Kaupungin kivijalat: Patikka palvelee samaan hintaan

Siinä ihan kahvitellessa se idea sitten syntyi, noin 11 vuotta sitten. Tomi ja Katja Sikanen päättivät perustaa ulkoilu- ja eräliikkeen Mikkeliin. Niin syntyi Patikka Laitisenkulmaan.

–Katja oli miettinyt oman liikkeen avaamista ja samaan aikaan Erätukulla oli Mikkelissä kausimyymälä. Otin yhteyttä firmaan ja aluksi oli puhetta franchising-yhteistyöstä, mutta päädyimme kuitenkin oman liikkeen perustamiseen, muistelee Tomi.

Patikka myy nimensä mukaisesti tuotteita, jotka liittyvät ulkoiluun ja eräharrastuksiin.

–Ja sitä pitää korostaa, että täällä on asusteita ja muita varusteita myös naisille. Moni on yllättynyt siitä kun on epäillyt että tämä on vain metsästyksen erikoisliike miehille, Katja nauraa.

Ratkaisu on osoittautunut hyväksi, sillä Erätukku kaatui myöhemmin konkurssiin, mutta Patikka rikastaa edelleen Mikkelin kivijalkatarjontaa.

– Ihan hyvin menee, vaikka tälläkin alalla markkina on muuttunut. Mehän emme ole ehtineet kivijalkakaupan kulta-aikoja elääkään, Tomi heittää.

Meillä on asiantuntemusta myymistämme tuotteista.

Patikka on joutunut sopeutumaan muuttuviin oloihin siinä missä muutkin. Verkkokauppa on palvelevalle erikoisliikkeellekin pakollinen lisä.

–Me olemme tehneet netissä kauppaa muutaman vuoden. Välillä tuntuu ettei muuta kauppaa tehdäkään, etenkin nyt kun korona-aika on vähentänyt kovasti ihmisten liikkumista, Tomi sanoo.

– Netissä on helppo tehdä ostoksia ja meilläkin moni paikallinen tutkailee ensin valikoimaamme netissä ja tulee sitten paikanpäältä noutamaan varaamansa tuotteet, Katja jatkaa.

Patikka satsaa erityisesti kahteen asiaan. Niillä erotutaan kovassa kilpailussa.

Valikoimasta merkittävä osa on kotimaisten valmistajien, usein myös eteläsavolaisten osaajien tekemiä laatutuotteita. Isojen ketjujen merkkejä Patikassa ei näy.

–Itsenäisenä liikkeenä me pystymme tilaamaan asiakkaalle sitäkin, mitä hyllystä ei löydy. Moni tuote on sellainen, ettei hyllyssä ole järkevää pitää kovin isoa sortimenttia, mutta asiakkaan kanssa keskustelemalla pyritään löytämään sopiva tuote, Tomi sanoo.

Tässä tulee mukaan se toinen valtti.

–Meiltä saa palvelun samaan hintaan. Jos meiltä hankkii vaikka riistakameran, se viritetään toimintakuntoon ilman lisämaksuja. Netistä ostamallahan tällaista ei saa, Tomi virkkoo.

–Meillä on asiantuntemusta myymistämme tuotteista. Kysymme vaikkapa vaellusasun ostajalta missä hän vaeltaa ja mihin aikaan vuodesta. Sitten rakennamme hänelle sopivat varusteet. Emme myy turhaa, Katja sanoo.

Patikan tilanne on sikäli hyvä, että yritys on velaton. Tomi puhuu riskien hallitsemisesta.

– Pyrimme pitämään toiminnan riskit minimissä. Varasto koetetaan myydä mahdollisimman tyhjäksi aina sesongin päättyessä. Nytkin myymälä on vähän tyhjän oloinen juuri tästä syystä, Tomi sanoo.

Valikoimaa on myös trimmattu käytännön syistä.

–Kalastustarvikkeista luovuttiin kokonaan, koska myymälässä olisi pitänyt pitää niin suurta valikoimaa, että se olisi vienyt myymälästä suhteettoman paljon tilaa tavaran menekkiin nähden.

Vähän ekstraakin liikkeessä täytyy aina silloin tällöin järjestää.

–Viikonloppuna 5.-6. helmikuuta meillä on liikkeessä valokuvaaja, joka ikuistaa asiakkaita vaikkapa lemmikin kanssa. Kuvan saa lunastaa pienestä maksusta mukaansa, vinkkaa Katja.

–Hevosta pienemmän lemmikin kanssa saa tulla liikkeeseen, hän ohjeistaa nauraen.

Yrittäjäpariskunta toivoisi, että mikkeliläisessä keskustelussa nostettaisiin enemmän esille positiivisia asioita.

–Tosiasioita ei saa unohtaa, mutta jatkuva talousvaikeuksien ja budjettiylitysten korostaminen vaikuttaa haitallisesti paikkakunnan imagoon, sanoo myös Miksei Oy:n hallituksen puheenjohtajana ja perussuomalaisten kaupunginvaltuutettuna toimiva Tomi.

– Nyt tälle paikkakunnalle tarvitaan myönteisempää meininkiä ja kaupungilta aktiivista otetta uuden yritystoiminnan saamiseksi tänne, hän päättää.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka