27.12.2021 Keskusbaarin omistaja Juha Tervaniemi lomautti lähes kaikki työntekijänsä ja jäi hoitamaan KB:tä käytännöllisesti katsoen yksin.
Sen jälkeen hän teki 31 työvuoroa putkeen. Koronarajoitusten mukaisesti. Valomerkki tuli viideltä iltapäivällä ja ovet suljettiin kuudelta.
– Kahdeltatoista avattiin ovet, lauantaisin jo kymmeneltä. Oma työpäivä tosin oli paljon pidempi, Tervaniemi sanoo.
Omikron-muunnoksen takia säädetyt aukiolorajoitukset olivat viimeisin isku ravintola-alan pienyrittäjälle.
Mikkeliläinen baarilegenda KB kuuluu kategoriaan, jota aukiolorajoitukset rokottivat kaikkein pahimmin.
KB on baari. Sillä ei ole aamiaisia, lounaita, illallisia eikä kotiinkuljetuksia tuomassa liikevaihtoa. Sen pärjääminen on kiinni illan aukiolotunneista.
Minä en aio olla tyyppi, joka pistää KB:n ovet säppiin.
– Aika radikaalit kaksi vuotta, tiivistää Tervaniemi KB:n korona-ajan.
– Oma puskurirahasto kuivahti ensimmäisenä koronakeväänä 2020. Sen jälkeen on pitänyt pari kertaa käydä pankissa hakemassa lainaa.
– Arvonlisäverot ja kiinteät kulut kun juoksevat, vaikka ovet ovat kiinni eikä tuloja ole, Tervaniemi sanoo.
Itselleen Tervaniemi ei ole pystynyt maksamaan palkkaa aikoihin.
– Korona-ajan harkinnanvarainen yrittäjän työmarkkinatuki, 540 euroa kuukaudessa, on ollut ainoa tulo.
– Bisnes menee niin, että ensin maksetaan henkilökunnan palkat ja sitten verot. Lainatkin pitää hoitaa.
– Verovelkaa ei saa kertyä, muuten aluehallintovirasto vie anniskeluluvat eli tekee elinkeinon harjoittamisen mahdottomaksi. Onneksi verottaja on näissä joustanut.
– Työntekijöiden puolesta harmittaa. Heillä on perheet ja lainat. Enkä minä voi luvata heille mitään. Ymmärrän hyvin, että porukka vaihtaa alaa.
Tervaniemi ei ole laskenut ansionmenetyksiään.
– Jo alkuvaiheessa liikevaihto putosi 68 prosentilla, kun ravintola oli välillä kokonaan kiinni.
– Onneksi ravintolatila on oma, tosin lainaa on siitäkin. Jos vuokralla olisin, ovet olisivat jo kiinni, yrittäjä sanoo.
Valtiovallan suuntaan lähtee terveisiä.
– Alkuvaiheessa sulut ymmärsi, kun ei tiedetty mistä on kyse. Mutta sen jälkeen on vaikeampi tajuta, miksi ravintola-alalle on sallittu yrittäminen vain näennäisesti. Eivät lyhennetyt aukiolotunnit riitä mihinkään. Ei työssä käyvä ehdi baariin viideksi, sanoo Tervaniemi.
– Koronaministerien ja muiden ravintolarajoituksista päättävien olisi hyvä kokeilla tätä lajia omilla rahoillaan, vaikka vain viikon, niin saisivat hieman perspektiiviä siitä, millainen todellisuus alalla on.
Aukiolorajoitukset lievenivät helmikuussa ja poistuivat kuukauden lopussa. Yrittäjä pohtii, onko ihmisten käyttäytyminen muuttunut.
– Perusporukka käy baarissa, mutta satunnaiset asiakkaat pysyvät poissa. Moni asiakas on kyllä ilahduttavasti käynyt ja sanonut että tässä ollaan ihan kannatuksenkin vuoksi, kiittelee Tervaniemi.
– Mutta nyt on jo parikymppisiä, jotka eivät ole täysi-ikäisyyden koitettua päässeet käymään baareissa eikä yökerhoissa. Syntyykö siihen väkeen millaista ravintolakulttuuria, vaikea sanoa.
– Kun ihmiset tottuvat olemaan kotona, silloin ollaan kotona.
Korona-aika on tuonut eteen monenlaista. Koronapassien kyseleminen vei Tervaniemenkin ihan uuteen tilanteeseen.
– Minulle ei ole koskaan vittuiltu niin paljon kuin silloin, kun piti viiden aikaan kysellä kenellä ne passit on ja kenellä ei. Ja kehottaa passittomia poistumaan.
– Tuli kaikenlaista tarinaa ja selitystä. Ja suoraa pään aukomista, yrittäjä puistelee päätään.
– En minä sille mitään mahtanut. Ei ollut minun päätökseni, että piti estää maksavia asiakkaita olemasta baarissa.
Tervaniemi ei luovuta.
– Toivotaan, että ihmiset taas tulevat baariin ja ettei täyssulkuja enää tule.
– Mutta jännä nähdä, miten käy. Uskaltavatko porukat tulla? Onko heillä rahaa ja mihin he haluavat sitä käyttää?
– Eikä tässä vielä ole nähty, mitkä kokonaisvaikutukset alalle ovat. Konkursseja tulee varmasti, Mikkelissäkin baareja on lopettanut.
Kaikesta huolimatta Tervaniemi uskoo asiaansa.
– Anniskeluravintoloilla on tulevaisuutta. Minä jatkan palkatonta työtä, että homma jatkuu.
– Minä en aio olla tyyppi, joka pistää KB:n ovet säppiin.