Mikkeliläinen Hanna Valjakka esiintyy sunnuntaina The Voice of Finlandin Ääni ratkaisee -lähetyksessä

45-vuotias Valjakka on jazzmusiikin taitaja

Laulukilpailu The Voice of Finlandin uudella tuotantokaudella on mukana yksi mikkeliläiskisaaja, 45-vuotias Hanna Valjakka.

Nelosen esittämän ohjelman 11. kausi alkoi viime viikon perjantaina.

Mikkeliläislaulaja on mukana kauden neljännessä Ääni ratkaisee -lähetyksessä sunnuntaina 6. helmikuuta.

Valjakka kertoo katsoneensa kilpailun kaikki aiemmat kaudet. Hän itse innostui hakemaan mukaan hetken mielijohteesta.

–Olen impulsiivinen ja nopea liikkeissäni. Ajattelen tätä projektia hauskana hyppynä tuntemattomaan.

–Olen monesti miettinyt, mitä kulisseissa ihan oikeasti tapahtuu. On mielenkiintoista päästä näkemään, miten tämmöinen iso tuotanto rakentuu.

En ole jännittäjätyyppiä.

Kilpailun tuomareina ovat tällä kaudella Anna Puu, Maija Vilkkumaa, Juha Tapio sekä parivaljakko Sipe Santapukki ja Toni Wirtanen.

Kaudelle haki mukaan lähes 1 500 kilpailijaa. Ääni ratkaisee -osioon heistä karsiutui reilut sata.

–Kilpailuun mukaan pääseminen on tietenkin hienoa. Jo pelkästään se, että pääsin ponnistamaan mukaan kisaan koelauluista, on täyttynyt tavoite. Kilpailuhenkisyyteni ajaa minua kokeilemaan omia rajojani, Valjakka sanoo.

Muutaman päivän päässä häämöttävä lähetys on hänen ensimmäinen esiintymisensä tv:ssä.

Esiintyminen fyysiselle yleisölle on puolestaan hyvinkin tuttua.

–Olen esiintynyt ensimmäisiä kertoja laulaen jo kouluikäisenä. Telkkarissakaan esiintyminen ei juuri jännitä. En ole jännittäjätyyppiä. Valmistaudun asioihin niin, että tiedän niiden sujuvan. Näin säästän paukkuja varsinaiseen suoritukseen.

Valjakka on jazzmusiikin taitaja. Hän muun muassa soittaa tenori- ja sopraanosaksofonia mikkeliläisessä Tesar Jazz Band -kokoonpanossa.

–Tutuinta on esiintyä vanhan amerikkalaisen jazzstandardien parissa. En kuitenkaan pistäisi pahakseni, jos voisin esittää kilpailussa myös jotain muutakin kuin jazzia. Iskelmä ei ehkä ole minun juttuni, mutta kaikki muu kiinnostaa jo ihan kokeilumielessä.

Mitä Valjakka esittää tuomareille omassa alkukilpailussaan, se selviää sunnuntaina. Hän pyrkii hurmaamaan tuomarit paitsi musiikin lahjoillaan myös positiivisuudellaan.

–Olen persoonaltani iloinen ja innostuva. Toivottavasti se välittyy tuomareille. Musiikillisia vahvuuksiani ovat puhdas vire, varmuus esiintymisessä ja hyvä rytmiikka. Näillä lähdetään taistoon.

Valjakan jalat ovat tukevasti kiinni Mikkelin maaperässä.

–Olen syntynyt, varttunut ja asunut koko ikänsä Mikkelin maaseudulla. En ole koskaan harkinnut asumista missään muualla.

Hän työskentelee Uutta elämää Groupilla projektiasiantuntijana työllisyyden edistämisen parissa ja opiskelee Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa sosionomiksi.

Valjakan perheeseen kuuluu puoliso ja kolme lasta, joista nuorin asuu vielä kotona.

–Tasavertaisella, lämpimällä parisuhteella ja perheellä on suuri vaikutus siihen, millainen minä ole tänä päivänä. Rakkaus, perhe, koti, ystävät, terveys ja kyky innostua uusista asioista tekevät minusta onnellisen ja kiitollisen.

Musiikki haukkaa ison osan Valjakan vapaa-ajasta. Sen lisäksi hän kertoo viettävänsä aikaansa mieluusti maatalousyrittäjyyteen liittyvien puuhien parissa yhdessä puolisonsa kanssa. Lisäksi harrastuksiin lukeutuu fysiopilates.

–Ja välillä rakastan vain maata sohvalla tuijottaen telkkaria tai kuunnellen äänikirjoja tai musiikkia.

Millaista musiikkia mielelläsi kuuntelet?

–Musiikkimakuni menee ihan laidasta laitaan. Hevi tai kovin taiteellinen materiaali ei uppoa, mutta tekniikka raskaassa hevissäkin on sinänsä hyvin mielenkiintoinen.

Valjakan musiikillisia esikuvia ovat jazzlaulaja Ella Fitzgerald ja -pianisti Duke Ellington.

–Saksofonisteista pidän Scott Hamiltonin tyylistä.

The Voice of Finlandin Ääni ratkaisee -jaksot on kuvattu Porvoon taidetehtaalla. Jatkoon pääsevät kilpailijat nousevat lavalle Turun Logomossa.

Kausi huipentuu huhtikuussa tehtäviin livelähetyksiin ja finaaliin.

Hanna Valjakka esiintyy The Voice of Finlandin Ääni ratkaisee -lähetyksessä sunnuntaina 6. helmikuuta. Nelosen esittämä lähetys alkaa kello 20.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka