Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Taiteilija Antti Sajaniemi: Akvarelli on minun kieltäni

90-vuotiaan mikkeliläistaiteilijan näyttely avaa GalleriArin vuoden.

Taidekeskus GalleriArin vuosi polkaistaan käyntiin tuttuun tapaan Vuoden avaus -nimisellä näyttelyllä.

Kaupungin kulttuuripalvelujen ja GalleriArin yhteistyönä toteuttaman näyttelyn tavoitteena on nostaa esiin turhan vähälle huomiolle jääneitä tai uusia paikallisia kuvataiteilijoita.

Nyt esillä on kuitenkin taidetta mieheltä, joka ei Mikkelin maaperällä liiemmin esittelyjä kaipaa.

Hän on pitkän linjan kuvataiteilija, persoonaltaan ikinuori Antti Sajaniemi.

Tammikuun ajan esillä oleva näyttely on samalla Sajaniemen juhlanäyttely. Hän täytti viime vuoden syyskuussa kunnioitettavat 90 vuotta.

–Minä en ole niin vanha kuin numerot näyttävät. Mieleltäni en vanhene koskaan, mies sanoo naurahtaen.

Maalaaminen on aina ollut minulle terapiaa.

Sajaniemi kertoo innostuneensa taiteesta jo lapsena. Ensimmäisen taidenäyttelynsä hän piti vuonna 1962.

–Taide on hirveän hienoa. Maalaaminen on aina ollut minulle terapiaa, Sajaniemi sanoo.

Pitkästä taiteilijaurasta huolimatta nyt meneillään oleva näyttely on hänen ensimmäisensä GalleriArissa.

Juuri siitä syystä Sajaniemi sopi galleristi Ari Hännisen mielestä Vuoden avaus -näyttelyn taiteilijaksi erinomaisesti.

–Kyllähän Antti ansaitsee näkyvyyttä, se on ihan selvää. Näin pitkän linjan taiteilijat ovat harvassa, Hänninen perustelee.

Vaikka toisin voisi luulla, ovat Sajaniemen näyttelyt olleet hänen uraansa nähden harvassa kaupungissa ylipäätänsäkin. Pitkästä näyttelyhistoriasta löytyy vain muutamia Mikkelissä järjestettyjä.

Valtaosan yksityisnäyttelyistään Sajaniemi on pitänyt Helsingissä.

–Kun Ari esitti kutsun tulla pitämään näyttelyä tänne GalleriAriin, minulle tuli jopa pieni hätä. Piti alkaa maalaamaan äkkiä uudestaan, mutta eihän kaiken tarvitse elämässä niin helppoa ollakaan. Oikein hienolta se kutsu tuntui, Sajaniemi miettii.

Sajaniemeltä on esillä GalleriArissa kaikkiaan 19 teosta, ja ne täyttävät kaikki kolme gallerian keskikerroksen näyttelytilaa.

–Olen maalannut näistä jokaisen tämän syksyn aikana, mies sanoo.

Sajaniemi kertoo olevansa tunneherkkä luontoihminen. Se välittyy myös hänen lennokkaista teoksistaan, jotka kuvaavat lähes poikkeuksetta luontoa.

–Tai jotakin kohtaa luonnosta. Etenkin kevät on minulle inspiroivaa aikaa, kun jäät sulavat ja luonto muuttuu. Siinä on jotain todella hienoa.

Kaikki Sajaniemen teokset ovat akvarelleja.

–Olen tehnyt kaksi öljyväriteosta, mutta se ei vaan ollut minun juttuni mitenkään. Akvarelli on minun kieltäni, hän linjaa.

Sajaniemi sanoo olevansa täysin mikkeliläinen, vaikka hän syntyikin Vaasassa. Suvun juuret ovat tukevasti Mikkelissä.

Antin isoisä, toimittaja ja rehtori Jooseppi Sajaniemi on saanut nimensä myös mikkeliläiseen katukylttiin.

–En minä muista Vaasasta kuin meren tuoksun ja erään kiroilevan naisihmisen meren rannalta. Mikkeliin muutin viisivuotiaana. Kyllä tämä kaupunki on minun kotikaupunkini.

Antti Sajaniemen taidetta on esillä taidekeskus GalleriArissa tammikuun loppuun asti.

Näyttelyn suojelijana toimii kaupunginjohtaja Timo Halonen.

GalleriArin tammikuun näyttely on kantanut Vuoden avaus -nimeä vuodesta 2016.

Käytännössä näyttely rakennetaan niin, että galleristi valitsee taiteilijat, ja kaupunki maksaa näyttelyn tilavuokran.

–Tämä on osoittautunut toimivaksi konseptiksi. Idea on, että näyttely voi toimia ikään kuin ponnahduslautana nuorille taiteilijoille tai heille, joiden taide on syystä tai toisesta jäänyt vähälle huomiolle Mikkelissä, galleristi Ari Hänninen kertoo.