Kuin ilmetty Elvis

Mikkeliläinen Ismo Hyvönen voitti valtakunnallisen Elvis-laulukilpailun

Mikkeliläinen muusikko Ismo Hyvönen lauloi itsensä ykkössijalle valtakunnallisessa Elvis-laulukilpailussa.

Ensimmäistä kertaa järjestetyn kilpailun finaali käytiin joulukuun puolivälissä Espoossa hotelli Korpilammessa.

Hyvönen sai finaalissa vastaansa kaikkiaan kolmekymmentä mieslaulajaa. Kilpailussa oli myös sarja naislaulajille.

–Kilpailu oli kova, ja finalistien joukossa oli todella lahjakkaita laulajia. Voin siis olla erittäin tyytyväinen, Hyvönen kertoo tunnelmistaan.

Mikkelissä Hyvönen on tunnettu jo ennestään taitavana Elvis Presleyn kappaleiden tulkitsijana.

Hän on saanut matkan varrelta myös muodollisen tittelin ”Mikkelin oma Elvis”.

Tässä tuli ylennys valtakunnan Elvikseksi.

–Tässä kai tuli ylennys valtakunnan Elvikseksi, Hyvönen naurahtaa.

Can’t Help Falling in Love, Love Me Tender ja Blue Suede Shoes taipuvat mieheltä kuin luonnostaan.

Suosittujen laulujen lisäksi Hyvönen taitaa myös vähemmän tunnettuja Elvis Presleyn kappaleita tähtiartistin nuoruusvuosilta.

Elviksen musiikki – erityisesti gospel – on kiehtonut Hyvöstä hänen lapsuudestaan asti.

–Olin 12-vuotias katsoessani hänestä kertovan elokuvan. Rakensin perheeni kesämökin latoon esiintymislavan, kuvittelin yleisömeren ympärilleni ja aloin laulaa Elviksen kappaleita.

2000-luvun alkupuolella Hyvönen osallistui edesmenneen mikkeliläisen musiikkitaiturin Krystian Tesarczykin johtamalle jazzlaulukurssille.

–Tesarczyk vakuuttui taidoistani ja pyysi minua mukaan ideoimaan Elvis gospel -konserttia Mikkeliin. Konsertti järjestettiin tuomiokirkossa vuonna 2004. Se oli ensiesiintymiseni suurelle yleisölle, Hyvönen kertoo.

Elviksen mittavasta tuotannosta Hyvönen nimeää suosikikseen In The Ghetto -nimisen kappaleen.

–Tämän biisin esitin laulukilpailun viimeisenä fiinalikappaleena ja ilmeisesti hyvin, mies nauraa.

Viime vuosina Hyvönen on keikkaillut sekä soolona että yhtyeensä Men In Backin kanssa. Keikkakalenterissa on ollut niin häitä kuin hautajaisia että yleisötapahtumia.

Hyvöstä pääsee kuulemaan isolla estradilla livenä viimeistään ensi kesänä, jolloin Mikkelissä järjestetään Elvis Presley Fan Clubin kesätapahtuma.

Kolmipäiväinen tapahtuma kokoaa vuosittain yhteen suomalaiset Elvis-fanit, ja se järjestetään Mikkelissä ensimmäistä kertaa. Tapahtumapaikaksi on valittu Sokos Hotel Vaakuna.

–Ohjelmaa ideoidaan parhaillaan, mutta sen voin jo paljastaa, että tarkoituksena on muuttaa koko Mikkeli kolmeksi päiväksi Elvis-kaupungiksi, sanoo tapahtuman yhteyshenkilönä häärivä Hyvönen.

Kuka?

Ismo Hyvönen

Mikkeliläinen muusikko ja yrittäjä

Perheeseen kuuluu vaimo, aikuinen tytär, teini-ikäinen poika ja Nelli-koira

Syntynyt Lahdessa. Asunut Mikkelissä kolmevuotiaasta asti.

Hoito- Ja kuntovalmennuspalvelut Ismo Hyvönen tarjoaa esimerkiksi osteopatiaa ihmisille ja koirille

Harrastaa monipuolisesti kestävyysurheilua, muun muassa juoksua, pyöräilyä, hiihtoa ja soutua

Motto: ”Pojat yrittää.”

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka