Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikkelin löytöeläintalolla omaa kotia odottaa 15 kissaa – Taika ja Sulo asettuivat mikkeliläiseen Nirkon perheeseen

Pikkuinen Taika-kissa porhaltaa hirmuista vauhtia kohti keittiötä. Sen korviin on kantautunut herkkupussin tuttu rapina.

Jalat eivät tahdo pysyä vauhdissa mukana, ja tiukassa mutkassa kissa syöksyy kylkiluisuun.

Taika ponnahtaa ylös nopeasti, mutta sen matka jatkuu hapuilevin askelin – aivan kuin kissa olisi juovuksissa.

– Taikalla on pikkuaivohypoplasia eli kehityshäiriö pikkuaivoissa. Useampi lääkäri on tutkinut kissan, mutta älyllisiä puutteita tai kipuja ei ole havaittu. Taika on vain vähän kömpelö, sanoo omistaja Tanja Nirkko.

Tarkkaavainen ja nopeaälyinen Taika on erityiskissa, joka vaatii kömpelyytensä vuoksi hieman enemmän valvontaa kuin tavalliset kissat.

Taika muutti Nirkon perheeseen Mikkelin eläinsuojeluyhdistyksen (Mesy) hoivista kolme kuukautta sitten.

Kissaa ei adoptoida kenelle tahansa.

Samaan aikaan perheestä kodin sai toinenkin kissa, kauniin oranssi Sulo.

Sulo on Taikan tapaan kuuden kuukauden ikäinen populaatiopentu.

Vauhdikkaan pentukaksikon puuhailuja valvoo kymmenvuotias Eino-kissa, jonka Nirkko myös hankki aikoinaan Mesyn kautta.

– Eino on ollut ihana isoveli näille pennuille. Se otti uudet perheenjäsenet todella hyvin vastaan.

Nirkon perhe näyttää hyvää mallia siitä, ettei kissan tarvitse olla mitään tiettyä rotua ollakseen onnea tuova ystävä.

Perheeseen on aina kuulunut kissoja, mutta yksikään ei ole ollut rotukissa.

– Olen halunnut tarjota hyvän kodin nimenomaan kodittomille kissoille. Maailmassa on paljon kauniita rotukissoja, mutta tämä on meidän perheemme valinta.

Adoptio on hyvä tapa hankkia kissa.

Samalla se on hyvä teko, joka antaa kodittomalle kissalle mahdollisuuden uuteen, onnelliseen elämään.

Tällä hetkellä Mikkelin löytöeläintalolla omaa kotia odottaa 15 kissaa.

Mesyn kissavastaava Marja Mäenpää sanoo, että tilanne on normaali vuodenaikaan nähden.

Kevään, kesän ja varsinkin syksyn myötä kissamäärä kuitenkin kasvaa.

–Keväällä narttukissat tulevat kiimaan. Samaan aikaan kollit kiertävät etsimässä narttuja, ja ihmiset alkavat huomata vieraiden kissojen ilmestyvän pihapiiriin. Pentujakin syntyy paljon.

Mäenpää kannustaa mikkeliläisiä ilmoittamaan ulkona liikkuvista kissoista matalalla kynnyksellä.

–Kissat tulevat sitten meidän huostaamme odottamaan omistajaansa tai uutta kotia.

Kissan matka adoptioon voi olla kissasta riippuen pidempi tai lyhyempi.

Mesyn kissojen kotiutumisaika on keskimäärin puolisen vuotta.

–Kesyt ja nuoret kissat kotiutuvat nopeasti. Arat kissat joutuvat odottelemaan kotiin pääsyä kauemmin.

Ennen adoptiota tapahtuu monia asioita. Niitä ovat esimerkiksi siruttaminen, madottaminen, rokottaminen ja leikkaaminen.

Kissojen sirut rekisteröidään Kissaliittoon.

Luovutusmaksu aikuisesta kissasta on 160 euroa ja pentukissasta 220 euroa.

Mesy ei adoptoi kissaa kenelle tahansa.

Uuden omistajan pitää olla valmis ottamaan vastuu kissasta, sillä kissalle etsitään kotia sen loppuelämäksi.

Kissan hankintaa pitää siis miettiä ihan loppuun asti.

Mesyllä on kesyjen ja helposti sopeutuvien kissojen lisäksi kissoja, jotka ovat arkoja ja niiden kotiutuminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä.

–Toivommekin, että kissankyselijä täyttää nettisivuiltamme löytyvän adoptiohakemuslomakkeen, jonka avulla hän voi jo etukäteen miettiä, sopiiko kissa hänen elämäntilanteeseensa juuri tässä hetkessä.

Hakijat kutsutaan haastatteluun lomakkeen tai seikkaperäisen sähköpostin perusteella.

–Haastatelussa mietimme yhdessä, mikä kissa olisi sopiva juuri tähän perheeseen.

Tarkoituksena on, että kissoille etsitään juuri niille sopiva koti.

Esimerkiksi Nirkon perheeseen asettuneelle Taika-kissalle etsittiin perhettä, jossa on jo ennestään kokemusta kissanpidosta.

–Taika tarvitsee myös leikkikaveria ja huomiota, Tanja Nirkko sanoo.

Leikkikavereita Nirkon perheestä löytyy. Kahden kissatoverin lisäksi Taika saa leikkiseuraa perheen lapsista ja shetlanninlammaskoira Toivosta.

–Nämä kaksi leikkivät kahdestaan takaa-ajoa. Useimmiten Taika jahtaa koiraa, Nirkko naurahtaa.

Löytöeläintalo perustettiin Mikkeliin kesällä 1994. Vuodesta 2011 se on sijainnut omassa kiinteistössään Mikkelin Rokkalassa.

Korona-aikana löytöeläintalolla ei ole ollut yleisiä vierailuaikoja.

Kodintarjoajat on kutsuttu tutustumaan kissoihin adoptiohakemusten tai sähköpostin perusteella.

Mikkelin eläinsuojeluyhdistyksen nettisivut ovat www.mesy.fi.

Puhelimitse Mesyn väen tavoittaa numerosta 050 547 9054. Sähköpostia voi laittaa osoitteeseen mikkelinesy@gmail.com.