikamme duona pubien nurkkia. Ei siinä ympäristössä oikein jotain Emmanuellea kannattanut lähteä tunnelmoimaan, kun keikka alkoi puolilta öin ja porukka oli sen mukaisessa kunnossa.

– Olen aina kunnioittanut teatteria. Sen miljöö puhuttelee. Olin yhdessä kuvaussessiossa Tampereen Teatterin lavalla ja mietin että millainenkohan tämä olisi keikkapaikkana, Mustajärvi kertaa.

Sen jälkeen Mustajärvi ja Kankaanpää ovat kiertäneet Suomea useampaan kertaan nimenomaan teattereissa.

– Niissä esityksissä on ihan toisenlainen kaari. Keikka alkaa iltaseitsemältä, ensimmäisen näytöksen jälkeen on väliaika ja sitten toinen näytös.

– Olen pyrkinyt löytämään itsestäni myös vähän tarinankertojaa ja jutella biisien väleissä niiden taustoista. Kyllä ne jutut menevät konserttiympäristössä ihan toisella tavalla perille, laulaja sanoo.

Konserteissa kuullaan vain Mustajärven soolotuotantoa akustisesti esitettynä.

– Popeda on maailman paras orkesteri esittämään Popedaa. Minä teen tätä, hän painottaa.

Repertuaarissa on biisejä myös rokkipainotteisilta ensimmäisiltä sooloilta. Painotus on kuitenkin uudemmissa levyissä.

– Kyllä niiltä alkupään levyiltäkin löytyy kappaleita joita voi esittää näillä keikoilla, kuten Koskipuiston kuu ja Sinun laulusi.

– Kankulla on mukana sellaiset kahdeksisen instrumenttia, resonaattorikitarasta baritonikitaraan, joten biiseihin saadaan kyllä erilaisia sävyjä. Aloitellaan hyvinkin rauhallisesti ja välillä mennään kovempaa, kuvailee Mustajärvi.

Mikkelissä Pate Mustajärven voi tavata ensi keskiviikkona myös iltapäivällä, jolloin hän on Suomalaisessa Kirjakaupassa kirjoittamassa omistuskirjoituksia uuteen teokseensa Tohtori Mustajärvi, otaksun.

Teoksessa on 140 valittua, Mustajärven omaa sanoitusta sekä Popedalle että soololevyille.

– Tekstien läpi käyminen oli aika matka mutta myös aikamatka. Tuli sellaisiakin fiiliksiä että mitä perkelettä sitä on tuollaistakin mennyt tekemään, Mustajärvi nauraa.

– Kyllä niistä näkyy että hurjiakin aikoja on eletty. Äärilaidasta on menty toiseen. Mutta aina on tehty, Mustajärvi summaa.

Läheisimmiksi teksteikseen kirjoittaja mainitsee uusimman soololevyn, vuonna 2019 ilmestyneen Teillä oli nimet, ja kerran te kuljitte täällä lyriikat.

– Niiden myötä opin uudelleen kirjoittamaan. Taukoa oli ollut niin pitkään että luulin jo etten enää kirjoita mitään. Se projekti oli henkilökohtaisesti hyvin tärkeä ja osoitti että kirjoittaminen voi jatkua vaikka keikkailu joskus jäisi.

Mustajärveä haastattelee Suomalaisessa kirjakaupassa tunnettu musiikkikirjailija Vesa Kontiainen, Mustajärven sanoin ”kävelevä Popeda-tietosanakirja”.

Luvassa on siis takuulla informatiivinen kohtaaminen.

Pate Mustajärven kirjakauppavierailu 23.3. kello 16-17 Mikkelin Suomalaisessa Kirjakaupassa. Konsertti Mikkelin teatterissa alkaa klo 19.