Eläkeläiset rokotusavuksi

Vapaaehtoiset lääkärit ja hoitajat tuovat helpotusta Essoten kiireisiin

Eläkkeellä olevat lääkärit ja hoitajat ottivat vastuun Essoten rokotuksista tiistaina aamupäivän ajaksi. Pirkko Valtola antoi kolmosrokotteen Leo Leväselle. Viran puolesta tapahtuman kirjasi Saara Sulkamoniemi. Tapio Honkamaa

Tapio Honkamaa

Eläkkeellä olevat lääkärit ja hoitajat ovat tulleet Essoten tueksi koronarokotuksiin.

Jo alkukesästä Essoten hammashuollon ylihammaslääkäri Virpi Laine organisoi pari rokotusiltapäivää, jossa mukana oli vapaaehtoisia hammaslääkäreitä ja lääkäreitä. Asia jäi Essoten koronapäällikön Hans Gärdströmin mieleen.

–Hans soitti Itsenäisyyspäivän aamusta ja toivoi, että keräisin joukkoa rokottamaan. Hän lupasi jopa meille palkkaa, yhden euron jokaisesta rokotetusta, kertoo vuosi sitten eläkkeelle jäänyt lääkäri Pirkko Valtola.

Nyt takana on kaksi rokotuspäivää, joista toinen järjestettiin eilen tiistaina. Vapaaehtoisia rokottajia oli saapuvilla kahdeksan.

–Kaikki mukana olleet lääkärit ja hoitajat ovat tyytyväisiä, että he ovat voineet olla avuksi ja kaiken lisäksi kaikilla on myös mukavaa. Essoten hoitajat ottivat myös uudet työtoverit ilolla vastaan, Valtola sanoo.

Essoten hammashuolto puolestaan on käynnistänyt tukiprojektinsa, jossa rokotuksia annetaan hammashoidon yhteydessä.

Koronatilanne on pahentunut ja valtakunnallisesti on tehty päätös kolmannesta rokotuksesta. Rokotteita on saatavilla, joten mahdollisimman nopea rokotustahti on nyt tarpeen.

–Vapaaehtoisrokottajat esittävät toiveenaan, että mahdollisimman moni ottaisi rokotteen itsensä ja läheistensä suojaksi. Näin myös mahdollistetaan muiden sairauksien hoidon jatkumisen ilman sulkuja tai rajoituksia, Valtola sanoo.

Rokotuksilla kokoon kerätyn summan haluavat vapaaehtoisrokottajat yksimielisesti lahjoittaa lapsille joululahjaksi Hopen kautta

Kommentoi