Sari Kiiliäisen ja Henni Sammatin kiinnostus mytologiaan ja kansanuskoon poiki nukketeatterin
Muinoin uskottiin, että erilaiset hahmot ja haltiat hallitsivat kaikkea ympärillämme olevaa elämää ja maailmaa. Näille, melkein jo unohdetuille, haluamme antaa äänen ja kertoa heidän tarinoitaan.
Näin kirjoittavat Sari Kiiliäinen ja Henni Sammatti kansansaduista inspiraatiota ammentavan nukketeatteriprojektinsa esittelytekstissä.
Kaamossaaga-nukketeatteri on Sammatin ja Kiiliäisen yhteinen toteutunut haave.
Naisten tiet kohtasivat kuusi vuotta sitten Lasten Kulttuurikeskus Vekkulassa, jossa he esiintyivät ensimmäistä kertaa jouluisessa nukketeatterinäytelmässä.
Kiiliäisen ja Sammatin yhteisen sävelen syntymistä avittavat paitsi kiinnostus nukketeatteriin myös suomalaisiin myytteihin, tarustoon ja niiden hahmoihin. Heidän välilleen syntyi ystävyys, ja pian virisi ajatus myös yhteisestä nukketeatterista, Kaamossaagasta.
Ensimmäinen yhteistyössä syntynyt nukketeatteriesitys on nyt esittämistä vaille valmis. Kun kuu katosi -niminen näytelmä saa ensi-iltansa tulevana sunnuntaina 19. joulukuuta Valkeassa talossa Otavassa.
Yhteistyö on ollut todella antoisaa.
Esityksen tähtinä loistavat Kiiliäisen valmistamat taidenuket: Kuutar, Päivätär ja Rahko.
Päivätär on suomalaisessa muinaisuskossa kaunis neito, auringon sekä päivän jumalatar. Yhtä lailla kaunis on myös Päivättären sisarus, kuun jumalatar Kuutar. Rahko puolestaan on suomalaisessa mytologiassa esiintyvä outo olento, joka liittyi kuun vähenemiseen.
–Rahko tunnettaan tarinoissa roistona, jonka tekosia kuunvalo häiritsi ja joka kiipesi öisin kuuhun tervatakseen sen. Tässä meidän esityksessämme Rahko ei ole kuitenkaan niin pahansuopa, mitä tarinoissa, Sammatti paljastaa.
Kiiliäinen ja Sammatti puhuvat aiheesta mielellään ja paljon. Lukemattomissa taruissa ja niiden hahmoissa riittää pengottavaa pidemmäksi aikaa.
–Jatkoa on luvassa varmasti, ja tämä nyt valmistunut esitys on vasta alkua projektillemme. Esityksissä käytettävät taidenuket sopivat moneen tarkoitukseen. Ajatuksenamme onkin tehdä esitysten rinnalle myös nukkenäyttelyitä, naiset paljastavat.
Kiiliäisen taidenuket ovatkin tarkkaa ja hienoa työtä. Hän on valmistanut nukkeja käsityönä 20 vuotta ja valmistuu juuri näillä hetkillä käsityömestariksi nukkemuotoilun linjalta. Kun kuu katosi -näytelmä on Kiiliäisen opinnäytetyö.
Vuosien varrella hän on tehnyt nukkeja muun muassa Lasten kulttuurikeskus Vekkulan nukketeattereihin sekä lahjoiksi ystäville ja sukulaisille.
Sammatti on koulutukseltaan lavastaja. Nukketeatteria hän on tehnyt vuodesta 2015 toimien sekä käsikirjoittajana, lavastajana että nukettajana.
–Yhteistyömme on ollut todella antoisaa ja saumatonta. Meidän osaamisemme täydentävät hienosti toisiaan. Täytyy sanoa, että olen itsekin hurahtanut tässä syksyn aikana nukkejen tekemiseen, kiitos Sarin, Sammatti nauraa.
Kun kuu katosi -näytelmän Sammatti on käsikirjoittanut yhdessä Seija Lipsasen kanssa. Näytelmän tarina on äänitetty tallenteelle. Lukijoina toimivat Kiiliäisen ja Sammatin lisäksi Otto Niemi ja Jenni Kiiliäinen.
Esitys sopii tekijöidensä mukaan yhtä hyvin lapsille kuin aikuisille.
–Haluamme tehdä nukketeatteria kaikenikäiselle ja laajemmalle yleisölle. Päällimmäisenä tavoitteenamme on jakaa näitä monilta osin unholaan jääneitä tarinoita tuleville sukupolville, Sammatti ja Kiiliäinen kertovat.
Kaamossaagan Kun kuu katosi -näytelmän esitys järjestetään tulevana sunnuntaina kahteen otteeseen Otavan koulutilalla sijaitsevassa Valkeassa talossa.
Noin 30 minuuttia kestävän näytelmän esitysajat ovat kello 13 ja 16.
Vallitsevan koronatilanteen takia esityksiin tulee ilmoittautua ennakkoon puhelimitse numeroon 050 336 1747.
Lions Club Otava Helmi ry lahjoittaa lapsille esitykseen ilmaisliput pikkujoululahjana.