Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolumni: Aluevaaleissa äänestämisen luulisi kiinnostavan – nyt on sentään kyse asioista jotka koskevat meitä kaikkia

Ensimmäisten aluevaalien ennakkoäänestys alkaa tänään.

Niin kuin ekoihin kertoihin yleensä, myös tähän asiaan saattaa liittyä epävarmuutta ja avoimia kysymyksiä.

Usein toistettu ennakko-oletus on, ettei kansa tiedä, mistä aluevaaleissa on kyse eikä siksi äänestä.

Ihmettelen kuitenkin suuresti, jos näin on. Aluevaaleissa kun on kysymys niin konkreettisista asioista, ettei niissä pitäisi olla mitään epäselvää.

Aluevaaleissa valittavat aluevaltuustot päättävät tulevilla hyvinvointialueilla muun muassa siitä, miten Mikkelin seudulla asuvat pääsevät ehkäisyneuvontaan, neuvolaan, lastenlääkärille, hammashoitoon, elämäntapaohjaukseen, lääkärintarkastukseen, leikkauksiin, Marevan-kontrolliin ja kotisairaanhoidon tai muiden hoivapalvelujen piiriin.

Jokainen joutuu tekemisiin noiden asioiden kanssa elämänkaarensa jossakin vaiheessa.

Luulisi kiinnostavan, miten ne tulevaisuudessa järjestetään.

Siksi on tärkeää ottaa selvää, mitä aluevaltuutetut aikovat tehdä ja ennen kaikkea siitä, miten he aikovat sen tehdä.

Koronarajoitukset leikkaavat osan vaalitilaisuuksista pois, mutta ehdokkaat ovat varmasti liikkeellä ja esillä sosiaalisessa mediassa tai vaikka etätilaisuuksissa.

On aika haastaa ehdokkaita. Kysyä heiltä siitä asiasta, joka on itselle kaikkein tärkein.

Sillä tavalla asiat alkavat selvitä.

Aluevaltuustot ja niissä istuvat valtuutetut tulevat olemaan tärkeässä roolissa ja paljon vartijoina, kun terveydenhoitojärjestelmäämme laitetaan uuteen uskoon ja toivon mukaan rustataan lähivuosina entistä paremmin kansalaista palvelevaksi.

Siksi on tärkeää, että äänestämme aluevaltuustoomme viisautta, näkemyksellisyyttä ja vastuullisuutta.

Vastuullisuutta tarvitaan erityisesti aluevaltuuston vaikeimmassa tehtävässä.

Siinä, kun päätetään, miten ja millä rahalla kaikki haluttu yhteinen hyvä toteutetaan.

Kirjoittaja on Mikkelin Kaupunkilehden päätoimittaja.