Kolumni: Mikkelin passiivisuus ihmetyttää

Tapio Honkamaa

Mikkelin yliopistokeskus saa valtiolta puoli miljoonaa euroa lisärahoitusta. Summa sisältyy opetus- ja kulttuuriministeriön maanantaina julkistamaan kolmen miljoonan euron lisätukipottiin.

Kuvetta kaivoi opetus- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk.), joka on puhunut koko kesällä alkaneen ministeripestinsä ajan yliopistokeskusten vahvistamisesta. Hyvä, että puheet realisoituvat euroiksi.

Kurvinen on toden teolla asettunut vastustamaan korkeakoulutuksen keskittämistä vain suurimpiin kasvukeskuksiin. Hän puhuu korkeakoulupolitiikan uudesta suunnasta, joka merkitsee alueellisen korkeakouluverkon vahvistamista.

Kolmella miljoonalla eurolla ei suunta vielä vaihdu, mutta toki se voi olla uuden tien alku. Joka tapauksessa on virkistävää kuulla vaihteeksi muutakin puhetta kuin että keskittäminen on kaiken viisauden alku ja juuri.

Erinomaista, että yliopistokeskus vahvistuu, mutta muuten Mikkelissä on vakava paikka. Peiliin on syytä vilkaista vähän pidempään.

Mikkelissä korkeimpaan koulukseen tähtäävät hankkeet eivät tunnu etenevän millään ilveellä. Esimerkkejä on valitettavan monta.

Muutama vuosi sitten käytiin kisaa siitä, laajeneeko LUT-yliopisto Lappeenrannasta Mikkeliin vai Lahteen. Mikkeli ei innostunut, vaikka tarjous tehtiin ensisijaisesti sille.

Lahti sen sijaan tarttui LUTin tarjoukseen, ja nyt on kaupungissa komea yliopistokampus sekä merkittävä määrä korkeinta koulutusta ja tutkimusta.

Toinen esimerkki: Kesällä kovasti markkinoitu liikkeenjohdollinen MBA-koulutus kuihtui Mikkelissä osallistujapulaan. Mikkeliläisissä yrityksissä ei syntynyt kiinnostusta huippukoulutusta kohtaan, joten LUT perui kurssin.

Tuorein tapaus on LUTin tarjous aloittaa Mikkelissä vesialan diplomi-insinöörikoulutusta. Sekään ei ole herättänyt kaupungissa kiinnostusta saati innostusta.

Kouvolassa kaupunginjohtaja Mari Toikka sen sijaan tarttui innolla vastaavaan tarjoukseen. Lopputulos on, että LUT aloittaa diplomi-insinöörien koulutuksen Kouvolassa.

Mitä tästä opimme? Pelkkä raha ei riitä, jos into puuttuu.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka