Kirkkopuisto pukeutuu jouluun

Tuuli Vainio kumppaneineen on ideoinut torilta puistoon siirtyvään myyjäistapahtumaan kattavan ohjelmiston

Miun vanha Mikkeli -ryhmän perustaja Tuuli Vainio järjestää Mikkelin joulupuisto -tapahtumaa Kirkkopuistoon yhdessä Mikke ry:n ja Esedun kanssa. Anni Suomela

Anni Suomela

Mikkelin keskustan joulutori siirretään tänä vuonna torilta Kirkkopuistoon. Kaksi viikkoa kestävä tapahtuma alkaa ensi viikon keskiviikkona, ja se rakentuu edellisvuoden tapaan Mikkelin keskustan kehittämisyhdistys Mikke ry:n kojuilla.

Tapahtumaan tulee muitakin uudistuksia. Se järjestetään tänä vuonna yhteistyössä Mikken, Facebook-ryhmä Miun vanhan Mikkelin perustajan Tuuli Vainion ja Etelä-Savon ammattiopisto Esedun kanssa.

Myös tapahtuman nimi on vaihtunut Mikkelin joulupuistoksi. Uusi nimi kuvaa järjestäjien mietteissä paremmin paitsi uutta tapahtumapaikkaa myös tapahtuman sisältöä. Järjestäjät kertovat, että Kirkkopuisto valikoitui tapahtumapaikaksi ennen kaikkea tunnelmallisen ympäristön vuoksi.

–Haluamme luoda kaupunkilaisille unohtumattoman tapahtuman. Kirkkopuisto on jo itsessään kaunis paikka, ja puistomiljööseen saa luotua todella upean ja tunnelmallisen joulumaailman, tunnelmoi Vainio.

Tunnelmaa takaamassa on myös näyttävä jouluvalaistus, josta vastaa Lumio Events Oy.

Vainion ja Mikke ry:n yhteistyö sai alkunsa Mikken toiminnanjohtaja Kati Häkkisen aloitteesta. Hän oli kuullut paljon hyvää Vainion ja Miun vanha Mikkeli -yhteisön Kirkkopuistossa vuonna 2019 järjestämästä joulutapahtumasta ja päätti houkutella Vainion mukaan tämän vuoden joulutorin järjestelyihin.

Puisto­miljööseen saa luotua upean joulumaan.

–Olen todella otettu, että saan olla mukana järjestämässä tapahtumaa, josta tulee varmasti ikimuistoinen. Olen täysverinen jouluihminen ja puuhaan mielelläni erilaisia tapahtumia, joten tämä sopi minulle oikein hyvin, sanoo Vainio.

Joulupuiston myyntikojuissa on tarjolla perinteiseen tapaan esimerkiksi käsitöitä, herkkuja ja glögiä.

Ohjelmaa tapahtumassa on monipuolisesti, ja sitä on ripoteltu tasaisesti koko kahden viikon ajalle.

Luvassa on muun muassa kuorojen ja muusikoiden esiintymisiä, poniajelua, kasvomaalausta ja joulupukin vierailuja. 20. joulukuuta tapahtumassa kuullaan Mikkelin tuomikirkkoseurakunnan Kauneimmat Joululaulut.

Toiseksi viimeisänä tapahtumapäivänä 21. joulukuuta joulupuistossa vietetään Miun vanha Mikkeli -iltaa.

Vainion syyskuussa 2018 perustama Miun vanha Mikkeli -ryhmä Facebookissa on saavuttanut muutamassa vuodessa valtavan suosion. Ryhmässä on tällä hetkellä yli 10500 jäsentä.

–Toiveissa on, että Miun vanha Mikkeli -iltana valaisisimme koko Kirkkopuiston kävijöiden kanssa lyhdyin ja kynttilöin. Ottakaa siis kynttilät ja lyhdyt mukaan, Vainio kannustaa.

Etelä-Savon ammattiopisto Esedun merkonomiopiskelijat ovat mukana toteuttamassa joulupuistoa opiskelijaprojektinaan. Markkinoinnin lisäksi opiskelijat tuottavat myös asiakas- ja tyytyväisyyskyselyitä osana tapahtumaa.

Tapahtuman ohjelmisto on nähtävissä kokonaisuudessaan verkossa osoitteessa www.mikkelinkeskus.fi.

Joulupukki vierailee joulupuistossa: 8.12. kello 10–12, 11.12. kello 11–13, 14.12. kello 10–14, 16.12. kello 15–17, 18.12. kello 11–13, 20.12. kello 10–12 ja 21.12. kello 16–18.

Mikkelin joulupuisto -tapahtuma Kirkkopuistossa 8.–12. joulukuuta.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka