Kuiskaaja ei pärjää kuiskaamalla – Näyttelijää on autettava kuuluvalla äänellä, sanoo Mikkelin Teatterin Ritva Laukkanen

Tässä hommassa pitää olla kantava ääni, tilannetajua ja lehmän hermot, luettelee Mikkelin Teatterin kuiskaaja Ritva Laukkanen työn vaatimuksia.

Laukkanen on se, joka pelastaa tilanteen, kun näyttelijälle tulee bläkäri. Musta hetki, jossa teksti ei muistu mieleen.

Selkeä ääni? Eikö kuiskaaja kuiskaakaan?

– Ei. Pitää puhua selkeästi ja kuuluvasti, että näyttelijä saa selvää.

Entäs muut vaatimukset?

– Tilannetaju auttaa havaitsemaan, koska näyttelijä oikeasti tarvitsee apua. Ei ole hyvä alkaa kuiskata liian hätäisesti.

Tämä on enemmän harrastus kuin työ.

– Malttia tarvitaan varsinkin ennen ensi-iltaa. Silloin näyttelijät saattavat olla vähän kireinä. Pitää osata olla niin että kaikki pysyvät rauhallisina.

Ritva Laukkanen on kuiskannut Mikkelin Teatterissa vuodesta 2010, mutta paikka on tuttu myös lavalta.

– Urpolan kansakoulun kevätjuhlassa esitin kiveä. Siitä se lähti. Inkeri Rahusen ja Rauha Jurvasen näytelmäryhmissä olin mukana.

– Teatterikärpänen puraisi. Olin Mikkelin kansalaisopistossa muun muassa Aija Talvi-Oksasen ohjaamassa näytelmässä Aleksis Kivi, jossa minulla oli Charlotta Lönnqvistin rooli.

– Vuonna 1981 Markku Kontro pyysi sitten Mikkelin Teatteriin. Ensimmäinen ensi-iltani oli Reijo Malmin kirjoittamassa Kultaa ja hopeaa -näytelmässä, Laukkanen listaa.

Kuiskaajan ura alkoi, kun työpaikka Järvi-Suomen Portin markkinoinnissa meni.

– Saneerattiin ulos.

Kuiskaajan työ tehdään lähes kokonaan harjoituksissa.

– Olen mukana ensimmäisessä lukuharjoituksessa, jossa teksti käydään läpi.

– Sen jälkeen suunnitellaan esityksen näyttämöllepano. Minua ei tarvita siinä, tulen taas mukaan noin 15:nnen harjoituskerran paikkeilla, Laukkanen sanoo.

Kuiskaajalla ei Mikkelin Teatterissa ole koppia näyttämän etureunassa. Laukkasen työpaikka on katsomovinkkelistä näyttämön oikealla puolella, sermin suojaamassa pulpetissa.

– Kuiskaan kaikki loput harjoitukset sekä olen mukana ensi-illassa ja vielä yhdessä näytöksessä sen jälkeen. Sitten näyttelijät ovat omillaan, Laukkanen sanoo.

– Ensi-illassa kuiskaajaakin jännittää. Ollaan etukenossa eikä mietitä kauppalistoja eikä viilailla kynsiä.

Hän käy näytelmissä myös katsojana.

– Ei niissä enää juuri mitään satu. Kaikki menee niin kuin pitääkin. Jos ei mene, näyttelijät ovat hurjan hyviä improvisoimaan sen aikaa että teksti alkaa taas sujua.

Harjoituksissa on oltava tarkkana.

– On seurattava tekstiä, mutta myös katsottava näyttelijää ja seurattava hänen ilmeitään ja eleitään. Koska tahansa voi tulla merkki, joka tarkoittaa että apua tarvitaan.

– Merkki voi olla katse tai sormien napsautus. Pitää olla huolellinen. Sellaistakin on sattunut että näyttelijä on roolityötään tehostanut napsautuksella, johon minä olen reagoinut heti. Näyttelijä sitten ihmettelee että mitä se nyt alkoi puhua, nauraa Laukkanen.

Harjoitusaikana Laukkanen tekee samaa työpäivää kuin näyttelijät eli ensin aamukymmenestä kahteen iltapäivällä ja sitten iltaisin kello 18-21.30.

Laukkanen pääsee pian katsomaan vastikään ensi-iltaan tulleen Lewis Carrollin klassikon Liisa Ihmemaassa.

– Siinä on näyttelijöillä tekemistä kun roolit, maskeeraukset ja puvut vaihtuvat tiuhaan tahtiin, Laukkanen sanoo.

Teatterin ulkopuolella eläkeläisen aika täyttyy harrastuksista.

– Talvella teen sanaristikoita ja koetan liikkua vähän. Kesäisin pelaan petanqueta sen minkä kesäteatterilta ehdin, hän sanoo.

Laukkanen viihtyy teatterissa.

– Tämä on enemmän harrastus kuin työ. Tapaa mielenkiintoisia ihmisiä ja saa seurata aitiopaikalta, miten näytelmä kehittyy, hän sanoo.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka